On täysin järjen vastaista ihastua paljon vanhempaan(naiseen), tiedän. Olisin kiitollinen, jos saisin olla hänelle ystävä, joka aidosti välittää ja arvostaa toista. Tykkään hänen huumoristaan, hänen puhetyylistään, itsevarmuudesta ja oikeastaan kaikesta hänessä. Kaunis ihminen.
Oli mahtavaa päästä keskustelemaan ja tutustumaan hänen kanssaan. Saatoin myös kädestä kiinni pitäen kuljettaa häntä, että pysyy perässä.
Tunne on tasoittunut ath huipustaan, lähes neutraaliksi, koska ei ole minkäänlaista syytä olettaa, että voisimme ikinä olla pari missään olosuhteissa. Välittäminen ja arvostus ovat kuitenkin säilyneet, jopa vahvistuneet. Se, kun voi olla jonkun ihmisen kanssa oma itsensä, on yksi parhaista tunteista ja uskaltaa näyttää uusia puolia itsestään.
Mitä ajatuksia tällainen herättää? Voiko suurehkosta ikäerosta ja erilaisuudesta huolimatta syntyä merkityksellinen ystävyyssuhde? Vai täytyykö muka antaa asian olla?
Mietin vain
50
723
Vastaukset
- Anonyymi
Ei minulta nämä lätinät.
- Anonyymi
Kiitos tiedosta? 😂
- Anonyymi
Tiedän! Meidän välillä kyllä kiihkeämpää ystävyyden lisäksi edelleen. Oli mukava nähdä tällä viikolla.
Onhan meilläkin ollut hetkiä jolloin oot pitänyt mua kädestä että pysyn perässä mutta onneksi molemmilla taitaa olla adhd niin tasoittaa tilannetta 😂. - Anonyymi
Älä valehtele, sulta ne on.
- Anonyymi
joo. sama.
- Anonyymi
Mm koska keskustelu tai lätinä ei sun juttu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mm koska keskustelu tai lätinä ei sun juttu?
Vai viekö kaikki muut sun huomion?
- Anonyymi
Ystävyyssuhteille ei ole rajaa. Olen lukenut lehdistä tarinoita henkilöistä, joilla jopa 40 vuoden ikärajasta huolimatta on tiivis ja molempia tyydyttävä toimiva ystävyyssuhde. :)
- Anonyymi
Joo😅 En vaan tiedä pitääkö hän minua vielä ihan lapsena. -AP
- Anonyymi
Noin se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo😅 En vaan tiedä pitääkö hän minua vielä ihan lapsena. -AP
Riippuu siitä minkä ikäinen olet, eli pidätkö itseäsi lapsena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo😅 En vaan tiedä pitääkö hän minua vielä ihan lapsena. -AP
Vähän puolihuumorilla sanottava että sellainen tilanne on oikeasti aika huikee tälläisen hmm... vanhemman henkilön kannalta jos voi omana itsenänsä nuoremman seurassa saa lapsettaa. ;)
/sivusta - Anonyymi

/sivustaHyvä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu siitä minkä ikäinen olet, eli pidätkö itseäsi lapsena.
AP 19v poju
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AP 19v poju
Ok, entä minkä ikäinen tämä nainen on, jos sopii kysyä. Toisaalta oli miten oli, sen vain te tiedätte ja vain sillä on merkitystä mitä toisianne kohtaan tunnette.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok, entä minkä ikäinen tämä nainen on, jos sopii kysyä. Toisaalta oli miten oli, sen vain te tiedätte ja vain sillä on merkitystä mitä toisianne kohtaan tunnette.
Reilu 30 ilmeisesti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reilu 30 ilmeisesti
Mahtava tyyppi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AP 19v poju
Se olis jo groteskia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olis jo groteskia
Thus your kids are safe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Thus your kids are safe
Is my humour violent?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olis jo groteskia
Miks ois? Mun mielestä ois eri asia jos 19v ja vaikka 68v ois parhaat kamut. Se on tuota.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Reilu 30 ilmeisesti
Mikä vanha tuo on? Kuvittelin vähintään 80 kymppiseksi jos kädestä kiinni pitäen täytyy kuljetella että perässä pysyy, nyt en enää kyllä usko tarinaasi.
Ja kuka 19 v. nuorimies kutsuisi itseään pojuksi, ehei:) - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mikä vanha tuo on? Kuvittelin vähintään 80 kymppiseksi jos kädestä kiinni pitäen täytyy kuljetella että perässä pysyy, nyt en enää kyllä usko tarinaasi.
Ja kuka 19 v. nuorimies kutsuisi itseään pojuksi, ehei:)Korjaus: Tarkoitin siis 8 kymppiseksi:)
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mikä vanha tuo on? Kuvittelin vähintään 80 kymppiseksi jos kädestä kiinni pitäen täytyy kuljetella että perässä pysyy, nyt en enää kyllä usko tarinaasi.
Ja kuka 19 v. nuorimies kutsuisi itseään pojuksi, ehei:)Niin toisin sanoen halusin vaan pitää kädestä sillon
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mikä vanha tuo on? Kuvittelin vähintään 80 kymppiseksi jos kädestä kiinni pitäen täytyy kuljetella että perässä pysyy, nyt en enää kyllä usko tarinaasi.
Ja kuka 19 v. nuorimies kutsuisi itseään pojuksi, ehei:)Niin, että tää on sun mielestä semmonen uskomaton tarina? Sanon itteeni pojaks, kun tää nainen ajattelee niin.
- Anonyymi
Vain hän osaa vastata tuohon. Ihmiset täällä voivat kertoa omia mielipiteitään mutta vain hänen mielipiteensä ratkaisee.
- Anonyymi
Tietenkin voi syntyä vaikka olisi suuri ikäero,
tai muutenkin erilaiset elämät.
Etköhän sä jo itsekin tiedä jos teidän välillä on jotain merkityksellisempää kuin vaan jonkun kenen tahansa muun.
Äärimmäisen tärkeää on tuo että voi olla
täysin oma itsensä toisen kanssa.- Anonyymi
Noh ainakin omasta mielestä😅
- Anonyymi
Tottakai voi. Onhan se ihan aarre jos tässä maailmassa löytää ystävän jonka kanssa ajatukset ja arvot yhtenevät. Ympäristö saattaa kummeksua ja tehdä pahansuopaisia arvioita hyväksikäyttösuhteesta riippuen asuinpaikasta. Mutta mitäpä sillä niin väliä. Merkityksellistä yhteistaivalta toivon 🪷
- Anonyymi
No jep… eipä noista toinna välittää
- Anonyymi
Saattaahan tuo mietityttää, jos on ihastumista ja romanttista rakkautta ollut aiemmin mukana.
- Anonyymi
Milloin tää kädestä pitäminen on tapahtunut?
- Anonyymi
Miten niin?
- Anonyymi
Ei siitä kauaa oo xd
- Anonyymi
Älä ny teitittelyllä ainakaa avaa peliä ?
- Anonyymi
Oonko teititelly?
- Anonyymi
” Saatoin myös kädestä kiinni pitäen kuljettaa häntä, että pysyy perässä.” Eiks se mee palstaäijä vähän niinku väärinpäi?😀
- Anonyymi
Mitä sä selität?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sä selität?
Niinpä, Et sinä poika mitään 30-💯 v. naista vie kädestä yhtään mihinkään, ne vie kyllä sinua ja lujaa.
Sivusta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, Et sinä poika mitään 30-💯 v. naista vie kädestä yhtään mihinkään, ne vie kyllä sinua ja lujaa.
Sivusta.Ei vie.
- Anonyymi
Eipä kai tuossa mitään. Sen kummemmin kuin vanhempaan mieheen ihastumisessa. No big deal.
Normaaleja tunteita yleensä. Ja voihan ystävyys syttyä noinkin.- Anonyymi
Eiks tuo oo vähän paha, jos ap 19?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiks tuo oo vähän paha, jos ap 19?
hlauu hyppää sänkyyn
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiks tuo oo vähän paha, jos ap 19?
No joo, ehkä vähän outona pitäisin naistakin.. En nyt ajatellut loppuun asti. Itse kuitenkin jo päälle 30 ja kaipaan pikkuisen vanhempaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo, ehkä vähän outona pitäisin naistakin.. En nyt ajatellut loppuun asti. Itse kuitenkin jo päälle 30 ja kaipaan pikkuisen vanhempaa.
Ai miks pidät naista outona? ei kai se oo tehny mitään väärää tässä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai miks pidät naista outona? ei kai se oo tehny mitään väärää tässä
Ei kai se oo. Onhan kyseessä aikuinen joooo.. Vaikka pidän alle 20 melko teininä vielä.
- Anonyymi
Kuule gubbe,painele konnunsuolle puita halaamaan!taiat olla sekasin!
- Anonyymi
Millä perusteella? xd
- Anonyymi
Mikä siitä tekee järjenvastaisen? Ei yhteiskunnan normit tai kukaan/mikään muukaan määrittele miten sinun pitäisi tuntea tai keneen ihastut. En jaksanut lukea kuin alun, sori.
- Anonyymi
No tuo iköero xd? Tottakai. Toinen varmaan opiskellu pitemälle, lapset jne…
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.913942Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973297Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1232597Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2071908Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201774Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä951638Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m781622- 1101519
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11291- 571182