Turhaa kulutusta

Kyllä nykyään varsinainen joulun sanoma on unohtunut.
Tilataan netistä turhaa ja huonoa krääsää jopa Kiinasta saakka. Suomeen tulee sieltä tänä vuonna arviolta jopa 50 miljoonaa pakettia.
Harkitsemmeko edes ostamiemme tavaroiden hiilijalanjälkeä. Emme todellakaan.
Joulukuuset ovat muovia. Joulukuusen koristeet tulevat jostakin kaukaa ja ne ovat turhaa krääsää.
Lapsille ostetaan leluja niin paljon, että paikat täyttyvät.
Ehkä tilanne alkaa muuttua kun Suomi joutuu säästökuurille. Muualta määrätään meidän taloudesta.
Seuraavalla eduskuntakaudella pitää tehdä säästöjä 11 miljardin edessä. Säästöt tulevat iskemään jokaiseen suomalaiseen.
Eivätkö vanhemmat yhtään ajattele mikä on lasten tulevaisuus. Eläimet kuolevat maapallolla sukupuuttoon, vesistöt saastuvat, ilmasto muuttuu kovaa tahtia.
Nyt tilanne näkyy siinä Suomessa, että perheet miettivät tarkkaan lapsen tekoa. Entä sinä, jolla on jo lapsi/lapsia, mietitkö yhtään miten kurjassa tulevaisuudessa hän joutuu kasvamaan.
0282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä nykyään varsinainen joulun sanoma on unohtunut.
Tilataan netistä turhaa ja huonoa krääsää jopa Kiinasta saakka. Suomeen tulee sieltä tänä vuonna arviolta jopa 50 miljoonaa pakettia.
Harkitsemmeko edes ostamiemme tavaroiden hiilijalanjälkeä. Emme todellakaan.
Joulukuuset ovat muovia. Joulukuusen koristeet tulevat jostakin kaukaa ja ne ovat turhaa krääsää.
Lapsille ostetaan leluja niin paljon, että paikat täyttyvät.
Ehkä tilanne alkaa muuttua kun Suomi joutuu säästökuurille. Muualta määrätään meidän taloudesta.
Seuraavalla eduskuntakaudella pitää tehdä säästöjä 11 miljardin edessä. Säästöt tulevat iskemään jokaiseen suomalaiseen.
Eivätkö vanhemmat yhtään ajattele mikä on lasten tulevaisuus. Eläimet kuolevat maapallolla sukupuuttoon, vesistöt saastuvat, ilmasto muuttuu kovaa tahtia.
Nyt tilanne näkyy siinä Suomessa, että perheet miettivät tarkkaan lapsen tekoa. Entä sinä, jolla on jo lapsi/lapsia, mietitkö yhtään miten kurjassa tulevaisuudessa hän joutuu kasvamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu