Kristinusko sai alkunsa Nurmeksesta 19 500 vuotta sitten.
Pedon luku 666 tarkoittaa Zimbabve'laista Viktor Markin'ia joka tuli Pietarin kautta Tampereelle, hän on helluntaievankelista. 666 liittyy hänen syntymävuoteensa, hän on syntynyt kesäkuussa vuonna 1966.
-00
Näyttää nämä lopun ajan tapahtumat keskittyvän pitkälti Suomeen, Kristinuskon emämaahan.
5
159
Vastaukset 5
Missä siellä Risti oli pystyssä, tunnen paikan.
Voiti myös kertoa, kuka sen avasi siellä.- Anonyymi
risti oli pystyssä ohitus leikkauksen jälkeen jossa yhdistyivät rakennus taidon eliitti ja modernisoitunut maailman kuva jonka tähteitä saamme nauttia hymyssä suin menettämällä ajan tajun jonka suoma turva visertää iloisesti hokemalla mahdollisia nuotteja joiden infra srukktuuri masentaa mieltä toppaamalla huomisen toive laulun siitä joka musiikin kautta laatu aikaa viettävälle merkitsee paljon kompurointi metsän siimeksessä vaikuttaa sateen jälkeen olevan menetetty mahdollisuus jonka todellisuutta ei olemattomasta epäile kohtuudella nautittuna alko holi koittaa mielen sopukoissa olevan maltin tärkeyttä sammaltaen puheen sorinan lähtemättömästi ääni jänteistä johtuvaksi juoruamiseksi itse kurin pitäminen vaikeuttaa sopivasti menetelmien sopivuutta laskennallisissa toimen piteissä joiden maksa arvot saattavat koitua onneksemme keri pukin vaivatessa sieluamme
- Anonyymi
Kristinusko sai alkunsa Jeesus Nasaretilaisen saarnatyöstä jokseenkin tarkasti tasan 2000 vuotta sitten (n. v. 26 jaa).
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471033
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha117986Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49557- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63473
- 22427
- 13421
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi6378