Olin eilen melomassa ensimmäistä kertaa elämässäni 1-paikkaisella kajakilla, jossa ei ollut polkimia (tähän asti olen melonut yksikseni 2-paikkaisella, jossa polkimet). No, eihän siitä mitään tullut. Suoraan eteneminen oli aika lailla mahdotonta, ympyrän tekeminen sen sijaan sujui hienosti ;)
Tarkoitus olisi kuitenkin jatkossa edetäkin jonnekin, joten olisin kiitollinen kaikenlaisista vinkeistä. Vai onko järkevintä jatkaa melomista 2-paikkaisella, jossa voin polkimilla määrätä suunnan..?
mitä tein väärin?
4
1090
Vastaukset
- Meloja_88
Eli tuohon ongelmaan ei ole muuta keinoa kuin harjoittelu. Sinun pitää vain oppia että kuinka paljon/voimakkaasti vedät vasemmalta ja sitten taas oikealta. Ja mielestäni sinun kannattaa kyllä harjoitella sillä yksipaikkaisella, se on paljon kevyempi meloa kuin kaksikko. Eli ei muuta kuin vesille ja treenaamaan!
- alkup.
Yritin kyllä meloa molemmilla käsillä tasavahvasti, mutta enpä kai sitten onnistunut.
Kiitos kuitenkin neuvosta, voi tosin olla että lyhyt pinnani ei jaksa harjoittelua, vaan jatkan 2-paikkaisella. Tuleepahan kunnon voimatreeniä :) - diefenbaker
alkup. kirjoitti:
Yritin kyllä meloa molemmilla käsillä tasavahvasti, mutta enpä kai sitten onnistunut.
Kiitos kuitenkin neuvosta, voi tosin olla että lyhyt pinnani ei jaksa harjoittelua, vaan jatkan 2-paikkaisella. Tuleepahan kunnon voimatreeniä :)Peräsimettömällä kajakilla suoraan melominen vaatii taitoa, mutta jos haluat oikeasti oppia melomaan, unohda peräsimet ja evät. Et kertonut tarkemmin millainen kajakki yksikkösi oli, mutta hyvä meloja pystyy kyllä pitämään parimetrisen koskikajakinkin suorassa, saati sitten pidemmän retkikajakin.
Ehdottomasti parasta olisi, että pääsisit asiantuntevaan opetukseen, esim. johonkin seuraan. Näin alkajaisiksi muutamia vinkkejä:
- tarkista ensin, että molemmat lavat tulevat samassa kulmassa veteen. Usein vasemman lavan kääntäminen jää vajaaksi, jolloin veto on heikompi eli kajakki tahtoo kääntyä liikaa vasemmalle
- muista käyttää jalkojasi. Kun vedät oikelta puolelta melaa, saman puolen jalka painuu jalkatukea vasten
- melan tulee kulkea mahdollisimman läheltä kajakin kylkeä eli voit todennäköisesti nostaa melaa hieman pystympään
- älä tuijota kajakin keulaa vaan ota kiintopiste jostain kauempaa
- opettele melan käyttö peräsimenä, tehokas kaariveto kajakin pitämiseksi suorassa/kajakin kääntämiseksi ja ohjaaminen kajakkia kallistamalla
- pyri korjaamaan kääntyminen mahdollisimman nopeasti
- melo, melo ja melo äläkä luovuta. - alkup.
diefenbaker kirjoitti:
Peräsimettömällä kajakilla suoraan melominen vaatii taitoa, mutta jos haluat oikeasti oppia melomaan, unohda peräsimet ja evät. Et kertonut tarkemmin millainen kajakki yksikkösi oli, mutta hyvä meloja pystyy kyllä pitämään parimetrisen koskikajakinkin suorassa, saati sitten pidemmän retkikajakin.
Ehdottomasti parasta olisi, että pääsisit asiantuntevaan opetukseen, esim. johonkin seuraan. Näin alkajaisiksi muutamia vinkkejä:
- tarkista ensin, että molemmat lavat tulevat samassa kulmassa veteen. Usein vasemman lavan kääntäminen jää vajaaksi, jolloin veto on heikompi eli kajakki tahtoo kääntyä liikaa vasemmalle
- muista käyttää jalkojasi. Kun vedät oikelta puolelta melaa, saman puolen jalka painuu jalkatukea vasten
- melan tulee kulkea mahdollisimman läheltä kajakin kylkeä eli voit todennäköisesti nostaa melaa hieman pystympään
- älä tuijota kajakin keulaa vaan ota kiintopiste jostain kauempaa
- opettele melan käyttö peräsimenä, tehokas kaariveto kajakin pitämiseksi suorassa/kajakin kääntämiseksi ja ohjaaminen kajakkia kallistamalla
- pyri korjaamaan kääntyminen mahdollisimman nopeasti
- melo, melo ja melo äläkä luovuta.Kiitän ohjeistuksesta :)
Enpä tajunnut, että jaloillakin täytyy jotakin tehdä. Ilmeisesti peräsin antaa aika paljon anteeksi... En tarkemmin tiedä kajakin merkkiä, kun on paikallisen seuran omistuksessa, mutta joku muovinen ja kevyt se oli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917610Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1236334Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1624452Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353071Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902638Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh361942- 1291551
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971534Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo42831Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21782