Totussa ei saa tienata euroakaan

Anonyymi-ap

Virheellisesti näin väitetään kelan sääntösivuilla mutta se on valehtelua.

Kuukauden 7.-8. pv tulee virallinen tiliote joka toimitetaan kelaan.
Siinä kohtaa kela huomioi edellisen kuukauden tulot ja laskee että olet saanut edellisen kuukauden 15. pvä 50€ JA tämän kuun 5.pvä 50€.
Vaikka olet tienannut eri kuukausina 50€/kk niin kelan laskukaavan mukaan olet tienannut marraskuussa 0€ ja joulukuussa 100€ .
Siispä sinulta vähennetään 50€ tammikuun totusta.

Sen lisäksi kela jatkaa valehteluaan näin:

Kela ei muka huomioi lainaa jonka asiakas maksaa takaisin samassa kuussa.

Ei pidä paikkaansa!
Tietenkin kela huomioi lainan tulona koska tiliote kertoo että olet saanut kuukauden alussa 100€. Se on tuloa ja vähennetään tammikuun laskelmassa rahoistasi. Sitten joulukuussa huomioidaan että kas, olet maksanut 100€ henkilölle x. Eli sitä ei huomioida!

Kela osaa vääntää ja kääntää niin että virallisilla kuukausilla ei ole laskukaavojen kanssa mitään tekemistä.

Siinä on annettu työntekijöille valtuudet tehdä oman mielensä mukaisia päätöksiä ja olet 150€ miinuksella vaikka kaiken piti olla sallituissa tulorajoissa.

Se on 150€ pois vuokrasta vaikka olet noudattanut kelan sääntöjä!?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Kuka keksi kuukaudet? Galileo Galilei?
      Suomen kela tietää kuukaudet paremmin.

      Kelan kuukaudet vastaavat naisen kuukautiskiertoa. Mutta jotenkin sitä luulisi että kelassa pidättäydyttäisiin virallisina.

      • Anonyymi
        UUSI

        Galileo Galilei kuoli liki 78v iässä. Ihmeen vanhaksi eli!
        Hänellä oli niin paljon tekemistä ettei kerinnyt kuolla aiemmin.


      • Anonyymi
        UUSI

        Kela on kasvanut kieroon kuin Pisan torni. Vaikkei ole pisaa nähnytkään.


    • Anonyymi
      UUSI

      Tarkoittaako tienaaminen palkka- tai myyntituloja? Jos otan pikavipin niin katsotaanko laina Kelassa tienestiksiksi?

      • Anonyymi
        UUSI

        No kaikki mitä tulee tilille plussana on tienaamista.
        Mikään mitä maksat pois, ei ole vähennyskelpoista.

        Sinun täytyy alasti kulkea nokka pystyssä kuten Keisari sadussaan ja kuvitella olevasi pukeutunut silkkiin ja samettiin.
        Kelan mielestä olet pukeutunut silkkiin ja samettiin. Kyllä kela tietää.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No kaikki mitä tulee tilille plussana on tienaamista.
        Mikään mitä maksat pois, ei ole vähennyskelpoista.

        Sinun täytyy alasti kulkea nokka pystyssä kuten Keisari sadussaan ja kuvitella olevasi pukeutunut silkkiin ja samettiin.
        Kelan mielestä olet pukeutunut silkkiin ja samettiin. Kyllä kela tietää.

        Kuljen perse pystyssä perähikiän raitilla

        Perutusturpamies


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2167
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      98
      2119
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1923
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      595
      1865
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      21
      1669
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1433
    Aihe