Olen tällä hetkellä työssä, jota on myös viikonloppuisin, enkä siksi ole koko kesän aikana päässyt lähtemään minnekään, esim. mökille tai mitään, joten ilmoitin, että lopetan silloin ja silloin siellä työpaikassa, jotta voin pitää vajaat pari viikkoa lomaa, ennenkö menen opiskelemaan puoleksitoista vuodeksi. Ts. työtodistukseen tulee merkintä "oma pyyntö" työsopimuksen purkamisen syyksi eli menetän kaikki tuet ilmeisesti sen kahden viikon ajaksi?? EIHÄN TÄMÄ VAJAAN KAHDEN VIIKON LOMA ENÄÄ VAIKUTA SINNE PUOLENTOISTA VUODEN PÄÄHÄN, KUN LOPETAN OPISKELUNI. EIKÖ SE OLEKIN UUSI TILANNE ERIKSEEN, VAI MENETÄNKÖ TÄMÄN TAKIA TODELLAKIN KAIKKI TUKENI 25-VUOTIAAKSI ASTI? JOS NÄIN ON, SAANEN HAUKKUA JÄRJESTELMÄN. KERTOKAA YSTÄVÄLLISESTÄ JOKU, OLISIN TOSI KIITOLLINEN.
1,5 viikkoa lomaa --> karenssille??!
HelenMars
7721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Karenssiaika taitaa olla 2 kk, ei sen enempää eikä täten vaikuta opiskelun jälkeiseen aikaan. Eikä se varmasti niin vaarallista ole jos ei 2 viikkoon ole tuloja...
Itselläni on 5kk:karenssi tällä hetkellä. Syy on se, että kirjoitin juuri ylioppilaaksi.
...etten joudu karenssille, hakenut kaikissa yhteishauissa jne. ---> oletko varma, että se ei varmasti vaikuta opiskelun jälkeen enää? Se ei juu haittaa, jos ei silloin kahden viikon ajan ole tuloja, mutta olen kuullut jotain, että työsopimuksessa ei lue "määräaikainen", joutuu 25-vuotiaaksi asti karenssille, jos ei tee sen jälkeen muuta heti..............
Oletko nyt tämän kevään ylioppilas (eli sinulla ei ole ammatillista koulutusta)? Jos olet, sinun täytyisi työsi loputtua ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, jotta viiden kuukauden odotusaika (karenssi) lähtisi kulumaan. Tänä odotusaikana et saa työmarkkinatukea muutoin kuin työharjoittelun kautta eli jos olet 'lomalla' et saa tukea siltä ajalta, sillä valtio odottaa sen viisi kuukautta, että työllistyisit.
Noh, sanoit meneväsi kouluun syksyllä ja oletan että kun koulu loppuu sinulla on ammatti. Ammatin saatuasi tilanne muuttuu täysin ja kaiken järjenmukaan lause "Odotusaikaa ei vaadita, jos hakijalla on ammatillinen koulutus tai kun työmarkkinatukea maksetaan työttömyyspäivärahan (perus- tai ansiopäivärahan) enimmäisajan jatkoksi." tarkoittaa sitä, että alat saamaan työmarkkiantukea valmistuttuasi suunnilleen heti kun ole ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon.
Korjatkaa jos olen väärässä ja varman tiedon saattee työvoimatoimistossa. Itse olen usein mennyt kyselemään omasta mielestäni ihan tyhmiä kysymyksiä sinne, mutta onpahan tulleet asiat selviksi. Täteillä on siellä velvollisuus tietää asioista, ottaa selvää ja selittää.
...ylioppilas. Ja tähän asti en ole menettänyt mitään tukia, kun olen aina hakenut yhteishaussa, kun on pitänyt ja muutenkin olen hoitanut kaikki siihen liittyvät jutut. Ja kyllä, olen jo ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi sille välille, ennen kuin se koulu alkaa, mutta ne eivät maksa mitään, jos siinä on lopettamisen syynä "oma pyyntö" niinkuin siinä tulee olemaan. Ja aikaisemmin minulle on työkkäristä sanottu, että täytyy heti olla joko muu työ tai opiskelupaikka; muuten ei saa lopettaa työtä kesken, tai joutuu karenssille, ja on myös sanottu, että karenssille joutuessaan tukia alkaa saada vasta 25-vuotiaana.
Tiedän tuon 5 kuukauden jutun, koska olen käynyt sen jo läpi, kun 2004 keväällä tulin ylioppilaaksi. Mutta nyt menisin juu ammatilliseen koulutukseen, puolitoista vuotta kestää, ja siitä saa tutkinnon, mutta tieteskään se ei meinaa, että töitä välttämättä saa... Eli jos en saa töitä niin olenko sitten koulutuksenkin jälkeen vielä sillä karenssilla tämän takia, kun haluan nyt pitää ne kaksi viikkoa lomaa (jonka ajaksi kuitenkin ilmoittautuisin työttömäksi työnhakijaksi siis, mutta koska lopetin omasta pyynnöstä niin ei tiedä ottavatko ne minua sellaiseksi/maksavatko mitään jne.)?
Olen yrittänyt kysyä, joudunko sille karenssille, kun teen näin ja kauanko se sitten on voimassa se karenssi, mutta sanottiin vain, että kyllä luultavasti joudun, mutten saanut oikein selkoa, tarkoittiko se sitä, että karenssi jatkuu vielä koulun jälkeenkin...
Minun käsittääkseni sinun tilanteesi käsitellään uudelleen, kun valmistut ammattiin. Ja jos on vähääkään epäselvää niin kysy uudestaan, että voidaanko se, että lopetit työt omasta aloitteestasi katsoa vaikuttavan työmarkkinatuen saantiin valmistuttuasi. Voihan tässä tietenkin olla kyseessä asia, joka menee lautakunnan käsittelyyn ja on aivan tapauskohtaista, millaiseen ratkaisuun lautakunta tulee.
että KELA tekee päätöksen ja KELA:sta, että Työvoimatoimisto tekee päätöksen siitä, miten pitkäksi aikaa jouduin mahd. karenssille. Eikö kukaan täällä tiedä...?