Miksi halusit

Antaa minulle opetuksen?
37728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eiköhän jokainen ole opetuksia joskus saanut

Äänestä
  • Ajattelen itse niin, että hän joka näin apn lailla kokee, on muuttunut fiksummaksi? Oppinut ajattelemaan asioita laajemmassa kuvassa, vähemmän kapeakatseisesti? Oppinut arvostamaan toisen synnyttämää mielikuvaa asioista. Elämä voi muuttaa ajattelua, jos omaa kritiikkiä itseään kohtaa.

    Oppinut kokemaan asioita niin, että voi olla itsekin välillä väärässä asioista? Myönteinen ajattelu muuttaa suhdetta ja suhtautumista asioihin? Nämä vain omia mutuja ja kokemia. Kiitollisuus kohtaamisistaan asioista voi muuttaa ajatusmaailmaa positiivisemmaksi. 🫣🤔

    Äänestä

En antanut, vaikka olisin voinut.

Äänestä

Koska en unohda koskaan kuinka minua on kohdeltu aikaisemmassa elämässä erään toimesta.

Äänestä

Rakasta ihmistä ei kohdella niin kuin teit. Lisäksi käänsit sen toisen syyksi.

1Äänestä
  • No ei todellakaan, ei edes vihollista noin pahasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    No ei todellakaan, ei edes vihollista noin pahasti.

    Se oli kyllä yllättävää. Mutta parempi että se tapahtui riittävän ajoissa eikä sitten myöhemmin jos olisi edetty pidemmälle

    Äänestä

Kuulkaas justukset kun minusta tuntuu, että te annoitte näitä ns oppeja toisillenne ja kurssi on ns vielä kesken

Äänestä
  • Saunan peräkamarista on helppo opetella. Kuulemma. ;)
    -R

    Äänestä

  • "Ihana Elisa". -sivu
    -Jarre

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saunan peräkamarista on helppo opetella. Kuulemma. ;)
    -R

    Nyt en ymmärrä mitä tarkoitat ja keistä yrität jotain paljastella, mutta prillit on hyvä ottaa pois ettei huuruun mene. Toisilla on jo kun lukee tätä sananvaihtoa- on aika ambivalentti fiilinki epäilen näin

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Ihana Elisa". -sivu
    -Jarre

    So tell me more sugarlips

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saunan peräkamarista on helppo opetella. Kuulemma. ;)
    -R

    Ajatus on puoli tekoa, mutta loppu jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ajatus on puoli tekoa, mutta loppu jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. 🙂

    Eikä jää. ;)
    -ruutupaperi

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eikä jää. ;)
    -ruutupaperi

    Harmi kyllä se jää, jotkut asiat ei ole tarkoitettu toteutuviksi.

    Äänestä

Ettet tekisi niin uudelleen.

Äänestä
  • Mitä ei saa tehdä?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitä ei saa tehdä?

    Kohtele toista noin huonosti.

    Äänestä

Jos julkisesti kerrot niin kai se sitten on julkista.

Äänestä

Jotka antavat toisille opetuksia, eivät ole antaneet sitä edes itselleen, niin sivistymätöntä se on.

1Äänestä

Älä tee kärpäsestä härkästä.

Äänestä

Ihaillen varmaan seuraisit jos tuttusi pelailisi samoin.

1Äänestä

😂😂😂😂😂

Äänestä

Varohan ap ettei mopo karkaa käsistä.
Taidat itse olla tarkoittamasi opettaja.

3Äänestä
  • Älä provosoi,enää! Kuulosta pahaenteiseltä

    Äänestä

Kuka kenelle mä ainakaan moisia harrasta helpompaa antaa pilata elämänsä haluamallaan tavalla

Äänestä

Koska petit?

Äänestä
  • Onko ap pettänyt? Miksi sitten sekaannuit asiaan?

    Äänestä

  • Sitä ei sanottu mutta näin taisi käydä.

    Äänestä

Muutkin mokaa;)

Äänestä

Aika paljon nähnyt ylimielisiä isin prinsessoja ja muita en mä ole ole aina ollut kivoin heille eikä hekään kyllä ole sitä olleet mulle. Samalla mitalla yleensä, mitään en kadu.

Äänestä

Itselläni on koko ajan tässä muutamaan viimeiseen vuoteen jäänyt ihmisiä pois elämästä. Olen nähnyt heidän todelliset kasvonsa. Niinhän sitä sanotaan, että vedät puoleesi sitä mitä itse olet. Nyt kun sen vanhan identiteetin hautajaiset on pidetty, on tullut tilaa merkityksellisille ihmissuhteille. Näillä energioilla törmää kyllä mielenkiintoisiin ihmisiin.

Äänestä

Kun mietitään opetukseen vaikuttavuutta. Vähän sellainen koston ajatus liittyy siihen, kun ajatellaan; siitäs sait; nyt saat kärsiä minun vuokseni. Entäs jos uhri kärsii jo muutenkin, lisäkärsimys ei muuta asiaa miksikään eli opetus menee hukkaan tai uhri ei kärsi mitenkään. Kostossa ja opetuksessa kaikki perustuu siihen, että uhri tuntee ja käyttäytyy kostajan haluamalla tavalla, näinhän ei käytännössä ole.

Äänestä
  • ❤️❤️❤️

    Äänestä

Sairasta ikävöintiä täällä.

1Äänestä
  • Kyllä. Ainoa asia mitä haluaisin opettaa hänelle on miten ihana hän mielestäni on.

    Äänestä

Usein ihminen hakeutuu alitajuisesti sellaisiin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin, joissa saa juuri sellaisen opetuksen, jota kasvaakseen tarvitsee. Olen omalla kohdallanikin useamman kerran sen jälkikäteen oivaltanut.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Antaa minulle opetuksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu