Olen viime viikkoina ajanut aika paljon sekä Porin ja Rauman että Porin ja Turun väliä (valtatie 8). Olen tehnyt sellaisen huomion, että 80:n alueella yllättävän moni autoilija haluaa ajaa selvää ylinopeutta ml. lähes kaikki taksit. Ammattiautoiljoilla lienee omat nopeusrajoitukset, mutta taviksetkin haluavat paahtaa menemään talvirajoituksista välittämättä.
Kun minä ajan 80:n alueella vakionopeudensäätimessä 86 km/h, niin jatkuvasti saan puskuriini roikkumaan muita autoilijoita. Useimmat eivät uskalla lähteä ohittamaan ehkä kameratolppien pelossa, mutta tuntuu siltä, että mittarinopeus 86 km/h ei riitä useimmille autoilijoille, vaan minä olen tien tukkona. Minua hävettää. Miksi 86 km/h ei riitä muille autoilijoille 80:n alueella?
Sitten kun alkaa 100 km/h ohituskaistaosuus nostan nopeuden 86:sta 106 km/h:iin. Ajan nopeusmittarin mukaan 6 km/h ylinopeutta sekä 80:n että 100:n alueella. Yllättäen nämä 80:n alueella perässä roikkuneet jäävät lähes poikkeuksetta jälkeen 100:n alueella ja häviävät taustapeiliini pieniksi pisteiksi. He eivät siis aja edes tasan satasan vauhtia 100 km/h alueella. Eikö ollutkaan enää kiire mihinkään?
Kun ohituskaista päättyy ja jatkuu 80:n alue, minä jatkan ajoa 86 km/h nopeudella. Nopeasti nämä ohituskaistaosuudella taakse jääneet ajavat minut kiinni ja jäävät roikkumaan takapuskuriini. Ajamani 86 km/h ei riitä siis alkuunkaan heille.
Tätä tapahtuu ihan niin päivittäin ja jatkuvasti, että joku palstalainen joka toimii yllä kerrotulla tavalla voisi avata, mikä filosofia on paahtaa huomattavaa ylinopeutta 80:n alueella, mutta 100:n alueella jatketaan ajoa samalla nopeudella kuin millä päästeltiin 80:n alueella vähän päälle 90 km/h.
Jos ollaan valmiita ajamaan 80:n alueella yli 10 km/h ylinopeutta, niin miksi sama teema ei jatku 100:n alueella, vaan sitten riittääkin alle nopeusrajoituksen ajaminen? Mikä juttu tämä on? En tajua. Itse ajan saman verran (nopeusmittarin mukaan 6 km/h) päälle rajoituksen sekä 80:n että 100:n alueella. Juuri sellaista vauhtia, ettei kameratolppiin tarvitse hidastaa.
Kun 80 km/h ei riitä...
10
122
Vastaukset
- Anonyymi
no sanos muuta !!!!!
- Anonyymi
Vaikka kännykkään saa ladattua sovelluksen, joka näyttää auton todellisen nopeuden GPS-tekniikkaan perustuen, olisi silti kiva, jos valtateiden varsilla olisi nopeusnäyttötauluja, joista näkisi auton todellisen nopeuden ja saisi selville oman auton mittarivirheen.
Mihin nopeusnäytöt ovat kadonneet teiden varsilta? Muutamia vuosia sitten sellaisia oli ja niistä sai hyvin tarkastettua, paljonko oman auton nopeusmittari näyttää liikaa. Nyt joutuu arvailemaan mittarivirheen suuruutta.
- Anonyymi
olet huomannut että liikenteessä on alisuoriutujia jotka kuvittelevat olevansa formulakuskeja vaikka ovat vain kehitysvammaisia persekärpäsiä, nämä samat apinat aiheuttavat kaikki tukokset taajamissa, heillä pää jäätyy kun saapuvat risteykseen.
pitkät kaapelit ja liian vähän soluja ullakolla- Anonyymi
En osaa sanoa muuta kuin että onhan se ärsyttävää, jos joku roikkuu valtatienopeuksissa viiden metrin päässä takapuskurista, mutta ei silti mene ohi. Ohituskaistan kohdalla menohalut loppuvat, ja sitten tullaan taas imuun 80:n alueella. En ymmärrä tätä logiikkaa.
En tee mitenkään kiusaa ajamalla ohituskaistojen kohdalla ylikovaa. Ajan autoni nopeusmittarin mukaan 80:n alueella 86 km/h ja 100:n alueella 106 km/h. Käytän vakionopeudensäädintä, jotta ajonopeuteni olisi mahdollisimman tasainen. Ohi saa tulla. Jos joku lähtee ohittamaan minua, nostan kaasua eli pudotan vakionopeudensäätimen hetkeksi pois päältä, jotta autoni nopeus hidastuu ja ohitseni pääsee helpommin.
80:n alueella 86 km/h mittarissa kameratolpat eivät välkähdä, joten veikkaan autoni mittarivirheen olevan ehkä 3-4 km/h: 86 km/h mittarissa vastanneen noin 82-83 km/h todellista nopeutta.
- Anonyymi
Ajelen myös vakkarilla tilkan verran yli sallitun.Ei tarvitse koskaan miettiä onko kamera tai poliisit tutkan kanssa kun en kaahaa.
Kun taas tulee ohituskaista ja nopeus on se 100km/h, pysyn oikeassa reunassa ja ajelen max 90km/h jotta hätähousut voi mennä turvallisesti ohitse.Mieluummin näin kuin että tulee vaaratilanteita.
Moni tuntuu olevan siinä uskossa edelleen että esimerkiksi 80km/h alueella voi ajaa 90km/h ilman että kamera välähtää tai poliisi sakottaa.Oli juuri pari kuukautta sitten uutisissa että ajat tasan sen sallitun ja jos menee hiemankin yli niin tirahtaa sakot poliisin mukaan.
Jokainen tietenkin kaahaa sen minkä haluaa siitä vaan jos haluaa sakkoja maksella.- Anonyymi
Saako kysyä, miksi ajat 100:n alueella alle 100 km/h? Eikö silloinkin olisi loogista ajaa tilkan päälle sallitun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako kysyä, miksi ajat 100:n alueella alle 100 km/h? Eikö silloinkin olisi loogista ajaa tilkan päälle sallitun?
Päästääkseni kaikki hätähousut ohitse jotta ne ei roiku perässä vaikka ajan sen tilkan yli sallitun.Tuossahan se lukikin jo.
100km/h alueella ohituskaistalla on 2 kaistaa.Itse kun ajan about 90km/h oikeassa laidassa kaikki "kiireiset" pääsevät ohitse.Heitä kerääntyy taakse pitkä jono koska en kaahaa vaan ajan tilkan yli sen 80km/h vakkarilla.
Eikös se ole heille mukavampi kun pääsevät helposti ohitse koko joukko ja voivat sitten kaahata mielin määrin? Ideana on helpottaa heidän tuskaansa ohituskaistalla jotta ei tule vaaratilanteita sitten muualla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päästääkseni kaikki hätähousut ohitse jotta ne ei roiku perässä vaikka ajan sen tilkan yli sallitun.Tuossahan se lukikin jo.
100km/h alueella ohituskaistalla on 2 kaistaa.Itse kun ajan about 90km/h oikeassa laidassa kaikki "kiireiset" pääsevät ohitse.Heitä kerääntyy taakse pitkä jono koska en kaahaa vaan ajan tilkan yli sen 80km/h vakkarilla.
Eikös se ole heille mukavampi kun pääsevät helposti ohitse koko joukko ja voivat sitten kaahata mielin määrin? Ideana on helpottaa heidän tuskaansa ohituskaistalla jotta ei tule vaaratilanteita sitten muualla.Olet nyt pori-palstalla, älä ihmettele kun joidenkin ymmärrys on yhtä rajallista kuin liikenteessä :D
- AnonyymiUUSI
Jos on kaksi kaistaa, niin tietenkin se oikea on myös hitaammille ajoneuvoille, eikä ne näin ollen häiritse liikennettä mitenkään. Ei kaikilla ajoneuvoilla ole lupa ajaa edes 80 km/h. Aja ylpeästi vaan rajoitusten mukaan kuten kuuluukin, se on oikein. Ehkä joku 5 kmh ylitys on paikallaan mittarivirheiden takia siitä ei sakkoja vielä tule. Se on vaarallista jos joku tulee roikkumaan takapuskuriin ja lähdet väistelemään pientareelle. Sitä ei parane tehdä, piennar voi pettää tai auto saattaa alkaa heittelehtimään. Anna roikkua vaan puskurissa, jos ajat rajoitusten mukaan niin älä väistele äläkä anna tietä oman turvallisuutesi vuoksi. Kiire on hänen ongelmansa, ei sinun.
- AnonyymiUUSI
Kannattaa olla varovainen, psykopaateillakin on ajopelit
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2213212Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3362863Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.761810Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601738Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?541610- 1221396
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111382Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171300Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4391293- 1061276