Meitä
Vieläkö sä epäröit??
Anonyymi-ap
39577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Joka päivä ehkä varmaan vähemmän vielä tulee epäröityä nuoremman suhteen. m-n
Miksi et uskalla nähdä mua
Sitten ehkä jos sillä on joku suurempi merkitys.
Sitä odotellessa 😘
Hyvää kannattaa aina odottaa. ;)
No kuhan ei liian nuori
Jos ei ns K18- treffit niin ehkäpä
Epäröin niin kauan kuin on olemassa väärin ymmärtömisen mahdollisuus. Luottamus ja usko hyvään ei synny ilman takeita hyvälle. Erehtynyt olen ja se on opettanut itseni olemaan entistä varovaisempi liikkeissäni lopun elämän? Olen maksanut kalliisti varomattomuudestani.
Ei laaksoa ei kukkulaa..🤣🤣🤣🤣🤣
Tajusitko
Tyhmäksikö minua luulet!
Joo😘😘😘
Ei petrilaaksoa lukita yöksi🤭
Juotko kahvin mustana vai maidon kera??
Ha ha ha ha taas ihan mahtava kommentti kyllä joku osaa hyvin sleeppasta
No sittenhän sinua ei harmita, mitkä liian isot ylämäet babyy
En mutta kerro vaikka Rolfille Tallinnast
Sinä arvaat jos se on tarkoitettu?
Eikö ole kuin lauta ilman reikää
Eikö oo siis sitäkään
Petriiii
Kasvot kiinteytyy ku hymyilen ja nauran täällä yksikseni
Sehän on sitten kui omena päivässä
Mistä alkaisin tämän ihmeellisen ja mystisen tarinan. Siitä mihin minä lopun ja mistä sinä alat?
En haluaisi puhua aluista ja lopuista. Kun tuntuu ettei vielä olla lähellä kumpaakaan.
Mutta on pakko. Pakko alkaa. Alusta.
Vai alanko lopusta? Vanhuuden unista ja haaveista?
Eletystä elämästä, yhteiseltä polulta. Se polku oli kaikkea muuta kuin tasainen.
Silti askeltakaan en vaihtaisi. En viereltäsi poikkeaisi.
Jos alan alusta...
Jännityksestä ja perhosista. Ehkä ujoudesta ja siitä, kuinka viimein uskalsimme.
Uudesta, ihmeellisestä mutta kuitenkin niin tutusta.
Tuttua tämä ei ole. Ei tämä tarina ja sen monet käänteet.
Mutta sinä olet.
Jotain niin käsittämättömän tuttua, mietin milloin ja missä olemme olleet.
En saa siitä kiinni mutta tiedän.
Ja se riittää.
Sinä riität.
Kaunista, väkevää ja herkkää yhtä aikaa. Pitkä keskustelu keittiön pöydän ääressä; masennuksen taltuttamista, yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteen karttamista. Aiheella ei niinkään merkitystä. Puhe ja keskustelu pitää yhdessä, ei tarvitse erota.
Lähdettiin kävelylle keskiyön jälkeen. Käveltiin ja käveltiin. Puhuttiin ja viihdyttiin. Etsittiin joulukuusta, valaistua. Ei löydetty, mutta löydettiin niin paljon arvaamatonta.
Seikkailu. Yö. Ajan pysähtyminen. Tie päättyy umpikujaan… Jatketaanko? Joo! Katotaan, minne vie. Löytyi tunne, tunnelma jo unohtunut. Haikeus ja itku tulvahti jostain esille. Tunne niin haikea ja autuas, kun aika pysähtyi tai meni takaisin päin jonnekin kauas, jota ei luullut olleenkaan, ei muistanut. Jostain se kuitenkin tuli esiin ja oli viedä kokonaan voimallaan. Olisin halunnut itkeä sen sylissä, mutta en. Se oli heti siinä, kosketti käsivartta, oli niin huolehtiva. Olisin revennyt, jos olisin itkenyt.
Löytyi koski. Katseltiin vettä ja sen pyörteitä, oltiin ihastuksissamme. Mitä kaikkea voikaan löytyä! Kun lähtee vaan ja kävelee. Miten maailma voikin olla kaunis joskus!
Keskiyön tunteina kahdestaan, kun koski pauhaa ja jää muodostaa kauniita rakennelmia, linnoja veden partaalle.
Teki mieli mennä veteen, uimaan. Hypätä kuohuun, antaa mennä. Teki mieli mennä lähelle, koskea. Ei saa. Pakko koskea vettä. En ylety. Anna käsi. Se antoi jo ennen kuin pyysin, miten ihana se onkaan! Sen käsi tukena, se ei päästä putoamaan, ei, se pitää varmasti.
Vesi on kylmää, mutta ei jäistä. Virkistävää ja kato, miten jäät on hienoja. Kivaa. Tää on hyvä paikka. Retkipaikka. Voi tulla yöllä. Yöllä on hyvä, ei päivällä. Salapaikka. Seikkailu.
Seinustalla ollaan vierekkäin, innostuneita. Puhutaan ja sanotaan ihan muuta. Puhutaan samaa kieltä, sitä, mitä ei sanota. Ja vesi pauhaa. Taivas on pilvessä ja minä leijun ja syöksyn veteen ja uin ja virkistyn.
Ja ajattelen, miten on ihana olla siinä vierellä ystävä, niin rakas, että voisi pakahtua.
Milloin viimeksi oli tällaista? Yritän selittää, miksi itketti. Kun aika pysähtyi tai niinku, tajuutsä? Niinku olis vaan tää hetki, me eikä muita koko maailmassa. Se taika kokonaan siinä. Se kaikki mitä on, haluaisin kertoa, mutta en voi, en osaa, en uskalla.
Kai se tajus. Että olin hulluna siitä kaikesta, sekaisin onnesta, kun sain olla siellä sen kans, koko maailma ympärillä ja kaikki mahdollista.
Kun katselin virtaan, tunsin sen lähelläni, vaikka se olikin vähän kauempana. Tajusin, että tässä sitä nyt on, sitä romanttista yhdessä, mitä toivoin. Äkkiarvaamatta ja odottamattomassa muodossa. Ja niin oikeeta, niin autuasta ja ihanaa, etten osannut kuvitella. Niin kuin olis 15-vuotias, tajuutsä. Kai se tajus. Että saa olla niin kuin on eikä tartte olla 40-vuotias.
Meenköhän mä sekaisin siitä? Mähän oon jo ihan sekaisin. Ja itkin, kun tulin. Itkin, kun oli onnellista. Itkin, kun ei voi olla. Itkin, kun on surullista, kun on aika ja ikä ja kaikki siinä välissä. Kun en saa aina olla ja kaikki loppuu.
Ja se sanoi, ett’ se ottaa joskus auton ja me mentäis katteleen kaikkii paikkoi, sight-seeingille, se sanoi enkä mä ollut varma, tarkottiko se meitä vai niitä ja kysyin varovasti, ett’ ketkä me. Ja se sanoi, että just me, se ja minä. Ja mä olin kippuralla onnesta. Että mun kans se halus tehdä reissun! Mun salainen haave, että sen kans. Ja mä melkeen sanoin, että meen sen kans minne vaan enkä yhtään epäröisi en mitään, vaikka maailman ääriin
joo. liian monta kysymysmerkkiä.toisen pitäisi pystyä sitoutumaan syvästi minuun ilman tuomitsemista. se voisi olla monelle haastavaa.
Jotenkin haastava alkutilanne siis näin ollen
kaksisuuntaista ja epävakaata niin tuo rakkauselämä on aina vähän semmoista vaikeanlaista ollunna enkä tossukkaa kovin rauhaisaa ihmistä voi edes ajatella tallon sen heti;/ sitten taas ns kaltaisteni kanssa kestävän suhteen aikaansaaminen onko edes mahollista
Myönnä. Se oli sairasta meidän molempien puolelta. Meidän suhde ei ollut tervettä nähnytkään. Me oltiin vain kaksi toisistaan riippuvaista, jotka roikkuivat samasta hirttosilmukasta. Se meidän suhde ja kommunikaatio, meidän maaginen muka-yhteys oli pelkkää vuoronperäistä narsistista huomionhakua. Minä, minä, minä. Eiku sinä, sinä, sinä. Minä, sinä, minä, sinä. Mulle, sulle, mulle, sulle. Anna, anna, anna. Auta, auta, auta. Se meidän maailmankaikkeuden kokoinen muka-rakkaus oli oikeesti vain yhtä helvetin epätasapainoista vuoristorataa, jossa mentiin kohti ääretöntä ja sen ääripäitä, ja niidenkin yli.
Rakkaudeksi ja Seitsemänneksi Taivaaksi me sitä luultiin, varmaankin niiden vuoristoradan huippujen vuoksi, jolloin vatsanpohjasta sieppasi ja sydän läpätti. Mutta ollaanpas nyt ihan totuudenmukaisia; se oli pelkkää kaaosta, ja Taivaasta päädyttiin suoraan Helvettiin ja tunneskaalan pohjalukemiin. Se oli ihan sairasta menoa, rakkaani.
Sitä se oli. Se meidän sairaan kaunis rakkaustarina
Noi traumakemiasuhteet on kyl ihan hirveitä. Ei kiitos enää yhtään tuommoista. Tylsät suhteet on parhaita.
Mä tiedän, mitä mä tunnen ja se on isoin tunne ikinä. Mä kuitenkin epäröin sitä aloitteen tekemistä, koska vaikka mä luulen, et tunteet on molemminpuoleiset, epäilen, että mies ei halua mitään enempää. Hänelle riittää flirttailu.
Olen onnellinen
Saan hädintuskin avattua silmäni ja huomaan, että olen sylissäsi. Halaat minua tiukasti ja hoet ääneen: "Minä pidän sinusta huolen ja suojelen sinua kaikelta pahalta jos vain heräisit vielä rakkaani, lupaan."
Sanasi vihlovat sydäntäni ja tuska, sekä kipu valtaavat koko kehoni. Suuren vaivan tuloksena saan hitaasti pääni käännettyä sinuun päin, mutta muu kehoni ei liiku yrittämisestä huolimatta. Näen kasvoillasi erittäin sydäntä särkevän surullisen ilmeen. Silmäsi tulvivat kyyneliä. Voisimpa sanoa vielä kerran kuinka sinua rakastan, mutta kipuni on noussut niin sietämättömäksi etten kykene edes sanomaan ääneen mitään.
Silmäluomeni alkavat tuntua raskailta ja vaikka taistelen vastaan pitääkseni ne auki, niin lopulta luovutan ja suljen ne hitaasti. Olet viimeinen asia mitä näen. Äänesi alkaa hiljentyä vähitellen ja tuntuu kuin loittonisit hetki hetkeltä enemmän luotani. En enää tunne halaustasi. Sitä tiukkaa ja jollain tavalla lämpimän pehmeää. Myös ajatuksieni meteli alkaa hiljentyä. Viimeinen asia mikä kävi mielessäni; olen onnellinen. Lopulta on enää tyhjää
🥰Oli kylmä ilta, ja minä pujahdin viluisena untuvapeiton alle. Sormet tuntuivat jääpuikoilta, ja hengitys höyrysi vielä hetken peiton sisällä. Käännyin etsimään lämpöä, sinua – ja siinä sinä olitkin, juuri niin kuin toivoinkin. Rakastan sinua Petri aina ja ikuisesti 💜💜💜💜💜💜💜💜💜
Muistan sen kuin eilisen – kun me tavattiin ensimmäistä kertaa. Sydämeni lakkasi lyömästä hetkeksi ja sitten löi kaksi kertaa kovempaa. Katsoit minua ihanalla katseellasi, suoraan silmiini, ja hymyilit ihanasti. Tiesin, että tuo hetki määrittäisi minut uudelleen
En epäröi, mutta hän ei välitä.
V*tutus Jouluaamuna
Kello löi jo kuusi.
Mikä tuo on?
En ole Juhani enkä Liisi.
Käyn vessassa ja palaan sänkyyn.
Vieressä puoliso kuorsaa.
Jep. Ei siis unta enää.
Lähden alakertaan kuluttamaan aikaa.
Lopulta pistän ulkoiluvaatteet pyjaman päälle
ja lähden kävelylle metsään.
Unohtunut arkihälytys
- tuo unettoman tontun painajainen
Ikuisella ikävällä
oli sydämen
muotoiset
ääriviivat
Tunnen merkityksen
kaipuun jokaisessa
sydämen lyönnissä
Tiesin aina että
sinua on vain yksi
Enkä tule koskaan
kohtaamaan
mitään niin arvokasta
Kerroit satuja
ihmisistä, joille kävi pahoja
alkoi pienessä mielessä eksistentiaalinen uhka
Vartuin vanhemmaksi
ja sinä katosit
pääni hiljeni kerrankin
Suihkussa vain vesi suhisee
eivät sinun sihisevät ässäsi
ja minut on vallannut tunne ajalta ennen sinua
Täällä vallitsee poissaolosi,
jonka yksinäisyydessä
kiiltävät pinnat ovat alkaneet pelottaa
Tule takaisin
olemaan mörkö puolestani
kuin olisin taas piimäsuu pimeässä keittiössä
Silloin en pelännyt oikeita asioita,
mutta olit minulle aina
se oikea
Sängyn alla olit kaukana
vaikka selkääni kohosi Helvetin lämpö patjasta,
tärisin iho kananlihalla
Vain nyt rinta lattiassa
samaisen sängyn vierellä rukoilen:
kummittele minua vielä kerran viimeisen
Kuka keitä