Tämä on kertomukseni yhdestä simistäni jota pelaan aina! (hän ei vanhene ollenkaan aikuisesta koska on se koodi!) ;) tämä on sitten kertomus Lauran historiasta!
Syntyipä kauan kauan sitten, Pertti ja Maija Valkeakoskelle tytär nimeltään Laura. Laura oli kaikkien mielestä jotenkin "ihmeellinen". Laura oppi kaikki asiat varhain. Ja oli niin söpö. Hänellä on aina ollut paljon ystäviä! Monenmoisia ja monenlaisia ystäviä. Lapsena Lauran paras ystävä oli Nina Lindholm. Laura ja Nina olivat erottamattómat. Joka päivä he olivat kahdestaan leikkimässä tai tekemässä kepposia ja kaikenlaisia juttuja luokkatovereineen.
Mutta kun koitti teini-ikä!! Noh... teini-iän alussa Laura oli kiltti ja rehellinen nuori. Hän oli joka ilta kotona kiltisti vanhempiensa kanssa illallisella ja lukemassa läksyjään. Mutta eräänä lauantai-iltana Kaunialan ostarissa Laura tutustui mustiin pukeutuneisiin tyttöihin jotka sanoivat nimikseen; Hanna ja Sonja. Hanna ja Sonja olivat muistiin pukutuneet ja tekivät kaikkea mahdollista kiellettyä. "Juopottelivat" perjantai-iltaisin ja varastelivat naapureilta joskus tavaroita. Yhden kerran jopa erään pikku-tytön!! Laura tunsi olonsa jotenkin...jotenkin...ulkopuoliseksi koska hän ei saanut edes käyttää tietokonetta kello 22 jälkeen!! Joten, hän halusi olla samanlainen kuin Hanna ja Sonja. Ja siitä ne vaikeudet alkoivat. Laura kulki uusien "ystäviensä" kanssa kaupungilla myöhään illalla. Ja Laura piti bileitä kotona (jotka olivat Lauran kotona ehdottomasti kielletty). Yhden kerran Laura jäi siitä kiinni, ja sai kotiarestia. Lauran vanhemmat ihmettelivät mitä ihmettä Lauralle oli tapahtunut! Hän kuunteli hevimusiikkia joka päivä, ja koulunumerot laskivat alta aikayksikön 10-->4... Laura lintsasi koulusta jne... Ja Nina ei halunnut olla enää Lauran kanssa kaveri! ´Kuitenkin pian Laura tájusi itse, että mitä oli tekemässä! Hänhän oli pilaamassa tulevaisuutensa! Hän ei pääsisi yliopistoon jos saisi 4 kokeista. Joten hän lopetti jutut Hannan ja Sonjan kanssa. Laurasta tuli taas tavallinen teini. Hän sai korotettua numeroitaan 9:siin ja elämä meni paremmin eteenpäin. Mutta sítten pian Lauran isä kuoli sähköiskuun... Ja Laura ja Lauran äiti muuttivat Veronalaan...
Laura sanoi "hyvästi" Kaunialalle.
Laura kävi yliopiston Stenvall-Instituutissa ja pääsi läpi 5 arvosanalla!! Hän muutti omaan pikkukämppään ja sai työpaikan Viihde-uralta...
Tähän loppui Lauran menneisyys!!!!
jatkan...(ko)...??
------> ------------> --------> seuraavassa osassa sitten ensimmäinen päivä uudessa ja omassa kodissa!!!
//alifa//

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tää oli tosi hyvä! Jatka!!!!!!!!
Toi oli aivan mahtis! Tavallisesti en lue tarinoita mut luin ja tää oli siin aivan ihana tarina!
Kopio:
-------------------------------------------------

OIKEASTi "et" voisin ite sanoo smaa Kiitos alifa hyvästä tarinasta ;)