Muistaako kukaan, pystylamput w114/w115

Anonyymi-ap

W114/W115 oli varmasti paljon rekisteröity Suomessa tosin valtaosa dieseleinä taksi käyttöön. 80-luvulla niitä näkyi vielä aika säännöllisesti mutta 90-luvulla tuntuivat katoavan nopeasti, vai muistanko väärin? Luulisi, että varsinkin isommalla koneella 280, tai 280E olisi ollut ihan soiva peli vielä 90-luvulla ja pitkälle eteenpäinkin. Dieselit toki kestävyyden puolesta, saiko niitä edes ajamalla rikki. Mikä ne vei yht'äkkiä, ruoste? Muistan 90-luvun alussa oli Hyvinkään kaupungin portilla tai siinä viereisessä liikkeessä myynnissä 280E, olisiko peräti ollut coupe-versio?

8

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistanhan minä vielä nuo. Kiihtyvyys oli niin hurjaa, että sitä piti katsoa kalenterilla. Ikiliikkuja, jonka kuskilla piti ola pitkä pinna. Noihin aikoihin tavisauto kiihtyi sataseen alle puolen minuutin, mutta mersu paljon hitaammin.

    • Anonyymi

      Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta varmuudella voi sanoa, että ruoste osaltaan teki selvää jälkeä. Moni ei viitsinyt laittaa rahaa muidenkaan vikojen korjaamiseen enää, sillä ei ollut enää statusarvoa eikä naapuria saanut enää kateelliseksi. Mallia kutsuttiin kansankielellä mannelavetiksi tms. tai pidettiin loppuun ajettuina takseina. Pesuveden mukana meni bensakoneistenkin suosio. Samasta ongelmasta kärsi jossain määrin jo w123 viimeistään 90-luvulla ja jopa w116, mikä oli sen verran harvinainen, että moni ei mieltänyt mikä se edes on ehkäpä samaistivat w123 malliin. Silloin kaikki kuolasivat tai kadehtivat w124 mallia "satakaksnelosta" ja "vaihtotähti" 200D kelpasi siinä korimallissa tai "satakakskutosta", joka myös oli sen verran harvinainen, että taviskansan mielikuva jäi hataraksi tai sitten oli jotain utopiaa mitä näki telkkarissa valtionpäämiehillä ja TV-sarjoissa ym. Ne oli Shellin pöytäseurueissa jotain "viissatasia" Mersuja vaikka olisi ollut pienemmälläkin koneella eikä takana lukenut mitään.

    • Anonyymi

      "Pystylyhtyjä" oli myös w111, w112, w113 w108, w109 ja tietty w100 ( jota ei varmasti ollut ainuttakaan Suomessa. Muistaisin, että pl. w100 ja w113 noita muita näkyi jonkin verran arkikäytössäkin ainakin 80-luvun alkupuolella vielä. Kuten myös pyöreälammppuista w110 mallia joka oli w111 ja w112 nokastaan typistetty ja muutenkin pelkistetympi edullisempi versio, joskaan aivan kansanautosta ei ollut siinäkään uutena ollut kyse.

      • Anonyymi

        Mikäköhän logiikka muuten oli jatkaa w111/w112 valmistusta w108/w109 rinnalla useita vuosia?? Itse ajattelin, että w108/w109 oli lippulaiva korimalli, mutta ei se ehkä sitten ollutkaan niin? Pitääkö tutkia mittoja ja hinnoittelupolitiikkaa ko. aikana. Varmaan vaikea markkinoinninkin kannalta tuollainen sekamelska, mutta ehkäpä w111/w112 oli myynyt niin hyvin, että tuotantoa ei uskallettu lopettaa ja "siipimersua" tehtiin niin pitkälle kuin se oli ilmeisen vanhentunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäköhän logiikka muuten oli jatkaa w111/w112 valmistusta w108/w109 rinnalla useita vuosia?? Itse ajattelin, että w108/w109 oli lippulaiva korimalli, mutta ei se ehkä sitten ollutkaan niin? Pitääkö tutkia mittoja ja hinnoittelupolitiikkaa ko. aikana. Varmaan vaikea markkinoinninkin kannalta tuollainen sekamelska, mutta ehkäpä w111/w112 oli myynyt niin hyvin, että tuotantoa ei uskallettu lopettaa ja "siipimersua" tehtiin niin pitkälle kuin se oli ilmeisen vanhentunut.

        Kyllä lippulaiva oli ja on Mersun malleista w100 tietty!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäköhän logiikka muuten oli jatkaa w111/w112 valmistusta w108/w109 rinnalla useita vuosia?? Itse ajattelin, että w108/w109 oli lippulaiva korimalli, mutta ei se ehkä sitten ollutkaan niin? Pitääkö tutkia mittoja ja hinnoittelupolitiikkaa ko. aikana. Varmaan vaikea markkinoinninkin kannalta tuollainen sekamelska, mutta ehkäpä w111/w112 oli myynyt niin hyvin, että tuotantoa ei uskallettu lopettaa ja "siipimersua" tehtiin niin pitkälle kuin se oli ilmeisen vanhentunut.

        Ja pitikö w114 280E:hen kaivaa enemmän kuvetta kuin w111 ja w108 edullisemman pään malleihin?


      • Anonyymi

        Jää ehkä ikuiseksi mysteeriksi. Tekoälykään tuskin osaa tyhjentävästi näihin kysymyksiin vastata ja Mercedeksen ainakin vaikutusvaltaisimmat päättäjät vuonna 65 taisivat olla jo vähintään 40- vuotiaita, joten todennäköisesti kasvavat jo ruohoa.


      • Anonyymi

        Oopperalaulaja Timo Mustakalliolla oli w100 "lyhyellä" akselivälillä. Taisi itse asiassa jossain vaiheessa tuoda sen Suomeenkin? Mutta aivan uutena ei varmaankaan kukaan tuonut. Nykyään taitaa olla jo useampikin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      335
      32240
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      60
      2546
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      71
      1981
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1767
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      168
      1668
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      45
      1451
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      93
      1247
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1058
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1021
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      962
    Aihe