En ollut palveluun lainkaan tyytymätön mutta ikuinen etsijä minussa toivoi että löytäsin joskus ja ehkä jo tänään sellaisen naisen joka räjäyttäisi tajuntani.
Älkää nyt naurako minulle hyvät herrat mutta näin joskus kuvittelin tapahtuvan.
Pakkasin putkikassiini rantavermeet ja aamupalan jälkeen matkaan.. Aamu oli seesteinen ja hymyilevä.
Vakiopaikkani oli aina ensimmäinen mesta Kävelykadulta tultaessa.
Pieni pumpui-mamma paikkaa johti ja aina halasimme kun paikalle tulin.
Tulimme tosi hyvin juttuun ja mamma oli aina säilönyt edellisellä kerralla vajaaksi jääneen Meghong-pulloni.
Tapanani oli aina prutkutella joka päivä vesiskootterilla puolisen tuntia.
Se on hauskaa.., aurinko nauraa, vesi roiskuu ja lomailija hihkuu onnesta...!
Mamma sitten kysymään että miksi oon yksin? Oli tottunut aina seurassani näkemään oppaan jos kaksikin.
Kohautin olkiani koska en vastausta tiennyt.
Kysyin mammalta jotta tietäisikö hän minulle soveliasta seuraa?
Sanoi että tuo siskontyttö tuosta kyllä joutaisi noin kivalle miehelle.
Olinkin seurannut likkaa joka kiikutteli tilauksia pöytiin.
Hoikka, hymyilevä ja seurallinen.
Mitäs. Teimme diilin ja viereeni istahti.
Kasvonsa olivat hieman rokonarpiset mutta vartalonsa uskomattoman täydellinen.
Sillä reissulla en enää naista vaihtanut.
Oli aamu ja olin antanut toimintatonnin yön oppaalleni.
1
163
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu601598- 261224
- 851078
- 42897
- 65836
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498
