Koivun oksalla
korvan muotoinen pahka
kuin se kuuntelis
(Risto Rasa)
Pieni runo kuin oivallus
32
249
Vastaukset
- Anonyymi
Hän oli hyvin yksinäinen,
tilasi lehden
jotta joku kävisi hänen ovellaan.
- Risto Rasa -- Anonyymi
Kommentoinpa tätä yksinäiyysrunoa. Yksinäisyyden kokemus on kipeä tunne, jonka
tietää vain se, joka on kokenut tai kokee,
Yhtäkkiä huomaa ettei olekaan ketään ystäviä. Ei ketään jolle soittaisi, tai kenen luo menisi kylään. Yksinäisyys voi tulla eläkkeelle jäämisen tai sairastumisen myötä. Se voi hiipiä elämään hiljalleen tai tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Yksinäinen voi aamulla herätessään laskea tunteja siihen kun pääsee nukkumaan. Mikään päivä ei tuo mitään uutta. Ei ole ketään kenen kanssa jutella. Ei yhtään ystävää. Ei ehkä perhettäkään. Viikonloppuisin ja iltaisin yksinäisyys tiivistyy. Arki saattaa jotenkin mennä, mutta yksinäiset viikonvaihteet ahdistavat. Tulee olo, että on ihan yksin maailmassa.
Eräs ihminen kuvasi yksinäisyyttään sanomalla, että yksin kaikki pienetkin asiat tuntuvat raskaammilta. Hän otti esimerkiksi kotityöt. Nekin sujuisivat jouhevammin jos olisi vaikka puoliso kotona. Olisi jokin syy pitää yhteinen koti siistinä.
Tavallinen pienikin arjen askare voi tuntua ylivoimaiselta yksinäiselle. Vähitellen ajatukset alkavat pyöriä yhä enemmän oman yksinäisyyden ympärillä, ihminen masentuu ja menettää elämänhalunsa. Kaikki tuntuu tarkoituksettomalta. Kun ei ole ketään kenen kanssa elämäänsä tai asioitaan jakaisi, miksi ylipäätään elää..
Yksinäinen voi ajatella olevansa ainoa, joka on yksin. Vaikka naapurihuoneistossa voi toinen kokea samoin. Miten tähän yksinäisten ihmisten suureen joukkoon on tultu ?
Miten on mahdollista, että jollekin päivän ainoa kontakti toiseen ihmiseen on kaupan kassalla?
On helppoa sanoa yksinäiselle; mene sinne ja sinne, ala vain juttelemaan ihmisten kanssa. Kun itseasiassa on suuri ihme ja lahja, jos on saanut löytää samanhenkisiä ihmisiä, ystäviä. Eivät he ole itsestäänselvyyksiä.
Tahdoinpa tässä herätellä keskustelua aiheesta joka monelle ajankohtainen.
Ystävä on hän
jonka kanssa voi
vaieta pitkään
kuunnella hiljaisuutta
lintuja
tuulta
myrskyn raivoamista
oudossa metsässä
tai katsoa kynttilänliekkiä
Ystävä on hän
jonka kanssa saa
kulkea omaan tahtiin
eikä toinen sano:
nopeammin nopeammin
astu jälkiini
olemme pikemmin perillä!
Ystävän kanssa
taival
matkanteko
viivähtäminen
yhtä tärkeää
kuin perillepääsy.
Tai tärkeämpää.
(Runo on tuntemattoman kirjoittajan) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

(Runo on tuntemattoman kirjoittajan)Kiitos, hyvä pohdinta ja kuvaus yksinäisyydestä. Ihan kuin minä. Yksin.
- Anonyymi
Niin kuin aalto uittaa aallon
yli valtameren,
niin selviydymme mekin
toinen toisiamme tukien.
- Risto Rasa - - Anonyymi
Olen kuin vanha talo.
Jos lakkaat lämmittämästä minua, rapistun.
- Risto Rasa - - Anonyymi
Kun pieni lapsi nukkuu,
se täyttää yhden kokonaisen huoneen.
- Risto Rasa -- Anonyymi
Iso täyttää koko talon.
- Anonyymi
Risto Rasa on kirjoittanut myös lapsille runoja.
Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen ääniltä erottaa
astioiden helinää.
Toukka tiskaa. - Anonyymi
Rikasta elämää minä sinulle toivon
Sellaista jossa on kakesta jotain
Jörg Zink- Anonyymi
Kiitos sinulle !
- Anonyymi
Sinulle samoin, kiitos !
- Anonyymi
Ihania lyhyitä runoja - yksi hyvä ajatus jokaisessa. Näitä lukisi lisääkin.
- Anonyymi
Koska tahansa
voi tulla mieleen
kaunis muisto,
jotakin, mitä ei ole ajatellut
moniin aikoihin.
Maalla, me kuljemme tietä,
riivimme tienvieren heiniä
arvuutellen jääkö sormien väliin
kukko vai kana.
* * *
Risto Rasa- Anonyymi
Tulee lapsuuden kesät mieleen.
- Anonyymi
Tällaista herttaista enemmän, kiitos <3
- Anonyymi
Rakkaus on voima joka kantaa
talo jossa voi asua
luja tie
jota voi kävellä.
Jörg Zink- Anonyymi
Ei ole enää rakkautta, kun on ypöyksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole enää rakkautta, kun on ypöyksin.
No entäs kirjasta Elämäs matkalle, koonnut Kaija Valkonen
Päiviä yksin.
Välillä avaa vesihanan.
Sitä kuuntelee.
Eila Kaustia
Ihminen rakastaa itseään yli kaiken eikä kuitenkaan kestä yksinoloa.
Abraham Cowley - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No entäs kirjasta Elämäs matkalle, koonnut Kaija Valkonen
Päiviä yksin.
Välillä avaa vesihanan.
Sitä kuuntelee.
Eila Kaustia
Ihminen rakastaa itseään yli kaiken eikä kuitenkaan kestä yksinoloa.
Abraham CowleyIhminen saa merkityksensä toisten ihmisten kautta ja vuorovaikutus on tärkeää.
Ei seinät vastaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No entäs kirjasta Elämäs matkalle, koonnut Kaija Valkonen
Päiviä yksin.
Välillä avaa vesihanan.
Sitä kuuntelee.
Eila Kaustia
Ihminen rakastaa itseään yli kaiken eikä kuitenkaan kestä yksinoloa.
Abraham CowleyKyllä yksinoloa kestää, kun se on vapaaehtoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No entäs kirjasta Elämäs matkalle, koonnut Kaija Valkonen
Päiviä yksin.
Välillä avaa vesihanan.
Sitä kuuntelee.
Eila Kaustia
Ihminen rakastaa itseään yli kaiken eikä kuitenkaan kestä yksinoloa.
Abraham CowleyTäytyypä tutustua !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No entäs kirjasta Elämäs matkalle, koonnut Kaija Valkonen
Päiviä yksin.
Välillä avaa vesihanan.
Sitä kuuntelee.
Eila Kaustia
Ihminen rakastaa itseään yli kaiken eikä kuitenkaan kestä yksinoloa.
Abraham CowleyNythän minä vasta hoksasinkin kuka oli Kaija Valkonen, tuttu vuosien varrelta,
mutta jostain syystä ei heti "leikannut".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaija_Valkonen
- Anonyymi
Yksinäisyys tappaa.
- Anonyymi
Ei sentään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sentään.
Lähes 200 vanhusta tekee itsemurhan vuosittain. Syytä ei ole vaikea arvailla.
- Anonyymi
Jokaiselle päivälle löytyy ainakin yksi ilo.
- Anonyymi
Poistit kommentin. Miksi ?
- Anonyymi
Onnea sinulle ! Kaikille ei löydy eikä se ole asenteesta kiinni.
- Anonyymi
Risto Rasa on ollut minulle kynnyksen madaltaja runojen lukemiseen.
- Anonyymi
Onkse lasten runoilija?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkse lasten runoilija?
Enemmän aikuisten.
- Anonyymi
Runoniekat ja hempeilijät, olkoon heillä voimia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1984008Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112553Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit302174Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801380Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861248- 481129
- 74996
- 56824
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu57824S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?
Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt71784