Vihervasemmisto tulee ihastumaan ja kannattamaan tätä lakia.
Voi helkatti mihin tämä armas isänmaa on menossa.
Haldun Tiikasalo ei ollut nuorempana uskonnollinen. Nyt hän kertoo, miksi halusi kääntyä muslimiksi. Kuva: Aleksi Jalava / IS
Kotimaa
Nuori imaami
Aiemmin Haldun Tiikasalo ajatteli, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa: alkoholisoitua tai kuolla. Sitten hän keksi kolmannen. Nyt 21-vuotiaana hän on Riihimäen islamilaisen keskuksen johtaja ja imaami.
Nuori imaami Suomessa
2
225
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tuli tuossa edellisessä työkuviossa tutustuttua muutamiin islaminuskoisiin ravintoloitsijoihin Suomessa. Vietettiin iltaa erilaisissa merkeissä, synttäreinä ja pyhinä silloin tällöin. Kolme heistä kertoi samaa tarinaa kuinka Suomessa kiertää imaamit keräämässä rahaa näiltä "veljiltään" ja saarnaamassa vihapuhetta kantasuomalaisia kohtaan. Nämä imaamit lietsoivat vastakkainasettelua tavoitteenaan ottaa jossakin vaiheessa valta Suomessa ja että ne kerätyt rahat menee siihen tarkoitukseen.
Kun nämä olivat sitten omien sanojensa mukaan kieltäytyneet antamasta rahaa, heitä uhkailtiin seurauksilla. Ei tullut minulle ihan selväksi että oliko seuraukset sitten konkreettisia vaiko taivaallisia seurauksia, mutta yksi näistä ravintoloitsijoista kertoi hankkineensa luvattoman aseen sitä varten perheensä suojelemiseksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2222936Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1091208Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321112- 701068
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2831021Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka341996Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788