Tämä on sitten vielä kesken mutta haluaisin kuulla arvostelun novellin alusta...eli kannattaako jatkaa Jaakon sekopäistä seikkailua...
P.s. näiltä sivuilta löytynee myös aiempi Jaakko tarinani eli Liukuvien Kännyköiden Laakso...
Oli kuuma.
Ei tavallisen kuuma vaan aivan liian kuuma.
Tuntui kuin sydän olisi ollut puhkeamaisillaan ja hiukset liekeissä. Hänen silmänsä räjähtivät auki. Painajainen, hän oli nähnyt painajaista. Jo kolmatta kertaa tällä viikolla. Samaa kauheaa unta, jossa äiti hakkasi häntä kaulimella katolla ja tyttöystävä kiljui naama punaisena vessanpytyn kannen alta. Lisäksi uneen kuului buldoggi, joka nauroi käheää koiran naurua.
Missä hän oikein muuten oli? Tämä ei ollut hänen sänkynsä, koska sängyssä ei ollut kiviä selän alla tai muurahaisia nenällä. Eikä aurinko paistanut katon läpi, ellei yläkerran naapuri ollut saanut uusia sisustusideoita.
Hän oli taas nukahtanut ulos nurmikolle. Oli tainnut olla kunnon humala edellisenä iltana, päähänkin alkoi jyskyttämään ja suussa tuntui tuoreen ruohon maku. Päivä oli jo pitkällä, koska aurinko lämmitti häntä epämukavasti, kuumotti täysillä päähän. Lopulta hän päätti siirtyä pois auringosta. Hän kampesi itsensä istuvilleen ja jäi hetkeksi katselemaan ympärilleen. Alhaalla välkkyi järvi ja sen päällä kierteli raakkuvia lokkeja, niitä aurinko ei tuntunut haittaavan.
Missähän hän oikein oli? Maisema ei näyttänyt tutulta, ei sitten ollenkaan.
Haparoivin ottein hän nousi ylös ja käveli alas järven rantaan. Hiekka narskui hänen uusissa kengissään, kun hän horjui yli hietikon veden ääreen. Hän putosi polvilleen ja kahmaisi kädellään vettä ja pesi sillä kasvonsa. “ Jaakko, Jaakko, minne sinä olet oikein joutunut?” Hän kysyi itseltään ja pesi uudestaan kasvonsa. Peilikuva ei näyttänyt kovin mairealta. Vaikka järvenpintaa halkoivat aallot, ne eivät valehdelleet. Hänen hiuksensa olivat likaiset ja täynnä erinäköisiä roskia. Kasvot olivat turvoksissa ja oikeaan silmäkulmaan oli jokin osunut. Ehkä jonkun nyrkki.
Jaakko käänsi katseensa pois itsestään ja yritti miettiä missä olisi voinut olla. Ympärillä ei näkynyt minkäänlaista asutusta mutta hiekkarantaan johti jonkun näköinen ajotie, jota pitkin hän päätti lähteä etenemään. Olo ei ollut hyvä mutta se parani hiukan jokaisen askeleen myötä ja varsinkin sitten kun hän tyhjensi vatsalaukkunsa sisällön koiranputkien valtaamaan ojanpenkkaan.
Tie osoittautui pitkäksi ja se vain jatkui, vaikka Jaakko oli kävellyt sitä pitkin jo puolisen tuntia. Tietenkään hän ei kävellyt niin nopeaan kuin tavallisesti mutta hän alkoi jo tympeentymään. Lopulta hänen näköpiiriinsä osui tutunoloinen talo, jonka hän arveli joskus nähneensä. Jaakko raahautui sen pihaan ja istuutui pihassa olevaan puukeinuun. Talon sisältä ei kuulunut minkäänlaista ääntä, eikä talon edessä ollut autoakaan. Jaakko muisteli olleensa täällä eilen illalla. Jotenkin hän yhdisti muistikuvansa korilliseen tyhjiä pulloja, jotka lojuivat portaiden vieressä. Hän oli tainnut tulla tänne Annan ja Jorken kyydillä. Ainakin hän muisti Annan.
Hetkisen levättyään Jaakko nousi ja koputti talon ulko-oveen kolme kertaa. Kukaan ei tullut avaamaan, joten hän astui sisään. Vasten kasvoja tuulahti ummehtunut, hiukan alkoholin hajuinen ilma. Sisällä oli pimeää, eteisenkin verhot oli vedetty alas. Jaakko asteli sisemmälle taloon, suureen keittiöön, jonka puisella penkillä joku nukkua rotkotti. Näytti punaisista hiuksista päätellen Annalta. Kamariin avautuvasta ovesta näkyi pari tyyppiä lisää, ainakin Jaakko oli laskevinaan neljä kappaletta jalkoja ja hiukan enemmän käsiä. Täälläkin oli verhot alhaalla mutta huonetta valaisi keittiön likainen lamppu. Radio soitti hiljaisesti jotain turhaa poppikappaletta, kun Jaakko töni Annan hereille mutta ei mitenkään hellävaraisesti, koska Anna tipahti lattialle.
“Voi saa***!” Anna kirosi herätessään.
“Samat sanat” Jaakko vastasi, “Mikä olo?”
“Paskamainen, tuntuu kuin elefantti olisi kävellyt yli.” Anna kertoi ja kampesi päänsä penkin tasolle.
“Missä me oikein ollaan?” Jaakko uteli, koska ei pystynyt vieläkään muistamaan miten oli tänne joutunut.
“ Luulisin, et Katan kesämökillä. Ehkä.” Anna arveli ja nousi hiukan ylemmäs. Jaakko laski hanasta vettä laseihin ja toi toisen Annalle.
“Mä en muista mitään. Missä Jorkke?”
“Se paskianen lähti menemään!” Anna kiljahti siemaistuaan lasistaan.
“Miten niin ‘menemään‘?”
“No, hävisi yhden blondin kanssa puolenyön jälkeen! Et silleen. Kyllä sulla on kivoi kavereita! Anna manasi ja unohti itsekin olevansa Jaakon kavereita.
“ Ai silleen. Kenes kyydillä me sitten päästään kotiin?” Jaakko kysyi ja arvasi jo vastauksen.
“ Mistä mä tietäisin! Kävellään kai sitten. Soita sille Jorkelle! Mä ainakin meen suihkuun.” Anna vastasi ja käveli päin oven karmia.
Jaakko katseli hetken ympärilleen Annan mentyä. Mökki ei ollut ainakaan loistokunnossa enää. Näytti siltä kuin paikalla olisi ollut hiukan ylimääräistä porukkaakin. Katalla riittäisi siivottavaa.
Jaakko kaivoi kännykkänsä esiin ja näppäili esiin kaipaamansa numeron. Tietenkään Jorkke ei vastannut, häntä ei koskaan saanut kiinni. Varsinkaan, jos Jorkke oli löytänyt uuden tytön edellisenä iltana. Jaakko tiesi varsin hyvin Annan olevan kiinnostunut Jorkesta (jonka oikea nimi oli muuten Jorma, koska Jorken vanhemmista se oli hauska perinteinen suomalainen miehen nimi..) mutta Jorkke piti Annaa vain ystävänä. Eli se perinteinen käytäntö.
Jaakko päätti soittaa Teemulle ja kokeilla jos tällä olisi aikaa hakea heidät. Teemu vastasi.
“Huomenta!” Teemu toivotti iloisesti ja erittäin pirteästi. “ Mitä mies?”
“ Huomenta vaan. Onko auto käytössä? Tarviisin kyytiä täältä korvesta keskustaan. Annakin olis tulossa.” Jaakko kysyi ja inhosi hetken Teemua, joka ei koskaan juonut.
“Joo, mikä ettei. Missäs olet?”
“Katan mökillä.”
“Joo, tiedän paikan. Toin eilen illalla sinne Tuomaksen ja Jyrin. Mulla menee ainakin puoli tuntia.”
“Ok.”
Tuut, tuut. Puhelu loppui.
Teemu oli aina valmis, vaikka hänellä olisi ollut muutakin tekemistä mutta ei tarvinnut mainita kuin Annan nimi niin Herra ritari oli tulossa. Joskus Jaakko ihmetteli oliko Teemu hänen ystävänsä vain Annan takia.
Anna tuli takaisin, hiukset kiedottuina vaaleanpunaiseen pyyhkeeseen.
“No mites on?” Anna tiedusteli.
“Teemu tulee hakemaan.” Jaakko vastasi ja ihmetteli miten Anna pystyi näyttämään niin hyvävointiselta.
“Ei kai? Minä en siedä Teemua!”
“Miten niin?” Jaakko ihmetteli.
“Se yrittää aina iskeä!”
“No, ehkä se on… Niin no. Se on Teemu.” Jaakko yritti puolustella, vaikkei olisi halunnutkaan.
"Äh. Ihan sama kunhan päästään pois täältä!" Anna puuskahti ja marssi ulos talosta. Jaakko seurasi hetkisen kuluttua perästä, ei häntä huvittanut jäädä haisevaan taloonkaan.
Jatkunee.... Kiitos!
P.s. näiltä sivuilta löytynee myös aiempi Jaakko tarinani eli Liukuvien Kännyköiden Laakso...
Oli kuuma.
Ei tavallisen kuuma vaan aivan liian kuuma.
Tuntui kuin sydän olisi ollut puhkeamaisillaan ja hiukset liekeissä. Hänen silmänsä räjähtivät auki. Painajainen, hän oli nähnyt painajaista. Jo kolmatta kertaa tällä viikolla. Samaa kauheaa unta, jossa äiti hakkasi häntä kaulimella katolla ja tyttöystävä kiljui naama punaisena vessanpytyn kannen alta. Lisäksi uneen kuului buldoggi, joka nauroi käheää koiran naurua.
Missä hän oikein muuten oli? Tämä ei ollut hänen sänkynsä, koska sängyssä ei ollut kiviä selän alla tai muurahaisia nenällä. Eikä aurinko paistanut katon läpi, ellei yläkerran naapuri ollut saanut uusia sisustusideoita.
Hän oli taas nukahtanut ulos nurmikolle. Oli tainnut olla kunnon humala edellisenä iltana, päähänkin alkoi jyskyttämään ja suussa tuntui tuoreen ruohon maku. Päivä oli jo pitkällä, koska aurinko lämmitti häntä epämukavasti, kuumotti täysillä päähän. Lopulta hän päätti siirtyä pois auringosta. Hän kampesi itsensä istuvilleen ja jäi hetkeksi katselemaan ympärilleen. Alhaalla välkkyi järvi ja sen päällä kierteli raakkuvia lokkeja, niitä aurinko ei tuntunut haittaavan.
Missähän hän oikein oli? Maisema ei näyttänyt tutulta, ei sitten ollenkaan.
Haparoivin ottein hän nousi ylös ja käveli alas järven rantaan. Hiekka narskui hänen uusissa kengissään, kun hän horjui yli hietikon veden ääreen. Hän putosi polvilleen ja kahmaisi kädellään vettä ja pesi sillä kasvonsa. “ Jaakko, Jaakko, minne sinä olet oikein joutunut?” Hän kysyi itseltään ja pesi uudestaan kasvonsa. Peilikuva ei näyttänyt kovin mairealta. Vaikka järvenpintaa halkoivat aallot, ne eivät valehdelleet. Hänen hiuksensa olivat likaiset ja täynnä erinäköisiä roskia. Kasvot olivat turvoksissa ja oikeaan silmäkulmaan oli jokin osunut. Ehkä jonkun nyrkki.
Jaakko käänsi katseensa pois itsestään ja yritti miettiä missä olisi voinut olla. Ympärillä ei näkynyt minkäänlaista asutusta mutta hiekkarantaan johti jonkun näköinen ajotie, jota pitkin hän päätti lähteä etenemään. Olo ei ollut hyvä mutta se parani hiukan jokaisen askeleen myötä ja varsinkin sitten kun hän tyhjensi vatsalaukkunsa sisällön koiranputkien valtaamaan ojanpenkkaan.
Tie osoittautui pitkäksi ja se vain jatkui, vaikka Jaakko oli kävellyt sitä pitkin jo puolisen tuntia. Tietenkään hän ei kävellyt niin nopeaan kuin tavallisesti mutta hän alkoi jo tympeentymään. Lopulta hänen näköpiiriinsä osui tutunoloinen talo, jonka hän arveli joskus nähneensä. Jaakko raahautui sen pihaan ja istuutui pihassa olevaan puukeinuun. Talon sisältä ei kuulunut minkäänlaista ääntä, eikä talon edessä ollut autoakaan. Jaakko muisteli olleensa täällä eilen illalla. Jotenkin hän yhdisti muistikuvansa korilliseen tyhjiä pulloja, jotka lojuivat portaiden vieressä. Hän oli tainnut tulla tänne Annan ja Jorken kyydillä. Ainakin hän muisti Annan.
Hetkisen levättyään Jaakko nousi ja koputti talon ulko-oveen kolme kertaa. Kukaan ei tullut avaamaan, joten hän astui sisään. Vasten kasvoja tuulahti ummehtunut, hiukan alkoholin hajuinen ilma. Sisällä oli pimeää, eteisenkin verhot oli vedetty alas. Jaakko asteli sisemmälle taloon, suureen keittiöön, jonka puisella penkillä joku nukkua rotkotti. Näytti punaisista hiuksista päätellen Annalta. Kamariin avautuvasta ovesta näkyi pari tyyppiä lisää, ainakin Jaakko oli laskevinaan neljä kappaletta jalkoja ja hiukan enemmän käsiä. Täälläkin oli verhot alhaalla mutta huonetta valaisi keittiön likainen lamppu. Radio soitti hiljaisesti jotain turhaa poppikappaletta, kun Jaakko töni Annan hereille mutta ei mitenkään hellävaraisesti, koska Anna tipahti lattialle.
“Voi saa***!” Anna kirosi herätessään.
“Samat sanat” Jaakko vastasi, “Mikä olo?”
“Paskamainen, tuntuu kuin elefantti olisi kävellyt yli.” Anna kertoi ja kampesi päänsä penkin tasolle.
“Missä me oikein ollaan?” Jaakko uteli, koska ei pystynyt vieläkään muistamaan miten oli tänne joutunut.
“ Luulisin, et Katan kesämökillä. Ehkä.” Anna arveli ja nousi hiukan ylemmäs. Jaakko laski hanasta vettä laseihin ja toi toisen Annalle.
“Mä en muista mitään. Missä Jorkke?”
“Se paskianen lähti menemään!” Anna kiljahti siemaistuaan lasistaan.
“Miten niin ‘menemään‘?”
“No, hävisi yhden blondin kanssa puolenyön jälkeen! Et silleen. Kyllä sulla on kivoi kavereita! Anna manasi ja unohti itsekin olevansa Jaakon kavereita.
“ Ai silleen. Kenes kyydillä me sitten päästään kotiin?” Jaakko kysyi ja arvasi jo vastauksen.
“ Mistä mä tietäisin! Kävellään kai sitten. Soita sille Jorkelle! Mä ainakin meen suihkuun.” Anna vastasi ja käveli päin oven karmia.
Jaakko katseli hetken ympärilleen Annan mentyä. Mökki ei ollut ainakaan loistokunnossa enää. Näytti siltä kuin paikalla olisi ollut hiukan ylimääräistä porukkaakin. Katalla riittäisi siivottavaa.
Jaakko kaivoi kännykkänsä esiin ja näppäili esiin kaipaamansa numeron. Tietenkään Jorkke ei vastannut, häntä ei koskaan saanut kiinni. Varsinkaan, jos Jorkke oli löytänyt uuden tytön edellisenä iltana. Jaakko tiesi varsin hyvin Annan olevan kiinnostunut Jorkesta (jonka oikea nimi oli muuten Jorma, koska Jorken vanhemmista se oli hauska perinteinen suomalainen miehen nimi..) mutta Jorkke piti Annaa vain ystävänä. Eli se perinteinen käytäntö.
Jaakko päätti soittaa Teemulle ja kokeilla jos tällä olisi aikaa hakea heidät. Teemu vastasi.
“Huomenta!” Teemu toivotti iloisesti ja erittäin pirteästi. “ Mitä mies?”
“ Huomenta vaan. Onko auto käytössä? Tarviisin kyytiä täältä korvesta keskustaan. Annakin olis tulossa.” Jaakko kysyi ja inhosi hetken Teemua, joka ei koskaan juonut.
“Joo, mikä ettei. Missäs olet?”
“Katan mökillä.”
“Joo, tiedän paikan. Toin eilen illalla sinne Tuomaksen ja Jyrin. Mulla menee ainakin puoli tuntia.”
“Ok.”
Tuut, tuut. Puhelu loppui.
Teemu oli aina valmis, vaikka hänellä olisi ollut muutakin tekemistä mutta ei tarvinnut mainita kuin Annan nimi niin Herra ritari oli tulossa. Joskus Jaakko ihmetteli oliko Teemu hänen ystävänsä vain Annan takia.
Anna tuli takaisin, hiukset kiedottuina vaaleanpunaiseen pyyhkeeseen.
“No mites on?” Anna tiedusteli.
“Teemu tulee hakemaan.” Jaakko vastasi ja ihmetteli miten Anna pystyi näyttämään niin hyvävointiselta.
“Ei kai? Minä en siedä Teemua!”
“Miten niin?” Jaakko ihmetteli.
“Se yrittää aina iskeä!”
“No, ehkä se on… Niin no. Se on Teemu.” Jaakko yritti puolustella, vaikkei olisi halunnutkaan.
"Äh. Ihan sama kunhan päästään pois täältä!" Anna puuskahti ja marssi ulos talosta. Jaakko seurasi hetkisen kuluttua perästä, ei häntä huvittanut jäädä haisevaan taloonkaan.
Jatkunee.... Kiitos!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Muutamia havaintoja:
"Kukaan ei tullut avaamaan, joten hän astui sisään. "
Yleensähän nämä ovet on lukossa, olisi ehkä erikseen pitänyt mainita jos ei.
"Anna vastasi ja käveli päin oven karmia."
Ehkä tässäkin lisämainintaa kaivattaisiin? Loukkasiko vai mitä?
"Jaakko kaivoi kännykkänsä esiin ja näppäili esiin kaipaamansa numeron."
Miksi vasta mökissä? Miksi ei jo siellä heräämispaikassa yrittänyt tavoittaa jotain? Kai se löysi nimen pikavalikosta?
Tarina alkoi kohtuullisesti, mutta lössähti mökissä. Olisi pitänyt sinne saada jotain särmää. Miksi Anna ei ihmetellyt turvoksissa olevia kasvoja j.n.e?
Arvoasteikolla 1-10
Tästä krapulainen 5
T. Sherlokki (c) 2005
Eli kiitos kommentista!
Enpä tullut noita asioita itse ajateltua.
Mutta ainakin ovi asiaan voin vastata: Maalla on harvemmin ovet lukossa, varsinkin jos talossa on ollut bileet.
Ja kännykkä kohtaan: Jaakko on hiukan hitaanpuoleinen. Ja hänellä on vaikeuksia kännyköiden kanssa... Ehkä olisi pitänyt selittää enemmän. =)
Kiitoksia krapulaisesta vitosesta!
Liian kuumana päivänä tiedän mitä on liian kuuma.
Tuosta nurmella nukkumisesta tulee mieleeni aika kun viina vielä maistui pahalle ja meni juotuna päähän. Heräsin kerran korkeasta heinikosta heinäkuisena aamuna, painajaisia en nähnyt, taisin herätä kuin mustasta valkeaan, kuten humalan jälkeen joskus käy.
Painajaisia näen, olen aina sotkuisella merellä uppoavalla laivalla. Enkä kaipaa tulkintaa,
Teksi toimi, veti mukaansa kivasti. Ei tässä maita mullistunut mutta jaksoin lukea :)
Jotain turhia lauseita löydän tietysti tästäkin. Mutten jaksa enää tälle päivää niistä motkottaa, joskus teksti tarvitsee ylimääräisiä lauseita jottei tule kiire.
Voi istua ja tuijottaa laiskana ruutua ja odottaa että kuvat vaihtuvat silmien edessä, ilman että edes pyrkisi tekstin sisään.
Tässä oli musta muutamia aika hauskoja kohtia. Esim:
“No, hävisi yhden blondin kanssa puolenyön jälkeen! Et silleen. Kyllä sulla on kivoi kavereita! Anna manasi ja unohti itsekin olevansa Jaakon kavereita.
“ Mistä mä tietäisin! Kävellään kai sitten. Soita sille Jorkelle! Mä ainakin meen suihkuun.” Anna vastasi ja käveli päin oven karmia.
Jaakko tiesi varsin hyvin Annan olevan kiinnostunut Jorkesta (jonka oikea nimi oli muuten Jorma, koska Jorken vanhemmista se oli hauska perinteinen suomalainen miehen nimi..) mutta Jorkke piti Annaa vain ystävänä. Eli se perinteinen käytäntö.
En vain löytänyt tästä sitten sen kummempaa sisältöä ja metinkin, onko tämä menossa jonnekin.
Alkua olisi ainakin voinut napakoittaa. Liikaa hoettiin sitä, kuinka Jaakko ei tiedä olinpaikkaansa.
En ole lukenut aiempaa 'osaa', pitäisiköhän tsekata...