Hei!
Haluan kertoa oman tarinani.Kärsin anoreksiasta
4 vuotta.Välillä oli hyviä aikoja välillä huonoja
Aloin vetäytymään itseeni, en tavannut ystäviäni.
Tärkeintä oli paino ja laihuus.Tunsin olevani niin lihava ja kauhea etten voi mennä ulos.
Eikä kukaan voi rakastaa minua.Olin taakka perheelleni, niin kuvittelin.Olin huonossa kunnossa pyörytti, päätä ja lihaksiani särki, siltikin oli pakko lähteä lenkille ja kuntoilla yöllä.Jouduin sairaalaan ja sairauteni vain lisääntyi sielä.Olin ihan terve, joten mitä minä sairaalassa tein.Pääsin pois ja vähän aikaa kului kohtalaisesti.Sitten taas romahdin pahemmin paastosin kuukausia pidin välillä viikon taukoja.Tuntui kuin ainoa ratkaisu olisi laihtua ja laihtua kauniiksi keijukaiseksi täydelliseksi.Onneksi tapsin miehen, joka rakastui minuun ja tajusin viimeinkin, että olin menossa kohti täydellistä itsetuhoa ja kuolemaan.
Paranemiseni oli raskasta ja kesti pitkään,mutta oli sen arvoista.Ilman perheeni tukea ja miestäni,en olisi selvinnyt.Olen onnellinen, että selvisin hengissä, sillä elämä on elämisen arvoista vaikka ei aina siltä tunnu! Joka päivä minua muistuttaa elämän ainutkertaisuudesta pieni suloinen poikani! Voimia teille kaikille!
Haluan kertoa oman tarinani.Kärsin anoreksiasta
4 vuotta.Välillä oli hyviä aikoja välillä huonoja
Aloin vetäytymään itseeni, en tavannut ystäviäni.
Tärkeintä oli paino ja laihuus.Tunsin olevani niin lihava ja kauhea etten voi mennä ulos.
Eikä kukaan voi rakastaa minua.Olin taakka perheelleni, niin kuvittelin.Olin huonossa kunnossa pyörytti, päätä ja lihaksiani särki, siltikin oli pakko lähteä lenkille ja kuntoilla yöllä.Jouduin sairaalaan ja sairauteni vain lisääntyi sielä.Olin ihan terve, joten mitä minä sairaalassa tein.Pääsin pois ja vähän aikaa kului kohtalaisesti.Sitten taas romahdin pahemmin paastosin kuukausia pidin välillä viikon taukoja.Tuntui kuin ainoa ratkaisu olisi laihtua ja laihtua kauniiksi keijukaiseksi täydelliseksi.Onneksi tapsin miehen, joka rakastui minuun ja tajusin viimeinkin, että olin menossa kohti täydellistä itsetuhoa ja kuolemaan.
Paranemiseni oli raskasta ja kesti pitkään,mutta oli sen arvoista.Ilman perheeni tukea ja miestäni,en olisi selvinnyt.Olen onnellinen, että selvisin hengissä, sillä elämä on elämisen arvoista vaikka ei aina siltä tunnu! Joka päivä minua muistuttaa elämän ainutkertaisuudesta pieni suloinen poikani! Voimia teille kaikille!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.