Abortti rv. 15.
Sikiö oli kuin elävä vauva, luiskahti jalkojeni välistä vessanpönttöön. Poimin sen pois, se oli ihan
vetelä ja kylmä.
Se oli pieni vauva, sillä oli kädet, jalat, sormet, silmät olivat vielä ihon takana, tummat. Sillä oli pieni pippeli, se oli poika. Sen toinen käsi oli hapenpuutteen takia mustunut ihan mustaksi ja paisunut.
Hoitaja sanoi että se poltetaan.
Sillä oli kylkiluut
ja mä en ole koskaan kokenut mitään niin kamalaa.
Sikiö oli kuin elävä vauva, luiskahti jalkojeni välistä vessanpönttöön. Poimin sen pois, se oli ihan
vetelä ja kylmä.
Se oli pieni vauva, sillä oli kädet, jalat, sormet, silmät olivat vielä ihon takana, tummat. Sillä oli pieni pippeli, se oli poika. Sen toinen käsi oli hapenpuutteen takia mustunut ihan mustaksi ja paisunut.
Hoitaja sanoi että se poltetaan.
Sillä oli kylkiluut
ja mä en ole koskaan kokenut mitään niin kamalaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
voimia sinulle...jos saan olla utelias, niin miksi teit abortin niin myöhään?!
sain tietää raskaudestani vasta vk:lla 12.
...päädyin kaavintaan jottei tarvitsisi nähä sikiötä. Oli muutenkin kova pala tehdä abortti (en nyt jaksa selitellä syitä sen tarkemmin)joten jos olisin sen sikiön nähnyt olisin varmasti nähnyt sen kuvan unissani koko loppuelämäni ajan. Voimia sinulle kuitenkin. Et ole ainoa jolta kuulen vastaavaa...
mahdollinen.... Vaikka olen vahva ihminen, ja otin sen noin raskaasti, voin vain kuvitella herkkien mielentilaa tuon kokemuksen jälkeen.
abortti tehdään aina lääkkeellisesti eli sikiö joudutaan synnyttämään. Kaavintaa käytetään lisänä mikäli synnyttäessä kaikki ei tule ulos. Mieti nyt vähän..
Mikäs toi nyt oli? Ei kai kaikki voi kaikkia tietää.
Voimia aloittajalle!
Niin mulle se kaavinta tehtiin viikolla 8 ja sanottiin ettei viikon 12 jälkeen enää lääkkeillä tehdä vaan sitten se on automaattisesti kaavinta. Itse asiassa sain jo silloin ekalla lääkärikäynnillä paperit joissa kerroottiin molemmista vaihtoehdoista ja sain itse valita. Olin kuullut niin paljon negatiivista tuosta lääkkeellisestä keskeytyksestä joten valitsin siksi sen kaavinnan. Näin oli Helsingissä alkuvuonna 2005. Käytäntö ilmeisesti vaihtelee eri sairaaloissa.
Anteeksi...nyt mulla tuli moka. Luin nuo muut kirjoitukset ja muistin että kirjoitinkin äsken väärin. Eli vkon 12 jälkeen EI KAAVINTAA vaan lääkkeellinen...eli siksi sulle ei varmaankaan edes mainittu kaavinnasta.
Lääkkeellistä aborttia ei tehdä enää 9 viikon jälkeen vaan aina kaavinta, jos raskausviikkoja enemmän kuin 9!!!
Mitä väliä sillä on mitä muut sanovat, "olet nuori, nyt meni nuoruus, tee abortti, en halua vielä isäksi..."
Tällaisissa asioissa kannattaa ajatella SYDÄMELLÄ.
Jos on joutunut (usein omasta syystään) kiperään tilanteeseen, voi siitä kuitenkin selvitä.
Lapsen voi antaa vaikka adoptoitavaksi.Ei asioita pidä aina tehdä vain omaa etuaan ajatellen. Elämä on niin suuri lahja, että ei sitä pitäisi keneltäkään riistää.
Jos onkin vaikeaa lapsen kanssa, voi ainakin katsoa itseään silmiin ja tietää tehneensä valinnan rakkaudesta.
Sinulle, joka olet abortin tehnyt, saathan senkin anteeksi. Kipua se ei varmasti ota pois, ehkä koskaan. Minusta on hienoa, että kerroit kokemuksistasi, jos vaikka sinun ansiostasi joku muu ei tekisi samaa.
Voimia sinulle..olen pahoillani että jouduit näkemään sen ...
Mieti uudelleen. Ei se lapsi kauhea ollut. Sehän oli pieni ja viaton poikasi, joka olisi sinua äitinään rakastanut.
Kauheaakin kauheampaa on se, mitä lapselle teetit. Kauhistuit vain omien tekojesi seurauksia.
näit oman poikasi!
Et tiedä ajoittajan syistä tehdä abortti. Miksi tuomitset hänet noin julmasti? Ei se ollut varmaan mikään helppo päätös, ja vielä niin nopeasti tehtäväksi. Moni tekee ratkaisuja, joita myöhemmin katuu. Toivon, ettei sinun äitisi katunut sinun syntymääsi. Oletko koskaan kysynyt?
Kuka muu kuin lapsi on tässä tuomittu?
Tässäkin viestiketjussa on päänsä pensaaseen pistäviä pupujusseja, jotka pahoittelevat sitä, että joku sattuin näkemään mitä teki. Asiathan ovat hyvin jos lääkärit hoitavat likaisen työn ja asiakas ummistaa silmänsä.
On varsin kummallista ajattelua aikuisten ihmisten kohdalla se, ettei haluttaisi tietää ja olla ymmärtävinään mitä ollaan tekemässä.
Lapsia surmataan abortoimalla Suomssa n. 10 000 joka vuosi. Tämä vastaa runsasta koululuokallista joka päivä.
Näille palstoille näkyy tulevan naisia (ja tyttöjä), jotka ovat tehneet, tai harkitsevat aborttia, ja sitten noita omahyväisiä kiihkoilijoita, jotka ovat niin valmis rakkaudettomasti tuomitsemaan vaikeassa tilanteessa olevaa ihmistä. Sikiön elämän lopettamisen vastustaminen äitiä tuomitsemalla on kuin neitsyyden puolustamista naimalla, kuten joku on sanonut. Paras tapa parantaa maailmaa on olla itse hyvä ihminen.
Ja te uskonkiihkoilijat; anteeksianto kuuluu syntisille. Jos joku mielestänne on tehnyt väärin, osoittakaa oman sydämenne suuruus antamalla anteeksi ja auttamalla. Tehän ette anteeksiantoa itse tarvitsekaan, kun olette synnittömiä:)
tietenkin jokaisen on kumminkin muistettava se,että se abortti ei ole ensisijainen ehkäisykeino.Vahinkoja sattuu jokaiselle ja päätös on aina vaikea.Mutta siitä ei saisi tulla helppoa,jos muuten ei hoida ehkäisy puolta kunnolla.Joo ja nää kiihkoilijat käy heittämässä tänne jotain kuvia,niin minä ainakin teen ja tein jo jokaikisestä kuvalinkki viestistä ilmoituksen asiattomasta viestistä.Mulle itselle ei ole aborttia koskaan tehty,päinvastoin on ollut vaikea tulla raskaaksi,mutta silti tiedän kuinka vaikeaa tuollainen päätös on ja minun tehtävä ei ole tuomita siitä asiasta ketään.Tsemppiä vaan kaikille.
Uskon tai uskomattomuuden kanssa tällä asialla ei ole tekemistä. Et voi selittää asiaa olemattomaksi piiloutumalla väitteesi taakse.
On surkeaa, että omien tekojen havaitseminen onkin "tuomitsemista". Jos joku on jonkun tuominnut, on tuomitsija vain oma teko.
on provo!!!!!!
yks ja sama joka tuolla keskenmeno palstalla kävi häiriköimässä.
Tämä ei ole provo, tämä on asia joka minulle tapahtui muutama kuukausi sitten. Sama asia on varmaan tapahtunut myös muillekin.
Ja todellakin, en kauhistunut lasta, vaan sitä, että hän oli kuollut, eloton, ja sitä miten olin hänet pettänyt elämässä.
Tämä ei ole provo, vaan totta. Jaoin sen kaikkien kanssa, ettei kenenkään tarvitsisi kohdata samaa.
Muistathan kuitenkin, että kyllä lapsen syntymääkin voi katua. Minun äitini usein muisti mainita, että olisi ollut parempi, jos en olisi syntynyt. Jos jostakin syystä ei voi lasta pitää, taloudellisista tai muista syistä, eikö ole armeliaampaa antaa sen kuolla ihan pienenä kuin aloittaa elämänsä vaikeissa oloissa? Minulla on vieläkin huono itsetunto sen takia, kun tunsin syyllisyyttä syntymästäni.
Älä syytä itseäsi. Kadu vain ja sure, mutta usko, että teit, mitä tilanteessasi voit.
mutta oli paha myös muulla tavalla. Veljeni reagoi äidin käytökseen sillä tavalla, että on yrittänyt monta kertaa itsemurhaa. Mutta ei hän oikeasti tahdo kuolla, hän vain tahtoo, ett joku pitäisi hänestä huolta. Sairaalassa hän saa tarvitsemaansa huomiota. Mutta siis - veljenikin elämä on elämisen arvoinen. Hän toipuu pikkuhiljaa, kun vaan järjen lisäksi myös sydämessään tajuaa, että ei ole tuhonnut äitinsä elämää. Eivät lapset tuhoa äitinsä elämää. Oikeasti minun äitini näkee joka paikassa ihmisiä, jotka tekevät hänelle pahaa. Hän on vain suhtautunut meihin lapsiin samalla tavalla kuin hän suhtautuu muihin ihmisiin. Lapsena sitä vaan uskoo todeksi kaiken, mitä äiti sanoo. Luulen, että tuo sinun äitisi ilkeily on myös ollut pelkkää pahaa elämänasennetta. Sinun olemassaolollasi ei ole ollut siihen äidin onnettomuuteen mitään osaa eikä arpaa. Jos paikallasi olisi ollut joku toinen ihminen, ihan kuka tahansa, lapsi tai aikuinen, niin äitisi olisi käyttäytynyt ihan samalla tavalla. Minun äitini on jatkanut ilkeilyään vielä senkin jälkeen kun muutin pois kotia. Kesti monia vuosia, ennen kuin sain taottua päähäni, että siinä ei ole mitään pahaa, että en pidä hänestä, eikä minun tarvitse itse kantaa syyllisyyttä siitä että hän on ollut ja vieläkin on ilkeä. Nyt en tapaa häntä ollenkaan, ja eivät ihmiset heittele mua kivillä, vaikka kysyttäessä uskallan sanoa ihan suoraan, että en tapaa äitiäni, enkä tahdokaan tavata. Olen lapsena tottunut sellaiseen meininkiin, että nyt aikuisena, kun olen päässyt äidistäni eroon, niin tunnen eläväni ihmeen hyvien ihmisten keskellä. Lapsena kun pidin ihan tavallisena ja luonnollisena kaikkia mitä kotona oli. Nyt minulle monet tavalliset ihmiset ovat melkein pyhimyksiä. Mutta olen kärsinyt paljon, vajaat 20 vuotta ensin lapsuuden kotona, sitten 20 parantumista, olen siis nyt nelikymppinen, ja ihmeen hyvin menee jo näin nuorena! Kai olen ollut onnekas. Pikkuhiljaa olen alkanut luottaa siihenkin, että veljeni paranisi myös siitä, mitä on saanut kokea. Minä olin vahinkolapseni ja veljeni taas oli toivottu lapsi. Hän on kuitenkin saanut kokea pahempia ja on ollut minuakin vihatumpi. Hän ei siis täyttänyt niitä toiveita.
Toivotan sinulle kärsivällisyyttä. Saattaa kestää kauan, että pääset eroon siitä äitisi syyllistämisestä. Tai voi olla ettei siitä pääse koskaan eroon, mutta olen varma siitä, että se voi helpottua hyvin paljon, ja elämä voi tuntua täysin elämisen arvoiselta onnettomasta lapsuudesta huolimatta.
Kerran joku kysyi minulta, että kaipaanko lapsuuden onnelliseen aikaan. Vastasin, että EN, EN OLE KOKENUT SELLAISTA, enkä hävennyt yhtään, eikä tarvinnut edes alkaa selittelemään. Kun sain lapsia, niin olin ensin aivan traumoissani, että olenko nyt heille kamalan paha, mutta olen ollutkin ihan tavallinen äiti. Lapset ovat jo kouluikäisiä ja ovat reippaita tyttöjä. Meillä ei tarvitse kenenkään kotona pelätä, vaikka oma lapsuudenkotini oli pelottava paikka.
miksi tämä provo olisi?? kuuulostaako liian julmalta ollakseen totta??! myös eräälle tutulleni kävi muutama vuosi sitten juuri näin
=(... hän joutui hoitoon sen vuoksi, koska koettelemus oli hänelle aivan liikaa...
Haluan kertoa, että itsekin koin melkein vastaavan. Ja tiedän miltä sinusta jälikäteen voi tuntua, minuakin asia piinaa edelleen.
En tiedä mutta unohda sitä en ikinä,
näky oli "surmaava" ja se on aina mielessäni, kun tein abortin viikoilla 10 3.
Näin itse miten sikiö tipahti vessanpönttöön ja sitä olinkin "pelännyt" että sen näen.
oma vika miksi menin katsomaan.
Syyttelyt itseäni kohtaan jatkuvat,
alkoholinkäyttöni lisääntyi hurjasti, otan joka päivä, kun on lomaa, pikkusen siideriä/giniä
En ikina anna anteeksi.
Mies (lapsen isä) olisi lapsen halunnut.
Miksi tein sen, siihen oli monet syyt. En minäkään jaksa luetella mutta normaalitilanteessahan kun/jos kaikki asiat on kunnossa nainen ei ikinä joutuisi tämän ratkaisun eteen...
ymmärrän sinua.
Lohdutetaan toisiamme.
elämä on silti täällä, vaikka me "tapoimme" lapsemme alut.
Ehkä Jumala joskus on antamassa sen anteeksi, tai sitten on jo antanut.
Ikävä on kamala tunne, kaipuu ja muistelot siitä hetkestä...
Ei kestä kuin alkoholin avulla.
Mielenterveyslääkitys on päällä ja se auttoi pahimman yli.
Ehkä elämä joskus antaa jotain takaisin?
Minulle tehtiin myös eilen abortti rv12.
Eli ensin annettiin lääkkeet ja sitten jouduin synnyttämään sikiön pois.
itse näin myös sikiön ja olen aika järkyttynyt
Mailaa(tko) minulle?
Osoitteeni on: [email protected]
P.s olen sen ylemmän viestin (johon sinä juuri vastasit) kirjoittaja...tehtiin abortti melkeen 11 viikolla ja järkytyin nähdessäni sikiöni.
Jutellaan lisää. Miten olet päässyt yli, ja millanen olo yms. Minulla on nyt lääkitys ja se on auttanut pahimman yli.