Hurjan paljon tilejä.
Suomessa kolme tiliä, Virossa yksi tili, Liettuassa yksi tili, Iso-Britanniassa yksi tili, Thaimaassa kolme tiliä, taloyhtiöllä oma tili Suomessa, PayPal- tili, lapsilla on omat säästötilit
Lisäksi löytyy kotoa kassakaappi, jossa on kultaa, euroja ja bahteja jonkin verran.
TILITIETOUTTA.
4
147
Vastaukset
- Anonyymi
On tärkeää olla paljon tilejä se on miehen mitta 5555555
- Anonyymi
Lienee tili myös kaapissaan jossa luurankoja.
- Anonyymi
Possukalla ei eläissään ole ollut edes kultapossutiliä taikka asuntosäästötiliä ja siksi maailmassaan on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
Olin 22v kun avattiin tulevan vaimon kanssa yhteinen asuntosäästötili. Kumpikin omakotitaloista kotoisin ja oli selvää että sellainen rakennettaisiin. Pesämuna oli noin 50 000 markkaa silloin, jolla saatiin 300 000 markan laina.
Tarvitsin tilin myös yritykselle ja sitten olikin jo kolme tiliä ja vaimolla omansa. Lapsille avattiin tilit sitä mukaan kun syntyivät. Vaimon suvussa oli tapana laittaa rahalahjoituksina synttärilahjat kummeilta, sediltä ja tädeiltä, toki muutakin lahjaa saivat.
Pojat olivat hyvin tarkkoja rahankäytön suhteen, äitiinsä tulleita. Kumpikin meni armeijan ja koulujen jälkeen töihin ja laittoivat säästönsä ensiasuntoon. Kummallakin oli jotakin 25 000 euroa säästössä. Tytär oli käyttänyt omat säästönsä, mutta se on hänen oma asiansa. Hänelläkin nykyään omistusasunto (velkaa myös) alla.
Varastohallille perustin oman yhtiön ja siihen tuli toiselle puolelle vuokralainen. Tarvitsin sillekin tietenkin tilin.
Viron tili on henkilökohtainen tili ja sinne laittelin sitten säästöön myös pimeitä rahoja. Enää ei ole ollut pimeitä tuloja vuoden 2008 jälkeen laisinkaan ja sitten siitä tilistä tulo lomatili ja shoppailutili.
Firma tarvitsee luonnollisesti tilin ja itse tarvitsen myös. Avasin sitten vielä Danskeen tilin sivukeikoille ja omille busineksille, ettei ne sekoitu päätyöhöni. Siinähän ne kolme tiliä sitten olikin ja neljäs on taloyhtiön, eli käytännössä 100% minun.
Revolutin tili on hyvillä eduilla varustettu, esimerkiksi arvometalleja hankkiessa ja valuuttaa vaihdellessa. Ero suomalaiseen pankkiin on keskimäärin 4,5%.
Tullut rahanarvoisia tarjouksia jatkuvasti.
Thaimaassa oli aluksi vain Kasikornin tili, sitten Bangkok Bank tuli tarjoamaan palveluitaan ja säästötili on SCB:ssä.
Kaikkia munia ei pidä laittaa samaan koriin. Sen opin jo lukemalla Aku Ankkaa lapsena.
Luottokorteille ainoa hyvä syy on se että niiden palkkio-ohjelma on hyvä ja etuja paljon, mutta ne edellyttää reipasta kulutusta jotta rahallinen hyöty olisi merkittävä. Huono syy luottokortille on se joka tapahtui Possolle, eli omat rahat loppui ja tarvitsi vippiä.
Se on sama juttu siinä miksi lennän Finnairilla aina kun mahdollista. Avios-pisteiden takia.
Kun saan Avioksilla maksettua noin joka neljännen business- luokkaan upgreidauksen, niin tottakai sen teen.
Lisäksi heillä on tarjouksia, että pisteitä voi ostaa alehintaan ja käyttää muussakin.
2010
PS: Minun tili- ja korttimäärä on varsin pieni verrattuna vaikkapa yhteen kaveriin / yhteistyökumppaniin PK-seudulla. Hänellä on 29 eri firmaa joko omana, bulvaaneillaan taikka yhteistyökumppaneillaan, joihin hänellä on tilinkäyttöoikeus ja kortit, pelit ja pensselit asiakkuuksineen kaikkiin mahdollisiin putiikkeihin.
Jos pitää hankkia vaikkapa vaalenpunainen elefantti, niin hän hoitaa sen varsin nopeasti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1301144
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52735