Mistä näin hullu idea. Kuin henkilöjunaliikenteen avaaminen Raumalle tuli. Ja miksi zkokemäki on Niemisen johdolla kannattamassa hanketta. Kukaan Kokemäkeläidistä ei kulje Raumalle kouluun töihin eikä kouluun. Miettikää ny vähä. VR lopetti henkilöliikenteen ko välillä 1988, nimenomaan matkustajien puutteen takia. Vuonna 1988 oli Kokemäellä 3000 asukasta enemmän, eli 30%. Opiskelijoita ja työikäisiä oli varmasti 40% enemmän kuin nyt eläköityvässä ja tuhjenevässä kylässä. Vuonna 1988 mukuloilla ei ollut mopoautoja eikä 17v junnut ajelleet bemareille. Jos esim Risteellä haluiais töihin, HK lle , Satamaan tai vaikka sellutehtaalle käyttäen junaa. Täytyisi omalla kyydillä tulla Peipohjaan, junalla Raumalle, siellä täytyis joka suuntaan lähteä koukko liikennettä. Junan täytyisi olla Raumalla viimeistään 05.20 että ehtii 06 alkavaan vuoroon. Jos työt alkaa 07 tai 08 ja koulu 09. Sama juna ei ehdi ajamaan riittävästi vuoroja. Nykyään kukaan ei odota tuntia tai kahta aamuisin Raumalla että koulu tai työt alkaa.. Valitaan oma auto ja matka aika tasan 1h. Samat ongelmat kotiin tullessa. Kokemäen rahahanat kiinni tähän huuhaa hankkeeseen.
Rauman juna
25
894
Vastaukset
- Anonyymi00001
Rauma-Kokemäki-Tampere(-Helsinki)-junayhteys sopii niille, jotka haluavat pitempiä työmatkoja esim. halvemman asumisen takia. Onhan osa tamperelaisistakin Hesassa töissä täydellä työviikolla (5 pv/vk) enkä rajoita Hesan töitä politiikkaan. Vastaavasti (Rauma-) Kokemäki-Tampere-junayhteys mahdollistaa työn Tampereella.
Vanhaan junayhteyteen verrattuna tulee uusia väliasemia ja sähköinen rata. - Anonyymi00002
Juu ei Kokemäeltä kannata kytätä junalla matkustamista Raumalle ja takasin. Omalla autolla on nopeemmin perillä.
- Anonyymi00003
Ennen pääsikin junan kun junat pysähtyivätkin vähän joka paikassa oli eri juttu. Kauvatsa, oliko ahvenus, kyttälä, riste, kokemäki, peipohja. VR kun lopetti henkilöliikenteen junalla Raumalle, oli järjestetty linjaautoyhteys Rau.alle aina kun juna tuli lähti Kokemäeltä. Ainoat vuorot joissa oli matkustajia oli juhannuksen aikaan. No ei sille tyhjän linja auton ajattamiseen kukaan hullu rahaa antanut vuosikausiksi, loppui sekin. Ja muistetaan että nyt kulkee onnibus joka vie Rauma- Tampere matkustajat nopeasti ja edullisesti.
- Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Ennen pääsikin junan kun junat pysähtyivätkin vähän joka paikassa oli eri juttu. Kauvatsa, oliko ahvenus, kyttälä, riste, kokemäki, peipohja. VR kun lopetti henkilöliikenteen junalla Raumalle, oli järjestetty linjaautoyhteys Rau.alle aina kun juna tuli lähti Kokemäeltä. Ainoat vuorot joissa oli matkustajia oli juhannuksen aikaan. No ei sille tyhjän linja auton ajattamiseen kukaan hullu rahaa antanut vuosikausiksi, loppui sekin. Ja muistetaan että nyt kulkee onnibus joka vie Rauma- Tampere matkustajat nopeasti ja edullisesti.
Rauma-Tampere-bussit kulkevat Euran kautta - eivät Kokemäen kautta.
- Anonyymi00019
Anonyymi00005 kirjoitti:
Rauma-Tampere-bussit kulkevat Euran kautta - eivät Kokemäen kautta.
Nimenomaan, suurten kaupunkien välillä suora bussi yhteys, ilman vaihtoa, ilman kiertoa Kokemäen kautta. Kuka haluaisi kiertää junalla, Tampereelta Raumalle mennessään,Kokemäen kautta jossa vielä junan vaihto . Ei kukaan. Ja kuten totesit bussit ajavat Euran kautta, jossa mahdollisia kyytiläisiä, toisin kuin junaan joka menee kiukaisten kautta Raumalle.
- Anonyymi00004
Kartta sovellus Maps paljastaa yhden heikkouden Rsuma Kokemäki junan suhteen. Harjavallasta ja Huittisista pääsee teitäpitkin suoraan Raumalle tulematta Kokemäelle. Kaikki liikenne näistä suunnidta Raumalle ohjautuu kustannus ja aikataulullisesti syistä muihin liikennemuotoon kuin juna.
- Anonyymi00006
Kokemäen kaupunkin johdon kannattaisi kiinnittää huomiota johonkin muuhun kuin onnettomaan Rauma rataan.
Akkutehdas kukoistaa ja samoin datakeskus on kovassa kiidossa. Pian Kokemäki on Suomen mekka, jossa rahaa virtaa kuin vettä Sonnilanjoessa. - Anonyymi00007
Muissa pikku kaupungeissa puretaan rivi ja kerrostaloja. Kokemäellä ei ole lähdetty moista luonnonvarojen tuhlausta tekemään. Koska tiedossa on Kokemäelle muuttavien työntekijöiden määrä, datakeskus (Euroopn suurin) työllistää suoraan n.1400 ihmistä. Akkutehdas ja akkumateriaalitehdas saman verran. Lisäksi molemmat työllistävät huollon ja alihankkinnan kautta useita satoja. Nyt tyhjänä olevat asunnot täyttyvät ensivuonna uusista iloisista veronmaksajista. Onneksi kaupunki ei ehtinyt purkaa Peipohjan rivitaloja eilö kahta jerrostaloa Hakoilta. Ja hyvä että kaupunki osti vuolleyhdistykseltä kaksi ehjää rivitaloa, ennenkuin joku hölmö olisi ne purkanut. Ukissa aina ongelma asunnoista kun autotehdas tarvitsee työntekijöitä. Kokemäki varautu ennakkoon hankkimalla ja säilyttämällä tyhjiä asuntoja,
- Anonyymi00008
Kyllä tosiaan tuhansia uusia työntekijöitä on
tulossa kuntaan
Tarvitaan uusia kerrostaloja, kouluja ja päiväkoteja. Täytyy alkaa myös laajentamaan
kaupungintaloa, että mahtuvat uudet hallinto-
työntekijät sinne lukkojen taakse "ahertamaan" !
Kyllä kunta kukoistaa...- Anonyymi00009
Kokemäki tunnetaan nykyään ulkomailla Klondikena jonne kannattaa ehdottomasti sijoittaa yrityksensä. Kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja noteerataan korkealle kun he ovat niin avokätisiä ja yritysystävällisiä. Ainoa puute heillä on heikko englannin kielen taito mutta ei se haittaa kädenpuristuksia.
Näillä näkymin Kokemäellä on vuonna 2030 noin 3000 uutta työpaikkaa ja uusia asukkaita niin paljon että 10000 paukkuu rikki. - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Kokemäki tunnetaan nykyään ulkomailla Klondikena jonne kannattaa ehdottomasti sijoittaa yrityksensä. Kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja noteerataan korkealle kun he ovat niin avokätisiä ja yritysystävällisiä. Ainoa puute heillä on heikko englannin kielen taito mutta ei se haittaa kädenpuristuksia.
Näillä näkymin Kokemäellä on vuonna 2030 noin 3000 uutta työpaikkaa ja uusia asukkaita niin paljon että 10000 paukkuu rikki.Tosi hienoa kun Kokemäki on lähtenyt hurjaan kasvuun. Nyt voisi kaupunginjohtajalle nostaa tuntuvasti palkkaa ja hallituksen puheenjohtajalle joku korkeimman tason kunniamerkki.
- Anonyymi00011
Putinin tiedustelukin tietää että Kokemäki on uusi Suomen napa. Isoine Datakeskuksineen ja akkuklusteereneineen. Niinpä Moskovasti lähetettiin Sergei Lasalla kohti Kokemäen, takaluukku täynnä euroja. Tehtävänä ostaa riittävä suuri kiinteistö Kokemäen keskustasta, Vihreitä miehiä täytyisi mahtua sata vähintään, kun kerrossänkyjä tiivisti laitellaan. Homma oli jo hyvässä vauhdissa, myyjän käsi Euro säkin remmissä tiukasti kiinni, mutta sitten tapahtuikin paha taka isku. Myös Suomen valtion terävältä päältä ei ollut jäänyt huomaamatta Kokemäen merkitys maailmanpolitiikan myllerryksessä. Käsky kävi Helsingistä, Kokemäeltä ei saa myydä vanhaa osuuspankkia venäläisille, ja uusikin pankkirakennus täytyy purkaa, että saadaan helikopteri kenttä armeijan koptereille Tulkkilaan.
- Anonyymi00012
Kiukaisten asema avataan euralaisten käyttöön. Mikä tulee olemaan käyttäjien määrä? Ainakaan Akkukaupunkiin ei kukaan Euran keskustasta matkusta junalla.
- Anonyymi00013
Siis Suomen johtava akkukaupunki on Kokemäki. Muut ja joku google yrittävät matkia Kokemäen huikeaa osaamista. Nyt kannattas lähettää Juhana tulkin kanssa neuvottelemaan jenkkeihin jotta saadaan lisää firmoja Kokemäelle.
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Siis Suomen johtava akkukaupunki on Kokemäki. Muut ja joku google yrittävät matkia Kokemäen huikeaa osaamista. Nyt kannattas lähettää Juhana tulkin kanssa neuvottelemaan jenkkeihin jotta saadaan lisää firmoja Kokemäelle.
Siis Kokemäkihän on akkutehdasmoguli Suomessa ja Euroopassakin isojen tehtaitten kanssa samassa kokoluokassa. Onneksi olkoon Kokemäki! Teemulle ja Juhanalle kumarrus.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Siis Kokemäkihän on akkutehdasmoguli Suomessa ja Euroopassakin isojen tehtaitten kanssa samassa kokoluokassa. Onneksi olkoon Kokemäki! Teemulle ja Juhanalle kumarrus.
Älä ny koko aika valita mee vaikka oikeisii töihi.
- Anonyymi00017
"Ainakaan Akkukaupunkiin ei kukaan Euran keskustasta matkusta junalla."
Eihän sitä tiedä, vaikka amisopiskelijat (ja mikä ettei henkilökuntakin) mm. Eurasta ja Raumalta liikkuisivat junalla koulumatkansa. Ainakin jokilaakson amikselta on järkevä kävelymatka asemalle.
- Anonyymi00016
Turun lähijunaliikenteen paikkakunnilla on vähän isompi väestöpohja. Turun kaupungin lisäksi hankkeessa ovat mukana Aura, Kaarina, Lieto, Loimaa, Masku, Mynämäki, Naantali, Paimio, Pöytyä, Raisio, Salo, Turku, Uusikaupunki ja Vehmaa.
En jaksa laskea väesyöpohjaa mutta Turussa jo enemmän asukkaita mitä Kokemäki, Eura ja Rauma saavat yhdessä laskuihin. Jos Kokemäellä lasketaan että tuleehan Tampereelta juna Kokemäelle. Tulee tulee ja Turkuun tulee Hesasta. Höh taas laittoivat paremmaksi.- Anonyymi00018
Älkääs nyt. Teemu ja Juhana eivät ole vielä sanonu viimistä sanaa. Jokeri kortti on tulossa. Akku-tehdas ja data keskus ovat vasta alkua.
- Anonyymi00020
Kokemäen pitäisi perustaa oma junayhtiö liikennöimään Raumalta ja Vammalasta Kokemäelle. Akkutehdas ja datakeskus tuovat tuhansittain työntekijöitä paikkakunnalle, missä ei tällä hetkellä ole tarpeeksi asuntoja heille. Vammalassa ja Raumalla on asuntoja ja Kokemäki voisi järjestää työntekijöille junakuljetuksen.
- Anonyymi00021
Kävin katsomassa eilen datakeskus työmaata, hienolta näyttää. Rakennustyöt ovat olleet jo käynnissä, ennen joulua aloittivat, oli lehdessä oikein juttu. https://yle.fi/a/74-20192338.
Iso on urakka pojilla, rakennustyötä haittaa ettei osavaa työvoimaa saada ennen kuin Rauman henkilöjua liikenne alkaa. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Kävin katsomassa eilen datakeskus työmaata, hienolta näyttää. Rakennustyöt ovat olleet jo käynnissä, ennen joulua aloittivat, oli lehdessä oikein juttu. https://yle.fi/a/74-20192338.
Iso on urakka pojilla, rakennustyötä haittaa ettei osavaa työvoimaa saada ennen kuin Rauman henkilöjua liikenne alkaa.Tosi harmi juttu. pahottelut Teemun ja Juhanan puolesta kun ovat niin uurastaneet ja nytten homma kusee junaliikenteen takija.
- Anonyymi00023
Kokemäen rautatieasema on vähän huonossa paikassa, turhan kaukana asutuksesta.
Junaradalle pitäisi saada pistoraide Kokemäen keskustaan, uuden rautatieaseman paikaksi vanha OP:n tai terveyskeskuksen tontti.- Anonyymi00024
Hyvä kirjotus. Raide pitää saada Kokemäen nykykeskustaan Peippohjan asemalta. Juhana ja Teemu voivat nopiaan kiirehtiä data-keskukselle ja samalla voisi olla seisake akku tehtaan kohdalla.
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Hyvä kirjotus. Raide pitää saada Kokemäen nykykeskustaan Peippohjan asemalta. Juhana ja Teemu voivat nopiaan kiirehtiä data-keskukselle ja samalla voisi olla seisake akku tehtaan kohdalla.
eikös nää pojat ole hyviä junailemaan asioita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2213287- 582786
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk172419Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I192406Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve661882Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841830Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401802Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161779Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.841622Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65955