Torrevieja ei ole rikkaiden alue, vaan se tunnetaan pikemminkin yhtenä Espanjan edullisimmista rannikkokaupungeista.
Tilastollisesti Torrevieja on sijoittunut useana vuonna Espanjan kaupunkien listauksissa alhaisimpien tulotasojen joukkoon.
Vuonna 2025 kaupunki on edelleen tunnistettu yhdeksi niistä alueista, joissa taloudellinen epätasa-arvo on suurta ja keskimääräinen hyvinvointiindeksi kansallisesti matalampi.
Miksi se ei ole "rikkaiden alue"?
Edullinen hintataso: Torrevieja on suosittu kohde juuri siksi, että elinkustannukset ja kiinteistöjen hinnat ovat maltillisia verrattuna esimerkiksi Marbellaan tai muihin luksuskohteisiin.
Väestörakenne: Kaupungissa asuu paljon eläkeläisiä ja ulkomaalaisia (kuten suomalaisia, brittiläisiä ja ukrainalaisia), jotka arvostavat kohtuullisia hintoja ja hyvää ilmastoa.
Työväenluokkainen tausta: Alueen talous on perinteisesti nojannut suolateollisuuteen ja kalastukseen, ja nykyisin se painottuu vahvasti palvelu- ja matkailualalle.
Vaikka Torreviejassa ja sen lähialueilla (kuten Orihuela Costa) on hienompia omakotitaloalueita ja golf-keskittymiä, kaupunki yleisesti ottaen mielletään pikemminkin kansanomaiseksi ja edulliseksi lomakohteeksi kuin varakkaiden elitistiseksi asuinalueeksi.
Torrevieja on köyhien alue
19
99
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Siksi turre asuu siellä slummissa.
- Anonyymi00002UUSI
torre3 kirjoitti:
Torrevieja on varsinkin madrililaisten lomakohde.
Elät köyhän alueen köyhimmässä slummissa.
- Anonyymi00003UUSI
torre3 kirjoitti:
Torrevieja on varsinkin madrililaisten lomakohde.
Niin ja Jurva suomalaisten. 🤣🤣🤣🤣🤣
Anonyymi00003 kirjoitti:
Niin ja Jurva suomalaisten. 🤣🤣🤣🤣🤣
Jurva ei ole mikään lomakohde.
Torreviejassa on kesäisin puoli miljoonaa turistia tai ainakin yli 400 000.Anonyymi00002 kirjoitti:
Elät köyhän alueen köyhimmässä slummissa.
Asunnot ovat kuitenkin yleensä 100-300 000 euroa.
- Anonyymi00004UUSI
torre3 kirjoitti:
Jurva ei ole mikään lomakohde.
Torreviejassa on kesäisin puoli miljoonaa turistia tai ainakin yli 400 000.Köyhät käy siellä!
- Anonyymi00005UUSI
torre3 kirjoitti:
Asunnot ovat kuitenkin yleensä 100-300 000 euroa.
Sinun kämppäsi arvo on 30 - 35t€
- Anonyymi00006UUSI
torre3 kirjoitti:
Asunnot ovat kuitenkin yleensä 100-300 000 euroa.
Valtaosa alle 80 000€
Anonyymi00006 kirjoitti:
Valtaosa alle 80 000€
Tänne on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja hinnat lähinnä 150 000. Omakotitalot 150 000- puoli miljoonaa.
- Anonyymi00009UUSI
torre3 kirjoitti:
Tänne on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja hinnat lähinnä 150 000. Omakotitalot 150 000- puoli miljoonaa.
Halpoja slummeja ankeaan ympäristöön.
Ei merta, ei vehreyteen. - Anonyymi00010UUSI
torre3 kirjoitti:
Tänne on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja hinnat lähinnä 150 000. Omakotitalot 150 000- puoli miljoonaa.
Valetta!
Anonyymi00010 kirjoitti:
Valetta!
On tässä useita vuosia seurattu asuntojen hintoja.. Eräs talo mitä olimme ihailleet tässä lähellä oli hinnaltaan 389 000.
- Anonyymi00012UUSI
torre3 kirjoitti:
On tässä useita vuosia seurattu asuntojen hintoja.. Eräs talo mitä olimme ihailleet tässä lähellä oli hinnaltaan 389 000.
Oma lääväsi on max 30t€.
- Anonyymi00013UUSI
torre3 kirjoitti:
On tässä useita vuosia seurattu asuntojen hintoja.. Eräs talo mitä olimme ihailleet tässä lähellä oli hinnaltaan 389 000.
Ei muutama kallis asunto muuta alueen statusta.
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ei muutama kallis asunto muuta alueen statusta.
Täällä moni viihtyy. Kun me menimme ensin Fuengirolaan, ja sitten Torreviejaan, niin totesimme tämän viihtyisäksi. Ja kävimme usein San Luisissa, joka tuntui mukavalta.
Tänne on muuttanut Antti Tuisku ja Hietala Nightwishista.
Täällä on kaksi suolajärveä ja Välimeri. Moni on jättänyt lääkkeet tänne muuttaessaan.
- Anonyymi00007UUSI
Hyvä että pyllyyn pökkijä jaksaa Yulenaki stalkata turrea! 🥰🤩🎅🙏
- Anonyymi00008UUSI
Se on sinun ihan ikioma harrastuksesi, MrMorden! 😊
- Anonyymi00011UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
Se on sinun ihan ikioma harrastuksesi, MrMorden! 😊
Kyllä se on taas joku muu kuin mrmorden taas joulukiimassaan:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19198204/miksi-homojarjestot-haukkuvat-konservatiivisia-kristillisia-jarjestoja-muttei-koskaan-islamia
Hyvää matskus kasvavaan kristittyjen parhaat sanonnat!
Keep up the good work! 🙏🐱
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815410Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151412- 105931
- 78831
- 50812
- 41803
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss43789Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56787- 56774
Kuinka monesti olet itkenyt?
Kuinka monesti olet itkenyt kuluneen viikon aikana toisen ihmisen takia? Itse itken joka kerta, kun joku sanoo jotain i132773