en ole voinut enää hyvin. Pelkään ihan mielettömän paljon, että satutat lisää. Tähän elämään ei sellaista enää jaksa, siksi en halua ollenkaan nähdä. Olen pyytänyt, että saisin rauhan tähän asiaan. Itkettää taas ja pitäisi jaksaa. Hermosto ei voi hyvin ja nukun vähän ja huonosti. En tiedä millä jaksan ja satuttaa ajatus, että nautit siitä, kun voin huonosti. Nautitko siitä? Olen saanut sellaista liikaa kokea entisen elämän ihmisiltä. Paljon pahaa. Minä olen saanut paljon vihaa osakseni, rakkautta tarvitsisin. Kohta täytyy lähteä liikkeelle, kokoan itseni rippeet taas.
Sen jälkeen kun sydän särkyi,
5
142
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Anna anteeksi! Minäkin säryin tuhannen p*llun päreiksi. Toivon sinulle vain hyvää. Halaisin jos voisin.
- AnonyymiUUSI
En tiedä onko oikealta. Mutta on käynyt muutaman kerran mielessä, että olisiko hänellä ollut samat pelot ja rankat kokemukset minusta? Silloin ymmärtäisin paremmin. Ja tiedän millainen osaan olla, kun olen kovasti puolustuskannalla. Toivoton tilanne ollut pitkään, siitä lähtien kun tuli se jumalaton pelko mukaan. Vaikka kuinka olen veivannut tätä asiaa, ei se muutu mihinkään. Hän on hän ja minulle rakas, en pysty kiinnostumaan muista. Mutta mitä on elämä, kun ei voi niitä tunteitaan toiselle näyttää 💔♥️
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä onko oikealta. Mutta on käynyt muutaman kerran mielessä, että olisiko hänellä ollut samat pelot ja rankat kokemukset minusta? Silloin ymmärtäisin paremmin. Ja tiedän millainen osaan olla, kun olen kovasti puolustuskannalla. Toivoton tilanne ollut pitkään, siitä lähtien kun tuli se jumalaton pelko mukaan. Vaikka kuinka olen veivannut tätä asiaa, ei se muutu mihinkään. Hän on hän ja minulle rakas, en pysty kiinnostumaan muista. Mutta mitä on elämä, kun ei voi niitä tunteitaan toiselle näyttää 💔♥️
Se rohkeus sinun jostakin on kerättävä. Aistin pelkosi välillä, mutta en itse muuten pelkää tätä rakkautta. Pelkään sitä etten saa häntä. Jos olisit hän, tietäisit että vastaisin sinulle hyvin lämpimästi jos ottaisit yhteyttä ja tiedät mitä haluan. Jos haluat samaa, sinun pitää kerätä se rohkeus jostakin.
- AnonyymiUUSI
Pitkälti sama.
- AnonyymiUUSI
Ei näihin saa enää vastauksia. Estojen myötä ei enää kehtaa olla yhteyksissä vaikka ne estot on poistettu jo kauan sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692512Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242187Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071963MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5951875Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S211669Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411443