Olen kahden lapsen yh-isä ja olisin kiinnostunut tietämään muiden yh-isien olemassaolosta, eli miten vanhemmuus on mennyt ym.?
Yh-isät
yh
7892
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jep, olemassa ollaan.
Onhan tämä välillä taistelua ja venymistä. Pitäisi ehtiä ja revetä niin moneen paikkaan. Työtkin pitää hoitaa ja omaa uraakin yrittää viedä eteenpäin. Aika on välillä kortilla ja väsymyksenkin hetkiä tulee...
En minä kumminkaan noista lapsista luopuisi. Mieluummin tingin muusta elämästä. Kyllähän nuo lapsukaiset kasvavat ja aika kuluu. Esikoisen rippikoulu pääsee ihan yllättämään. Tuntuu, että hän ihan vasta aloitti koulunsa...
Vanhemmuus on tietysti muuttunut siitä, mitä se oli silloin, kun molemmat vanhemmat asuivat vielä yhteisessä kodissa. Parempaan suuntaan minun mielestäni. Enkä ole kuullut lastenkaan moittivan. Nyt on tilaa olla lasten kanssa isänä isän tavalla. Äidin virkaa en ole ottanut hoitaakseni.
On tässä tietysti enemmän vastuuta kannettavana, kun ei ole kenen kanssa vastuuta jakaa. Oma mahdollinen sairastuminen tai tapaturma huolettaa. Mitenkäs sitten, jos jotain sattuu?? Extreme lajit harrastuksina ei nyt oikein tule kysymykseen ;-)
Mutta kaikenkaikkiaan kyllä tämä eläminen näinkin sujuu ja on mukavaa ja elämisen arvoista :-)
Kiinnostaisi tietää, että minkälaiset taistelut piti käydä lapsen asuinpaikasta äiti/isä.
Oma tyttöni haluaisi asua minulla, mutta siitä tulisi kauhea taistelu, enkä siihen haluaisi ryhtyä.
Mutta jos alkaisin, niin mahdollisuudet että saisin lapsen on 70%:t asiantuntijan arvio.
Koska ex:ni on heikohko psyyke, en viitsi sitä enempää hajottaa. Odottelen ajan kanssa, kunnes tyttö kasvaa ja saa itse päättää asuinpaikkansa.
PS. meillä on yhteis huoltajuus
Omalla kohdalla lasten äiti ei edes halunnut lapsia, mutta minusta sinulla on oikea asenne, eli odottaa ja antaa lapsen päättää.
Tärkeintähän on, että lapsi kärsisi mahdollisimman vähän vanhempien erosta, hänhän on täysin syytön eroon.
Itse en jättäisi lapsen asuinpaikasta päättämistä lapsen tehtäväksi. On se liian suuri päätös lapsen harteilla kannettavaksi. Parempi mielestäni on, että lapsen vanhemmat päättävät. Eipähän tarvitse lapsen kärsiä syyllisyyttä "hylättyään" toisen vanhempansa. Vanhempien tekemää päätöstä vastaan on helpompi ja turvallisempi kapinoida...
Kovaa vääntöä meilläkin aikanaan käytiin, mutta ratkaisuun olemme kaikki tyytyväisiä - ainakin luulen niin...
Näin asiaa pitkään mietittyäni olen kanssasi samaa mieltä. Asiaa ei todellakaan pidä jättää lapsen harteille, toki lasta tulee kuulla asiassa, varsinkin jos hänellä on vahva mielipide asiasta.
Kirjoittele!
Mihin?