Veturitallien/Kauppapuiston kaava ei ole edennyt, koska Nordicon ja Väylävirasto
tappelevat siitä, kuuluvatko veturitallien vetureiden kääntöpöytä ja sen raiteet Veturitalli/Kauppapuisto kaavaan? Eihän niitä voi eroittaakaan toisistaan. Ja eikö veruritallien kunnostaminen kuulunut myös suunnitelmiin? Aikooko Väylävirasto jättää kääntöpöydän oman onnensa nojaan rapistumaan ja aluea jätetään kasvamaan pusikkoa?
Väyläviraston ja Nordiconin neuvottelijat ovat pikku pojat hiekkalaatikolla, kenen
mikäkin auto tai kuormuri on. Nyt pitäs jonkun ulkopuolisen tahon rauhoittaa tilanne. On typerää ettei, kaavaa saada aikaiseksi, kun kiistellään jostakin päivän selvästä asiasta (että myös kääntöpöytä ja sen raiteet kuuluvat kaavaan) ja Mikkelin kaupunki voi alkaa päätöksen teon vasta 2026, kun rakentamisen olisi jo periaatteessa pitänyt alkaa silloin, jos edes 2027-28 edes olisi valmista.
Kauppapuisto kaavaa on veivattu jo kohta kaksi vuotta. Mikkelin kaupunki ostaa siis
Veturitallien alueen ja myy ne sitten Nordiconille, entäs jos Nordicon päättääkin lopettaa koko hankkeen. Nordicon ottaa rahat ja kiittää. Sori! Ei myö ruvetakkaan mittään kauppapuistoa tekemään Tuo maa -alueen ostamisen VR:tä(Väylävirastolta) olisi pitänyt tehdä jo 5v sitten tai aiemmin. Onko edes PIMA-selvityksiä tehty tässä välissä? Miksi koko hankkeen pitäisi edes onnistua, kun uutta Prismaa ei saanut
alueelle rakentaa, niin miksi sitten kauppapuiston saisi rakentaa?
Omistaako Väylävirasto, eli valtio Mikkelin veturitallit ja sen alueen?
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Suuri... Suuri... Kusetus.. Koko hanke.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2213212Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3362863Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.761810Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601738Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?541610- 1221396
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111382Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171300Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4391293- 1061276