Viime vuosina on keskusteltu paljon siitä, miten ihmiset ja suurpedot voisivat elää sovussa. Keskustelu on kuitenkin jumittunut pelkoon ja epäluuloon, vaikka ratkaisu olisi aivan nenämme edessä: suurpetojen talviruokinta asutuksen läheisyydessä.
Me ihmiset näytämme auttavaisuutemme toisiamme kohtaan ruokkimalla lintuja ja oravia. Eikö olisi loogista laajentaa tätä periaatetta myös metsän majesteetteihin – susiin, karhuihin, ahmoihin ja ilveksiin? Kun eläimille tarjotaan ravintoa kohtuullisille ruokintapaikoille kylien reunoille, ne oppivat, ettei ihminen ole uhka. Päinvastoin: ihminen on ystävä, jonka luota saa apua vaikeimpien talvikuukausien yli.
On perusteltua olettaa, että hyvin ruokitut pedot ovat rauhallisia petoja. Nälkäinen susi saattaa vaellella kohti pihoja, mutta ravittu susi ei jaksa lähteä turhaan etsimään ruokaa – eikä varsinkaan metsästämään ihmisten lemmikkejä. Samoin karhu, joka saa asiallista ravintoa turvalliselta ruokintapaikalta, suhtautuu ihmisen hajuun kuin rekkakuski kahviautomaatin tuoksuun: merkkinä siitä, että apu on lähellä eikä vaaraa ole.
Lisäksi talviruokinta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää yhteiseloa. Kun suurpedot tottuvat näkemään ihmisen rauhallisena ja anteliaana hahmona, ne oppivat kunnioittamaan pihoja, puutarhoja ja koirankoppeja samalla arvokkuudella kuin me kunnioitamme niiden reviiriä. Kyse ei ole kesyttämisestä, vaan vastavuoroisesta ymmärryksestä.
Ehdotankin, että Lieksassa perustetaan kokeiluluontoisesti muutamia virallisia suurpetojen talviruokintapisteitä asutuksen läheisyyteen. Näin voisimme osoittaa, ettei pelko ole ainoa tapa elää luonnon kanssa. Yhteiselo on mahdollista – kunhan vain avaamme sydämemme ja ruokinta-automaatin luukun.
Me ihmiset näytämme auttavaisuutemme toisiamme kohtaan ruokkimalla lintuja ja oravia. Eikö olisi loogista laajentaa tätä periaatetta myös metsän majesteetteihin – susiin, karhuihin, ahmoihin ja ilveksiin? Kun eläimille tarjotaan ravintoa kohtuullisille ruokintapaikoille kylien reunoille, ne oppivat, ettei ihminen ole uhka. Päinvastoin: ihminen on ystävä, jonka luota saa apua vaikeimpien talvikuukausien yli.
On perusteltua olettaa, että hyvin ruokitut pedot ovat rauhallisia petoja. Nälkäinen susi saattaa vaellella kohti pihoja, mutta ravittu susi ei jaksa lähteä turhaan etsimään ruokaa – eikä varsinkaan metsästämään ihmisten lemmikkejä. Samoin karhu, joka saa asiallista ravintoa turvalliselta ruokintapaikalta, suhtautuu ihmisen hajuun kuin rekkakuski kahviautomaatin tuoksuun: merkkinä siitä, että apu on lähellä eikä vaaraa ole.
Lisäksi talviruokinta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää yhteiseloa. Kun suurpedot tottuvat näkemään ihmisen rauhallisena ja anteliaana hahmona, ne oppivat kunnioittamaan pihoja, puutarhoja ja koirankoppeja samalla arvokkuudella kuin me kunnioitamme niiden reviiriä. Kyse ei ole kesyttämisestä, vaan vastavuoroisesta ymmärryksestä.
Ehdotankin, että Lieksassa perustetaan kokeiluluontoisesti muutamia virallisia suurpetojen talviruokintapisteitä asutuksen läheisyyteen. Näin voisimme osoittaa, ettei pelko ole ainoa tapa elää luonnon kanssa. Yhteiselo on mahdollista – kunhan vain avaamme sydämemme ja ruokinta-automaatin luukun.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä petoeläimillä oli ruuan suhteen helpompaa 1800 luvulla. Nykyään on luonto puhdas ja nälkä kova.
Ääliö. Et ymmärrä luonnosta mitään. Tiesitkö edes sitä, että karhuja on aika vaikea ruokkia talvella; ne nääs nukkuvat talviunta.
Karhut voidaan herättää ruokailun ajaksi lihan tuoksulla. Sitten ne heräävät keväällä kylläisenä ja ajatukset ihmisistä on paljon positiivisemmat kuin nälkäisellä karhulla.
Vahvaa rakkautta ☝️
Onhan kautta aikojen menty talvella karhunpesille seipäiden kanssa ronkkimaan ja tökkimään, josko se karhu malttaisi nousta syömään? Joskus ne on ollut aika äreitä, jos ruoka ei ole ollut mieleen, kun on herätetty? Sitten on jopa keihästetty, tai ammuttu karhupolo siihen pesälle. Se on sama jos ihminen ammuttaisiin nakkikioskille, jos valittaa ruuan laadusta.
Seipäällä herättämällä saadaan äreä Karhu. Tällä tavalla on saatu karhun geeniin muutos jotka ovat tehneet ne epäluuloiseksi ihmisille.
Lieksalaisten talviruokinta palauttaa luottamuksen sivistykseen.
Ei Corepylleröt kykene susihattujensa alla järkeväön ajatteluun laatikon ulkopuolella. Uudet ajattelutavat ovat helmiä sijoille.
Corepylleröillä aivojen kapasiteetti on saavuttanut vähäisen lakipisteensä ja taantumisvaihe on alkanut.
Onko JÄRKEVÄÖ ituhipin käyttää huumeita?
Ituhippi on olevinaan JÄRKEVÄÖ vaikka aivot on sekakäytöstä pehmenneet. Taantumisvaihe on jo tosi pitkällä.