Petteri Orpon (kok) hallitus saa heikon arvosanan Utakin toiminnanjohtajalta Lauri Holapalta. Hän sanoo, että hallituksen leikkaukset ovat heikentäneet Suomen talouskasvun tilaa tänä vuonna.
Utakin toiminnanjohtaja Lauri Holappa sanoo Talousaamussa, että esimerkiksi sosiaaliturvaleikkauksia on tehty väestöön, joka kuluttaisi kaikki tulonsa.
Roposet pois.
Holappa antaa Orpon (kok) talouspolitiikalle kouluarvosanaksi viisi ja puoli.
Holappa antoi arvion Kauppalehden Talousaamussa tiistaina. Hän perustelee arvosanaa sillä, että Orpon hallitus ei ole saavuttanut tavoitteitaan. Holappa sanoo, että hallitus on jäämässä esimerkiksi Suomen talouden velkasuhteen kasvun vakauttamisesta.
”Tällä hetkellä näyttää siltä, että se ei pääse siihen tavoitteeseen. Kasvunäkymät ovat varsin heikot tällä hetkellä. Meillä oli jo viime vuonna parempia merkkejä, että oltaisiin oltu nollakasvussa, mutta nythän talous on supistunut”, Holappa sanoo.
Kauppalehti
Orpon hallituksesta ruma arvio
Anonyymi-ap
4
155
Vastaukset
- Anonyymi
Kauppalehdessä julkaistu juttu pitää hyvin paikkansa.
Toivottavasti Orpo ja purra eivät pidä. - Anonyymi
Pääasia tuntuu nyt olevan, että Orpo saa tunnin junansa. Kyllä sitten nousu lähtee rakettinousuun, kun muutama minuutti saadaan pois.
- Anonyymi
Turun tunnin junan valmistumisen jälkeen Helsingin päärautatieaseman ja Turun rautatieaseman välinen junamatka olisi nopeimmillaan 78 minuuttia eli tunti ja 18 minuuttia. Asiasta tiedotti Tunnin Juna Oy.
Eli eihän tuo mikään tunnin juna sitten ollutkaan,
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291341- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56855
- 40688
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632