Talviruokinta palauttaa luottamuksen suurpetoihin

Viime vuosina on keskusteltu paljon siitä, miten ihmiset ja suurpedot voisivat elää sovussa. Keskustelu on kuitenkin jumittunut pelkoon ja epäluuloon, vaikka ratkaisu olisi aivan nenämme edessä: suurpetojen talviruokinta asutuksen läheisyydessä.

Me ihmiset näytämme auttavaisuutemme toisiamme kohtaan ruokkimalla lintuja ja oravia. Eikö olisi loogista laajentaa tätä periaatetta myös metsän majesteetteihin – susiin, karhuihin, ahmoihin ja ilveksiin? Kun eläimille tarjotaan ravintoa kohtuullisille ruokintapaikoille kylien reunoille, ne oppivat, ettei ihminen ole uhka. Päinvastoin: ihminen on ystävä, jonka luota saa apua vaikeimpien talvikuukausien yli.

On perusteltua olettaa, että hyvin ruokitut pedot ovat rauhallisia petoja. Nälkäinen susi saattaa vaellella kohti pihoja, mutta ravittu susi ei jaksa lähteä turhaan etsimään ruokaa – eikä varsinkaan metsästämään ihmisten lemmikkejä. Samoin karhu, joka saa asiallista ravintoa turvalliselta ruokintapaikalta, suhtautuu ihmisen hajuun kuin rekkakuski kahviautomaatin tuoksuun: merkkinä siitä, että apu on lähellä eikä vaaraa ole.

Lisäksi talviruokinta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää yhteiseloa. Kun suurpedot tottuvat näkemään ihmisen rauhallisena ja anteliaana hahmona, ne oppivat kunnioittamaan pihoja, puutarhoja ja koirankoppeja samalla arvokkuudella kuin me kunnioitamme niiden reviiriä. Kyse ei ole kesyttämisestä, vaan vastavuoroisesta ymmärryksestä.

Ehdotankin, että Lieksassa perustetaan kokeiluluontoisesti muutamia virallisia suurpetojen talviruokintapisteitä asutuksen läheisyyteen. Näin voisimme osoittaa, ettei pelko ole ainoa tapa elää luonnon kanssa. Yhteiselo on mahdollista – kunhan vain avaamme sydämemme ja ruokinta-automaatin luukun.