Uutinen: Nainen pissillä

Kun avasin autoradion tällä viikolla, siellä kerrottiin parhaillaan uutista, että oli nähty nainen pissimässä jossain keskellä kaupunkia.
Juontajan puheista ymmärsin, että sellaista olisi tapahtunut jopa kahdessa eri Suomen kaupungissa.

Mitäs siihen sanotte?

22

4365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Angiina

      No, kyllä on jo aika saada tähän kaduille ja porttikongeihin kuseskeluun hieman tasa-arvoa. Meillä on pieni yksiö kantakaupungin alueella Helsingissä. Ja joka kerta, kun olen Suomessa käymässä saan lähes työkseni väistellä ympäriinsä iloisen estottomasti lorottelevia testosterinilla käyviä lajitovereitani.

      • lainaamaan vessaasi,

        sillähän se ratkeaa ;DDD

      • Angiina
        lainaamaan vessaasi, kirjoitti:

        sillähän se ratkeaa ;DDD

        Jeps. Tuossa voisi olla ajatusta. Perisi vielä pienen maksun, niin saisi matkarahatkin kerättyä. Se huono puoli ideassa tosin on, että kundit kusisivat kuitenkin pitkin pieliä ja vessaa saisi olla yhtenään jynssäämässä.

      • kundi
        Angiina kirjoitti:

        Kuulun tälle palstalle ikänikin puolesta.
        Olen oppinut kuseksimaan roiskimatta ja losottamatta.
        Kuseksin nimittäin istualtani, kuten sinäkin... toivoakseni.

      • "Täysi-ikäinen" m...
        kundi kirjoitti:

        Kuulun tälle palstalle ikänikin puolesta.
        Olen oppinut kuseksimaan roiskimatta ja losottamatta.
        Kuseksin nimittäin istualtani, kuten sinäkin... toivoakseni.

        saisivat kirjoitella tälle palstalle.
        Olen kuullut, että nuorempaakin porukkaa on käynyt mekastamassa. Marion T alias Maron mainitsee usein, että on allle suositusiän.

      • Angiina
        kundi kirjoitti:

        Kuulun tälle palstalle ikänikin puolesta.
        Olen oppinut kuseksimaan roiskimatta ja losottamatta.
        Kuseksin nimittäin istualtani, kuten sinäkin... toivoakseni.

        Heippa, kundi. Muuten hyvä, mutta nyt on kyllä päässyt ihmisten ilmoille kamala väärinkäsitys. Meitsi ei siis koskaan kuseksi, vaan käy pissalla. Täällä Kiinassa (kuten koko Aasiassa) harrastetaan niin sanottuja jalkavessoja. Ne ovat viedä meikäläiseltä loputkin hermot. Siis lattiassa on sellainen vessanpytyn näköinen aukko, jonka kummallakin puolella on jaloille varattu paikka. Tarkoitus on kököttää aukon päällä. En ole koskaan onnistunut poistumaan sellaisesta ilman, että housunlahkeet tahi hameenhelma eivät olisi saaneet lastista omaa osuuttaan.

      • Marion.T
        "Täysi-ikäinen" m... kirjoitti:

        saisivat kirjoitella tälle palstalle.
        Olen kuullut, että nuorempaakin porukkaa on käynyt mekastamassa. Marion T alias Maron mainitsee usein, että on allle suositusiän.

        oikein huonona esimerkkinä :))

        Jos katsoisimme oikein tosissaan tämän palstan ikäjakaumaa, niin uskoisin että joukosta löytyy sekä vanhempia että nuorempia - juuri se pitää palstan näin vireänä:))

        Hyvää ja kaunista huomenta vain sinullekin:DD

      • Pirre*
        Angiina kirjoitti:

        Heippa, kundi. Muuten hyvä, mutta nyt on kyllä päässyt ihmisten ilmoille kamala väärinkäsitys. Meitsi ei siis koskaan kuseksi, vaan käy pissalla. Täällä Kiinassa (kuten koko Aasiassa) harrastetaan niin sanottuja jalkavessoja. Ne ovat viedä meikäläiseltä loputkin hermot. Siis lattiassa on sellainen vessanpytyn näköinen aukko, jonka kummallakin puolella on jaloille varattu paikka. Tarkoitus on kököttää aukon päällä. En ole koskaan onnistunut poistumaan sellaisesta ilman, että housunlahkeet tahi hameenhelma eivät olisi saaneet lastista omaa osuuttaan.

        järkyttäviä helepotus "huoneita"...mie en meinannu uskoa ensin todeksi, että siinä on vain taiteiltava jotensakin..:)

        Tutustuin moiseen Saksassa, itä sellaisessa.

      • lähempääkin
        Angiina kirjoitti:

        Heippa, kundi. Muuten hyvä, mutta nyt on kyllä päässyt ihmisten ilmoille kamala väärinkäsitys. Meitsi ei siis koskaan kuseksi, vaan käy pissalla. Täällä Kiinassa (kuten koko Aasiassa) harrastetaan niin sanottuja jalkavessoja. Ne ovat viedä meikäläiseltä loputkin hermot. Siis lattiassa on sellainen vessanpytyn näköinen aukko, jonka kummallakin puolella on jaloille varattu paikka. Tarkoitus on kököttää aukon päällä. En ole koskaan onnistunut poistumaan sellaisesta ilman, että housunlahkeet tahi hameenhelma eivät olisi saaneet lastista omaa osuuttaan.

        lähempääkin löytyy noita reikiä lattiasta, ei tartte Kiinaan asti mennä. Viipurissa ja Leningradista nyk. Pietarista. Ja vielä viime viikolla. Taitoa kyllä vaatii, kun on tottunut oikeaan istuimeen. Omat wc-paperit kannattaa pitää följyssä ja savetit.

      • Marion.T kirjoitti:

        oikein huonona esimerkkinä :))

        Jos katsoisimme oikein tosissaan tämän palstan ikäjakaumaa, niin uskoisin että joukosta löytyy sekä vanhempia että nuorempia - juuri se pitää palstan näin vireänä:))

        Hyvää ja kaunista huomenta vain sinullekin:DD

        tekemistä tuolla pissaamisella on siinä minkä ikäset täällä kirjottaa??
        (kysyinpähän vaan...)

    • Pirre*

      uutisessa kerrottiin, että nainen pyllisti puistikossa, eikä keskellä kaupunkia omassa vessassaan, niin onhan se jo uutinen..:-(

      Taisi olla mätäkuun juttuja...

    • Marion.T

      oliko se ihan oikeesti pissillä - kyllähän moinen tapaus jo uutiskynnyksen ylittää:))

      Ja että vielä joku toinenkin oli tehnyt samalla tavalla - ei kai kauniissa kotimaassamme riehu kaupunkipissijä?????

      Kaikkea ne radiossa puhuvatkin :DDDDDDDDDD

    • huvi

      Muistan kun nuorena olimme kavereitten kanssa menossa kesällä tanssilavalle niin ensin menimme muutamalle keppanalle huoltsikalle (hitsi, se oli Esson baari oikeasti). Matkaa tanssipaikalle sieltä oli pari kilometriä ja me tytöt kyllä menimme ojan yli pusikkoon pissalle, pojat sen sijaan kuseskelivat tien viereen.

      Kerroin tästä vähän aikaa sitten tyttärelleni ja hän valisti, että nykyään julkisilla paikoilla kuseskelevia tyttöjä nimitetää pissiksiski, muutama vuosi sitten olivat Pissa-Liisoja. Pojista ei käytetä mitään nimitystä eli ilmeisesti on soveliaampaa kuseskella pitkin seiniä ja porttikongeja, tytöiltähän se ei onnistu.

      Mielestäni, jos hätä on niin suuri, että virtsarakko halkeaisi niin siitä vaan nurmikon lannoitetta, pojille sama neuvo.

      Aikuisiälläni sattui tapaus kun opiskelijatuttavallani oli virtsatientulehdus ja hänen oli ollut pakko kyykähtää pusikkoon niin heti olivat olleet jeparit paikalla ja sakko oli rapsahtanut.

      Minä kyllä edelleenkin kuseskelen jos olen vaikka hillasuolla tai marjametsässä enkä pidättele kotiin saakka, mutta se ei kuulukaan tähän aloitukseen...

    • juu mä

      ku on hätä suuri nii on sitä kautta aikojen pissitty jonnekki, typerä uutisoida moista.. ja viel typerämpää kiinnittää huomiota "uutiseen" tollaseen.

      Eiköhän tässä maaimassa ole 100000000x kertaa tärkeempiä asioita kun kuseksimien?

    • angi

      ..ajatellut tätä asiaa.. Kuinka tärkeää olisi ilmais vessa jokaisessa isommassa lähiössä. Tai itse kaupungissa. Se on todella alentavaa ettei olla ymmärretty että naisillakin on pissahätä. Miksi tasa-arvo ei ole näin pitkälle ehtinyt?

      • Pirre*

        järjestyssääntö kieltää yleisillä paikoilla kuseksimisen miehiltäkin, mutta saapas nämä uskomaan muuta kuin rikesakolla, eikä polliisi joka hättään kerkkee..

      • Sama Angi
        Pirre* kirjoitti:

        järjestyssääntö kieltää yleisillä paikoilla kuseksimisen miehiltäkin, mutta saapas nämä uskomaan muuta kuin rikesakolla, eikä polliisi joka hättään kerkkee..

        Naisille ja Miehille. Jos kaupungi on suuri niin neljään eri ilmansuuntaan olisi ydelle vessalle paikka löydyttävä. Ja tosi pieni sisään maksu.

    • +-0

      pissiikö naisetkin??
      Mä kun luulin että vain miehet ja koirat ruikkii pitkin puistoja ja porttikongeja. Pakko paheksua jos oikein naisetkin...ja vielä radiosta kuultuna, niin ei voi kuin uskoa, että mihin kaikkeen nainenkin alentuu..HYYII, minen muuta kuin katajapuskaan :))

      • muoriska

        rauhoitettu kasvi!

        Nimimerkki "tosi tuohtunut"

      • Pirre*
        muoriska kirjoitti:

        rauhoitettu kasvi!

        Nimimerkki "tosi tuohtunut"

        katajat ole rauhoitettuja, pensasmaissiin juurelle voip suhauttoo..:)

      • muoriska
        Pirre* kirjoitti:

        katajat ole rauhoitettuja, pensasmaissiin juurelle voip suhauttoo..:)

        Heti luulin että sellaisen puuvartisen taakse olit kyykähtänyt! Vaan Pirre onkin sitten sellainen kiva Pikkupirre, joka piiloutuu pienemmänkin puskan taa. (Nyt en tarkoita niitä keskustelupuskia, joiden takaa huudellaan)

        Vaikka toisaalta, mitä sitä piiloutumaan, siitähän piiloutumisen tarpeettomuudesta tämä viestiketju oikeastaan olikin alunperin...

        Ite kanssa kyllä, myönnän. En myönnä taajamassa, kuin korkeintaan laitamilla. Vaan jos isäntä on veskin varannut, niin joskus jopa takapihalle. Tai vaikka ei olisikaan varannut. Se on siinä. Paras paikka. Moi.

    • Pimpelipom1

      Hätää kärsiville naisille on keksitty "pissakannu" Pipinette, jonka voi ostaa apteekista.
      Kannua voi käyttää vaikka myymälöitten pukukopissa hädän tullen, pissaaminen tapahtuu seisoviltaan. Sitten vaan kansi päälle ja kannu laukkuun.
      Voihan kannua käyttää vaikka auton penkillä istuessa (jos ei itse ole ratissa :))!
      Kannuun voi ostaa myös lisävarusteena pehmikettä, johon pissa imeytyy, eikä ole vaaraa että sisältö läikkyisi yli.

      Itselläni on mukana soikea 1/2 l:n kannellinen jätskiaski kun lähden asioille...

      Joissakin suurkaupungeissa ollaan niin fiksuja että yritetään välttää yleisen kuseskelun aiheuttamia hajuongelmia ja turisti-informaatiosta saa kartan ja luettelon yleisistä vessoista.
      Itselläni on luettelo mm Kööpenhaminan vessoista,
      Strögetin varrella on monta pubia ja Strögetillä on vessojakin tuhkatiheässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3364
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      552
      2078
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1976
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1960
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1588
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1307
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1230
    Aihe