Mitä hyvää Keskusta on saanut aikaan vuosien varrella

Tässä lyhyt vastaus

Suomen Keskustan historian voidaan katsoa alkavan vuonna 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto sekä Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät vuonna 1908 Maalaisliitoksi (lyh. ML[1]). Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 Maalaisliitto sai nuorsuomalaisten vaaliliittoa. Edustaja siirtyi Maaseutuväestön liiton ryhmään 1907 ja EPNM yhdistyi maalaisliittoon 1908. Vuonna 1965 nimeksi muutettiin Keskustapuolue. Nykyinen nimi Suomen Keskusta otettiin käyttöön vuonna 1988. Suomen Keskusta on suomalainen agraaripuolue, jonka ideologia on saanut vaikutteita Santeri Alkion edustamasta alkiolaisuudesta. Keskustalaisia presidenttejä ovat olleet Lauri Kristian Relander, Kyösti Kallio sekä Urho Kekkonen.
Puolueen voidaan katsoa syntyneen vuonna 1906, jolloin perustettiin Oulun läänin eteläisen vaalipiirin alueellinen Suomen Maalaisväestön Liitto sekä nuorsuomalaisista lohjennut Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät vuonna 1908 valtakunnalliseksi Maalaisliitoksi.Vuonna 1965 nimeksi muutettiin Keskustapuolue.[1] Nykyinen nimi Suomen Keskusta otettiin käyttöön vuonna 1988.
Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään nuorsuomalaisista siirtynyttä Santeri Alkiota, ja alkuaikoina puolue toimi perustuslaillisessa rintamassa nuorsuomalaisten kanssa. Valtiomuotokysymyksessä Maalaisliitto ja Edistyspuolue lukeutuivat tasavaltalaiseen porvaristoon.
Suomen sisällissodan jälkeen Maalaisliitto pyrki ajamaan tasapainoa ja kansallista
Puolueen kannatus perustui laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön, sillä Maalaisliitto pyrki kohentamaan maaseudun taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia.[2] Puolueen varhaisimmat kannatusalueet sijaitsivat Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa, Kainuussa sekä Karjalassa.
Lauri Kristian Relander oli ensimmäinen puolueesta valittu tasavallan presidentti. ajia lukuun ottamatta. Sen mukautuminen myönteiseen ratkaisuun ei ollut helppoa, kun syyskuussa oli otettava kantaa välirauhansopimukseen.[3]
Toisen maailmansodan jälkeen läntiseen Suomeen asutetun siirtoväen myötä Maalaisliitto nousi suurimmaksi puolueeksi myös länsisuomalaisissa maalaiskunnissa. Puolueen kannatus kaupungeissa oli aluksi miltei olematonta, mutta sekin alkoi kasvaa.
Moskovan välirauhan jälkeen joulukuussa 1944 pidetyssä puoluekokouksessa Viljami Kalliokoski valittiin uudelleen puolueen puheenjohtajaksi. Kalliokosken viestintävalmennuksiin liittyvän kohun jälkeen, ja hänen tilalleen valtiovarainministeriksi valittiin eduskunnan puhemiehenä toiminut entinen pääministeri Vanhanen.[30] Kulmuni haki tästä huolimatta jatkokautta keskustan puheenjohtajana, mutta syyskuun puoluekokouksessa hänen tilalleen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin heti ensimmäisellä äänestyskierroksella Annika Saarikko.
15. kesäkuuta 2024 keskustan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Antti Kaikkonen.

Sotien jälkeinen asutuspolitiikka herätti päinvastoin eniten kränää kepulaisten ja RKP:n piirissä. Pakkolunastukset kohdistuivat kepuisäntien maihin eivätkä he sitä suopein mielin katsoneet. Toinen pullonkaula oli kielipoliittinen. RKP pelkäsi, että ruotsinkielisiin kuntiin kohdentuva siirtolaisten asutus muuttaa ruotsinkieliset kunnat suomenkielisiksi, minkä vuoksi esitettyä maanhankintalakia vastustettiin.

Maalaisliitossa oli kyllä siirtokarjalaisia poliitikkoja, jotka asennoituivat suopeasti maahankintalakiin. Tunnetuimmat karjalaisevakot Maalaisliitossa olivat Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen. Vennamohan sitten valittiin johtamaan ASOa, joka hoiti käytännössä lain toimeenpanon. Vennamo saikin ansaistusti paljon kiitosta hyvin hoidetusta tehtävästään. Vennamon aktiivinen toiminta saattoi olla yksi asia, joka pani hänen välinsä puoluejohtoon ja erityisesti Kekkoseen poikki. Vennamolle nämä pientalonpojat, joista suuri osa oli siis juuri Karjalasta tulleita asutustilallisia, oli sydämen asia. Erottuaan Kepusta hän perustikin Pientalonpoikien puolueen, joka myöhemmin muutti nimensä Suomen maaseudun puolueeksi. Tämän puolueen raunioille perustettiin sittemmin Perussuomalaiset.

Varsinkaan sotien jälkeiseltä ajalta ei tule mieleen juuri mitään hyvää. Päinvastoin Maalaisliitto/Kepu on ollut erityisesti taloudellisessa mielessä erittäin suuri jarru myönteiselle kehitykselle. Kepulainen aluepolitiikka on ollut vuosikymmenet suomalaisten riesana. Köyhä on maamme ain ollut ja käyhäksi se jäi kepulaisen typerän aluepolitiikan vuoksi. Meillä olisi pitänyt ottaa mallia Ruotsista ja laittaa panokset teollistumiseen ja sen mukaiseen asutuksen keskittymiseen. Suomi lienee aivan ainutlaatuinen siinä, että se on sahannut omaa oksaansa hölmöllä kepulaisella aluepolitiikalla. Ei edes Venäjällä ole oltu niin tyhmiä, että olisi panostettu maan tasaiseen asuttamiseen.

Maalaisliiton politiikan kulta-aika osuu itsenäisyyden alun ja sotavuosien väliin jäävään aikaan. Elimme silloin vielä pitkälti maatalousyhteiskunnassa eikä Maalaisliitolla toki silloinkaan ollut halua pyrkiä parempaan. Maalaisliitto oli kuitenkin oikeistopuolue, missä nähtiin se, että sosiaaliset ongelmat pitää ratkaista, jotta kansakunta eheytyisi vakavasta ja vaarallisesta kahtiajaosta. Tämä viisas politiikka henkilöityi Kyösti Kallioon. Tätä ajatusta Urho Kekkonen onneksi jatkoi sotien jälkeen. Eli tavoite eheästä ja yhtenäisestä kansakunnasta on ollut ehdottomasti parasta kepulaisuutta, mitä ei missään tapauksessa tule vähätellä.

Yhteistyössä muiden aknssa pitänyt huolta maastamme. Sitä on Kepu tehnyt