siksi että ymmärtäisitte, miksi sanon ettei seksi ole mielessä uusiin miehiin tutustuessani. Olen demiseksuaali ja vain tosi harvat miehet ovat sellaisia joiden tuoksu sopii nenääni niin, että voisin ajatella harrastavani seksiä hänen kanssaan. Se on hyvä lähtökohta tutustumisen alkamiselle ja senkin lisäksi minun pitää vielä tutustua mieheen muutenkin siihen liittyen, että millainen hän on! Eli tutustumisjakso kestää pidemmän aikaa, ennen kuin voi ajatella sänkyyn menoa!
Kerron tämän
Anonyymi-ap
0124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.