Linnan Juhlat

Anonyymi-ap

Oli upea nähdä sotkamolaisia kättelemässä!

13

761

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmaan niillä oli pesäpallomaila povarissa

    • Anonyymi

      Hieno oli edustus verrattuna muihin kuntiin.

    • Anonyymi

      Kela puuttui

      • Anonyymi

        Kyllä se sitten sinne pääsee, kun Kilpeläisestä tulee presidentti.


    • Anonyymi

      Oli ihan hyvin Sotkamo edustettuna siellä.

      Tosin katsoin Itsenäisyyspäivänä ensin Sotkamon kirkon lähetystä Youtubesta. Siellä pysyttiin asiassa ja kunnioitettiin sodissa taistelleiden muistoa.

      Itsenäisyys on vakava asia. Se on ikään kuin vitamiini. Sen huomaa vasta sitten, kun se puuttuu.

    • Anonyymi

      Keitäs kriminaaleja siellä tänä vuonna kekkuloi?

    • Anonyymi

      Ei näkynyt ketään.

    • Anonyymi

      – Vieraskielisten osuus tuensaajista on jo lähes 30 prosenttia. Esimerkiksi arabiankielisistä 54 prosenttia saa tukea, kun suomen- ja ruotsinkielisten osuus on vain 3,7 prosenttia. Helsingissä yksinasuva saa tukea noin 1300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3000 euroa ja nelilapsinen 4000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5000 euroon, Purra kirjoittaa X:ssä ja Maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa kolumnissa.

      Lisäksi maksetaan vesi, sähkö, vakuutus ja usein vuokravakuus. Ministeri huomauttaa hyvinvointialueiden maksavan lisäksi täydentävää tukea: esimerkiksi 800 euroa irtaimistoon, 300 euroa polkupyörään, 250 euroa urheiluvälineisiin, 400 euroa vaunuihin, 80 euroa huvipuistorannekkeeseen. Helsingissä nuoret saavat 550 euroa harrastusmenoihin.

      – Tuki on veroton etuus eikä kannusta töihin. Jos perhe saa 4000 euroa ilman ansiotuloja, kiinnostus töihin totta kai vähenee. Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään

      • Anonyymi

        Höpöhöpö.


      • Anonyymi

        Tuo on ainoastaan tekosyy ei todellinen,kun menee erittäin heikosti hallitusohjelma,niin nyt on hyökätty oman maan köyhien kimppuun,vasta oli tuensaajista ulkomaalaisia on 3%,isoin osa on töissä. Sitten se toinen kumma,kun työministeri kävi kelan kanssa niitä vierasmaalaisia tänne töihin kahtelemassa ja samaan aikaan koulutettuja oli työttömänä tai lakkautettiin työpaikat ulkomaalaisten vuoksi.

        Lisäksi,kun työttömyyttä tehdään eikä hoideta oikein on valtion tuet nostettu yrityksille,takaukset,vakuudet pumppaa miljardeja yrityksiin eli jakaa omaa kansaa työttömiksi ja rikkaille+osinkoihin pumpataan rahaa,että äänestettäisi,tämä on silmänkääntöä isossa mitassa. Ajattele mitä lähimmäisestäsi tuntuu ,kun hän se menettää,ei kukaan muumaalainen.


    • Anonyymi

      Hassu oli

    • Anonyymi

      Olikos tuo Johtajan virallinen siippa joka oli mukana?Oikein viehättävä pari,vaikka vähän kankee oli kättely. Olin ymmärtäny, että vois olla vaaleempi neito. Lienekkö värillä väliä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1197
    2. 71
      1132
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      70
      963
    4. 95
      859
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      774
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      27
      685
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      656
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      600
    Aihe