Jos halusit jotain kontaktia

Lähdin mistä?? 🙂 mitä tarkoitat?

Mistä lähdin? Sieltäkö?

Eikö loogisempaa ole, että lähti koska ei halunnut kontaktia. Onko loogisuus ja johdonmukaisuus sulle vaikea asia..

Onko kont actisi jäädytetty?

On.

Ehkä jos sitä kontaktia ei ollut?

Paljastumisen pelko ajoi tähän. Etänä on ollut helpompi tavata. M*naa tulee nyt ovista ja ikkunoista. Kesällä olemmekin mökillä.

Ehkä ajattelen liian monimutkaisesti. Jos nainen on vaikka iltaa viettämässä naiskavereiden kanssa, ajattelen naisen olevan siellä kavereiden vuoksi, ei minun.

En ole lähtenyt. Itse poistit.

Luulin että sinä lähdit...?

Paikkakunta ei tuntunut enään kodille.

Toive hänelle: laita viesti puhelimeen itseltäsi.
Pysyvää toivon, en vain jotain kontaktia. ❤️

enhän mä nyt sentään voi kauppaan yöksi jäädä 😂 vai jäädäänkö kahden, sun vuoron jälkeen piiloudutaan jonnekin 😂😘

Olin sekaisin, ajattelin että olin jäänyt yksin siihen istumaan, Mietin oliko naiset poistuneet huonon käytökseni johdosta vai olinko ollut vain yksinkertaisesti sekaisin. Olen aina tottunut lähtemään, reagoin sillä tavoin kun olen sekaisin, hyvällä tai huonolla tavoin. Jälkeen päin mietin usein, oliko siinä myös tykkäämistä, puolin ja toisin? Ajattelin myös ottaa yhteyttä mutten uskaltanut, pelkäsin ettei meillä kuitenkaan ollut sen erikoisempaa, romantisoin vain hetken ja menin sekaisin. Toivoin myös että olisimme nähneet kasvotusten, siitä olisin voinut lukea olinko omien harhojeni vankina. Mutta aika kului ja emme törmänneet edes vahingossa toisiimme, paitsi kerran, jännitin liikaa ja esitin sokeaa, sekin tilaisuus valui kuin vesi hanhen selästä. Harmittelin tilannetta usein ja toivoin että aika auttaisi, välimme rentouttaisi. Seuraavana vuonna kohtasimme uudelleen, arvelin hänen olevan takaapäin tuttu nainen, katsoin häntä tovin ja ajattelin että sanon päivää tai jotain, mutta kun sen hetki koitti, menin sekaisin uudestaan, ajattelin etten siinä hetkessä voi katsoa häntä kuin tunteakseni koska hän luulee että olen katsonut hänen takamustaan tai jotain, ja se tuntui ajatuksena epäkohteliaalta. Olin kyllä sekaisin, myöhemmin nähtiin nopeasti, hän oli sokeutunut ja itse hämmentynyt. Tuntuu kuitenkin että aika on ollut meille armelias ja nykyisin kun harvoin kohtaamme, tuntuu lämmin tunne rinnassa hänen hymystään, olemme kuin parantuneet sokeudesta ja vieläkö opimme artikuloimaan, voimme pysähtyä kahville hänen ehdottamaan paikkaan.