Järkevä muutos

EU on perunut päätöksensä, että polttomoottoriautoista olisi luovuttava määrättyyn päivämäärään mennessä. Lienevätkö lopullakin tajunneet, että polttomoottorit ovat huoltovarmuuden toimivuuden vuoksi tarpeellinen käyttövoiman lähde.
8120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Autoilijat ovat äänestäneet jaloillaan. Patterilaatikot eivät ole menneet kaupaksi halutulla tavalla.

1Äänestä

Suomimedia on vaiennut asiasta täysin.
Koska ei palvele vasureiden etua.
Vain KaaraAntti uutisoi aiheen.
Komukat haukkuvat Anttia minkä ehtivät.

Kommarin viikko on uutisen takia aivan vituroillaan !

Äänestä

Polttomoottoriautojen tuotantoa lisätään, koska on huomattu, että sähköautot kuluttavat tarpeellisempaan käyttöön tehtyä sähköä yllättävän paljon.

Äänestä

Kuolleena syntynyt buumi koko liikenteen sähköistäminen.

Äänestä

En ole oikeastaan kummankaan puolella, mutta päätin pysyä vanhassa dieselissä. Syy, miksi en ostanut sähköautoa on se, että arvasin niiden arvon tulevan romahtamaan. Laiton mieluummin rahan Nordeaan ja sieltä olenkin jo saanut yli 100% tuoton. Rlämä on valintoja

Äänestä

Elämä

Äänestä
  • Ja dieselin hinta tulee mukavasti alas. Jos Ukrainaan tulee rauha, niin reippaasti vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ja dieselin hinta tulee mukavasti alas. Jos Ukrainaan tulee rauha, niin reippaasti vielä.

    Koska sähköautot ovat niin suurin harppauksin yleistyneet, niin eikö silloin voisi kuolevan dieselöljyn veroa ja hintaa roimasti pudottaa?
    Mitä haittaa siitä olisi kun sähköautoilu on niin hirveän suosittua?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

EU on perunut päätöksensä, että polttomoottoriautoista olisi luovuttava määrättyyn päivämäärään mennessä. Lienevätkö lopullakin tajunneet, että polttomoottorit ovat huoltovarmuuden toimivuuden vuoksi tarpeellinen käyttövoiman lähde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu