Olen ollut taas pitkästä aikaa muutaman viikon todella tunteellisena. Tunnen hyvin herkästi kaiken mitä ympärilläni tapahtuu ja näen edelleen paljon enemmän kuin haluaisin nähdä. Ja se kaikki synnyttää paljon kaikkea mitä haluaisin kertoa maailmalle, ihmisille, ihmiselle... Mutta minut on kirottu näkemään aika toisin kuin muut sen näkee. En näe aikaa samanlaisena mitattavana tai jollain tavalla määriteltävänä. Minulle mennyt, oleva ja tuleva on yhtä. Ne ovat samalla tavalla yhtä kuin on ihmiskeho. Muut ihmiset nimeävät ihmiskehon eri osia, kuten vasen käsi ja oikea käsi. Etusormi ja pikkurilli. Jalka, korva, pää... Ihmiset kokee kaiken sen olevan erillisiä asioita, mutta kun ne ei ole. Ne ovat yhtä, eikä niitä sellaisenaan ole olemassa kuin niiden uskotaan olevan. Sama pätee myös aikaan. Se on, mutta se ei ole sellaisenaan kuin sen uskotaan olevan. Mistä tulenkin siihen, että joskus on parempi jättää se sanottava sanomatta...
Joskus on raskasta kun ei oikein voi eikä halua avautua kaikesta mikä mielessäni pyörii kenellekään. Jos siinä olisikin kyse pelkästään minusta, asia olisi hyvin helppo. Mutta kun usein siihen kaikkeen liittyy myös muita ihmisiä, joista välitän hyvin paljon enkä halua sotkea heitä millään tavalla mun ajatus- ja tajunnanvirtaan, siihen miten näen kaiken. He ovat ansainneet parempaa kuin totuuden. Minulta ei ikinä kuule valheita. Minulta kuulee joko totuuden tai sitten hiljaisuuden. Ja joskus, kun näkee selvästi sen syy/seuraus-yhteyden, mikä totuuden kertomisesta seuraa, näen paremmaksi valita hiljaisuuden. Jotkut syyt ja seuraukset on parempi olla aloittamatta. Toki ilmaan jää paljon kysymysmerkkejä ja kysymyksiä, mutta ne on kaikille parempia kuin vastaukset niihin kysymyksiin. Kysymykset ilman vastauksia ja vastaukset ilman kysymyksiä pitää yllä sen elämän taianomaisuuden, mikä olisi muuten vaarassa hävitä. Minä pidän siitä, että elämässä on vielä taikaa mitä ei selitetä auki. Ja suon sen saman taian myös ihmisille, joista pidän. Jokainen ihminen, jonka elämässä on edes vähän taikaa, on kaunis. Pidän sellaisista. Joten se hiljaisuuteni ja vaikenemiseni joissakin asioissa on myös hyvin itsekäs valinta. Saattaisin menettää osan elämän taiasta ja taianomaisista ihmisistä itsekin.
Näen paljon ihmisiä oikeassa elämässä, joskus jopa enemmän kuin tahtoisin. Katson heitä, kuuntelen heitä, puhun heidän kanssa. Aina silloin tälloin vilkuilen näitä palstojakin. Kuin selkeästi näenkin monien huolet, epävarmuudet, kysymykset, huolenaiheet. Tarkoitan niitä todellisia, ei niitä ääneen sanottuja tai kirjoitettuja. Ihmiset harvoin sanoo tai kirjoittaa sitä mitä todella tarkoittaa. Eikä se ole yleensä tarkoituksellista valehtelua, ihmiset eivät vaan ymmärrä itseään ja sen takia eivät osaa ilmaista itseään totuudenmukaisesti.
Kuin usein mietinkään sitä, että tekisi mieli huutaa kaikki vastaukset ja totuudet heille, mutta se ei ole tehtäväni. En olisi joskus kauan sitten itsekään uskonut ketään, jos joku olisi sen kaiken mulle huutanut. Piti itse kokea, ottaa selvää ja hyväksyä kaikki niin kuin se on. Ymmärrys elämästä tulee kyllä jokaisen luo silloin kun vastaanottaja on siihen valmis.
En tiedä miksi kirjoitan tänne kaikkea tätä. Mutta tässä hetkessä tämä halusi tulla minusta ulos, vaikka ymmärrän ettei tämä kerro kenellekään oikeastaan yhtään mitään. Mutta ehkä saa jonkun teistä ajattelemaan. Jos näin käy, niin tämä ei ole hukkaan heitettyä aikaa.
Hyvää viikonloppua itse kullekin!
Joskus on raskasta kun ei oikein voi eikä halua avautua kaikesta mikä mielessäni pyörii kenellekään. Jos siinä olisikin kyse pelkästään minusta, asia olisi hyvin helppo. Mutta kun usein siihen kaikkeen liittyy myös muita ihmisiä, joista välitän hyvin paljon enkä halua sotkea heitä millään tavalla mun ajatus- ja tajunnanvirtaan, siihen miten näen kaiken. He ovat ansainneet parempaa kuin totuuden. Minulta ei ikinä kuule valheita. Minulta kuulee joko totuuden tai sitten hiljaisuuden. Ja joskus, kun näkee selvästi sen syy/seuraus-yhteyden, mikä totuuden kertomisesta seuraa, näen paremmaksi valita hiljaisuuden. Jotkut syyt ja seuraukset on parempi olla aloittamatta. Toki ilmaan jää paljon kysymysmerkkejä ja kysymyksiä, mutta ne on kaikille parempia kuin vastaukset niihin kysymyksiin. Kysymykset ilman vastauksia ja vastaukset ilman kysymyksiä pitää yllä sen elämän taianomaisuuden, mikä olisi muuten vaarassa hävitä. Minä pidän siitä, että elämässä on vielä taikaa mitä ei selitetä auki. Ja suon sen saman taian myös ihmisille, joista pidän. Jokainen ihminen, jonka elämässä on edes vähän taikaa, on kaunis. Pidän sellaisista. Joten se hiljaisuuteni ja vaikenemiseni joissakin asioissa on myös hyvin itsekäs valinta. Saattaisin menettää osan elämän taiasta ja taianomaisista ihmisistä itsekin.
Näen paljon ihmisiä oikeassa elämässä, joskus jopa enemmän kuin tahtoisin. Katson heitä, kuuntelen heitä, puhun heidän kanssa. Aina silloin tälloin vilkuilen näitä palstojakin. Kuin selkeästi näenkin monien huolet, epävarmuudet, kysymykset, huolenaiheet. Tarkoitan niitä todellisia, ei niitä ääneen sanottuja tai kirjoitettuja. Ihmiset harvoin sanoo tai kirjoittaa sitä mitä todella tarkoittaa. Eikä se ole yleensä tarkoituksellista valehtelua, ihmiset eivät vaan ymmärrä itseään ja sen takia eivät osaa ilmaista itseään totuudenmukaisesti.
Kuin usein mietinkään sitä, että tekisi mieli huutaa kaikki vastaukset ja totuudet heille, mutta se ei ole tehtäväni. En olisi joskus kauan sitten itsekään uskonut ketään, jos joku olisi sen kaiken mulle huutanut. Piti itse kokea, ottaa selvää ja hyväksyä kaikki niin kuin se on. Ymmärrys elämästä tulee kyllä jokaisen luo silloin kun vastaanottaja on siihen valmis.
En tiedä miksi kirjoitan tänne kaikkea tätä. Mutta tässä hetkessä tämä halusi tulla minusta ulos, vaikka ymmärrän ettei tämä kerro kenellekään oikeastaan yhtään mitään. Mutta ehkä saa jonkun teistä ajattelemaan. Jos näin käy, niin tämä ei ole hukkaan heitettyä aikaa.
Hyvää viikonloppua itse kullekin!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.