Sain potkut, kun kerroin syövästäni työnantajalle.
Älkää kertoko syövästänne
Anonyymi-ap
15610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitähän muuta asiaan liittyi?
Tekosyy tuo syöpä.
Mun tehtävä muka lopetettiin.
Samalla siihen koulutettiin kaksi uutta ja otettiin vielä yksi lisää!
Ei mun tehtävä, työt loppuneet. Hommat jatkuu, niitä vaan on tekemässä muut.
No vielä lisäksi, minä olin vanhempi kuin nuo jotka saivat jäädä .
Minä porukan vanhin. Kokenein. Paras koulutus. Pisimpään tehtävässä.
Eikö jonnekin voi tehdä ilmoituksen, että sait potkut, kun ilmoitit sairaudestasi ?
Vai oliko se ainoa syy irtisanomiseen ? Jos oli, sehän on laitonta.
Työsuhteen päättäminen työntekijän terveydentilan perusteella on oikeutettua ainoastaan silloin, kun sairaus on aiheuttanut työkyvyn merkittävän alenemisen eikä alenemista voida pitää tilapäisenä.
Työsopimuslain (TSL) mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisella ja painavalla perusteella. Normaalisti tällainen syy ei ole työntekijän sairaus.
TSL:n 7 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan irtisanominen on kuitenkin oikeutettu silloin, kun työntekijän työkyky on sairauden, vamman tai tapaturman vuoksi heikentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.
Hirveä homma lähteä valittamaan.
Eikä takaisin ole kiva mennä, kun ei kerran tykätä.
Jos irtisanomisen peruste on ettei tykätä niin irtisanominen on laiton. Työntekijää ei voi irtisanoa ettei pomo tykkää. Miksi ylipäänsä on ottanut sut töihin jos ei tykkää susta . Senkö takia ei tykkää että sulla on syöpä ja pelkää että tarttuu pomoon
Työssäni ei ollut valittamista.
Tein sen, minkä pyydettiin ja vaadittiin.
Ajoissa ja virheettä.
Työtehtäväni eivät ole loppuneet.
Sairaslomani ainkana tehtäviin on koulutettu kaksi uutta firman sisältä. Toinen heti jäätyäni pois ja toinen juuri samaan aikaan kun palasin töihin. Lisäksi palkattu yksi aivan uusi ihminen samoihin tehtäviin puoli vuotta aiemmin .
Potkut tuli kuitenkin.
Jos syy ei ollut syöpä se oli pärstä.
Ei töiden loppuminen.
lain mukaan työnantajan pitää perustella irtisanominen. Ja sinä et osaa pitää puoliasi.
Aikaa on
Työsopimuksen päättymisen riitauttaminen
Kanne työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä on nostettava viimeistään kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Kahden vuoden määräaika alkaa siitä päivästä, jolloin irtisanomisaika on kulunut umpeen. Jos kysymys on purkamalla tapahtuneesta työsuhteen päättämisestä, työsuhde on päättynyt purkupäivänä.
Erto
Korvaus on vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka.
Kun päätetään korvauksen suuruus, otetaan työsopimuksen päättämisen syystä riippuen huomioon:
työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys
määräaikaisen työsopimuksen jäljellä ollut kestoaika
työsuhteen kesto
työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä
työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä
työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen
työntekijän ja työnantajan olot yleensä
muut näihin rinnastettavat seikat
Yksi näkökulma aiheeseen.
Why you should tell your employer you have breast cancer - Podcast | Dr Liz O'Riordan
https://youtu.be/TeuXOG79cX8
Sivistysvaltioissa syöpädiagnoosi tarkoittaa oikeutta elinikäisesti eläkkeeseen, siitä huolimatta minkä ikäinen tai missä kunnossa olet.
Sivistysvaltiossa syöpä yritetään hoitaa. Nykyään työikäinen potilas useimmiten kuntoutuu täysin työkykyiseksi.
Syöpä sinänsä ei koskaan ole eläkkeen peruste.
Aloittajan tapauksessa voi olla, että aloittaja sinänsä on ollut työpaikan "syöpä".
Eikö Briteissä hoideta syöpään sairastuneita?
Hoitoa vain omalla rahalla? Vakuutuksen kautta?
Osui oikeaan osoitteeseen.
Sääli, että syöpä ei tartu.