kertokaa tyttärillenne

Minulla on itsellä tyttö, vauva vasta. Silti jo nyt ajattelen tulevaisuutta... mitä hän joutuu naisena kokemaan ja kestämään. (Toivottavasti ei mitään pahaa ja järkyttävää.)
Aion hänelle jo ajoissa kertoa ehkäisystä ja aborteista. Tarpeen mukaan ohjaan vaikka lääkärille pillerireseptiä hankkimaan. Onhan se kuitenkin yhä edelleen naisen (tytön) vastuulla enimmäkseen tuleeko raskaaksi vai ei. Aion kyllä myös poikien kanssa jutella asioista vakavasti ja ostaa vaikka ekan kondomipaketin hyvissä ajoin. Itse aikoinaan menetin neitsyyteni 14 vuotiaana, ja nyt ajateltuna se olisi voinut tapahtua vasta muutamaa vuotta myöhemmin.
Olen sitä mieltä, että tehokkain tapa kertoa on hieman järkyttää, koska se parhaiten jää mieleen. Ehkä aion näyttää kuvia abortoiduista sikiöistä...
Mitä mieltä muut olette? Miten olette kertoneet ja opastaneet jälkikasvua näissä asioissa, vai oletteko ollenkaan, entä missä iässä?
Oman äitini ainut kommentti oli, "kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa". Ei kertonut edes kuukautisista, eikä mistään muustakaan mitään. Onneksi oli isoja siskoja, jotka valaisi asioita ja kertoi elämän totuuksia!
En edes kehdannut äidilleni kertoa kuukautisten alkamisesta. Aion pitää huolen ettei oman kanssa käy samoin.
91118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Abortoiduista sikiöistä...? Ja jos tyttäresi tulee raskaaksi 15-vuotiaana, hän ei suostu ottamaan aborttia koska se on murha sillä perusteella että sinä olet niitä kauhukuvia näyttänyt; ja sitten hänen elämänsä on pysyvästi pilalla.

Korosta sitä ehkäisyä nyt ensialkuun, ja jos sinun on pakko jotain äklökuvia esitellä niin näytä lapsellesi vaikka kuvia sukupuolitaudeista (löytynee netistä) tai kuolleista ihmisistä, sillä AIDS on tappava tuliainen.

Jokatapauksessa en kyllä oikein ymmärrä minkä takia koko seksi sitten pitäisi leimata vaaralliseksi ja ällöttäväksi vain koska sinä menit 14-vuotiaana jo touhuamaan. Ei se ole tyttäresi vika.

Pillerit ovat kylläkin myrkky. Aiheuttavat painonnousua, haluttomuutta, masennusta (joillakin jopa itsemurha-ajatuksia).

KUMI RULES OK!

Äänestä
  • E-pillerit eivät tutkimusten mukaan aiheuta painonnousua. "Painon nousun syy onkin ehkä pillereiden aloittamisen jälkeinen seesteinen parisuhde-elämä, jolloin nyhjätään yhdessä sohvalla elokuvia katsellen ja herkkuja pupeltaen." kirjoitaa Cosmopolita 7/05

    Ja tuskimpa niissä on mitään itsemurha-ajatus -komponenttiäkään.. Taitavat ne ajatukset olla seurausta masentuneisuudesta, joka kyllä kuuluu e-pillereiden haittavaikutuksiin.
    Mutta aika absurdille kuulostaisi jos kuulisi jonkun tehneen itsemurhan koska käytti e-pillereitä..

    Äänestä

Mä en ala aborttia ainakaan lapsilleni mainostamaan,sen sijaan kerron ehkäisystä ja painotan kondomin tärkeyttä.Suojaa sekä epätoivotulta raskaudelta että sukupuolitaudeilta.
Mitään kauhukuvia en lapsilleni eteen maalaa,asiallinen keskustelu on paljon parempi.
Ja mitä jos lapsesi tuleekin raskaaksi ja ei voi tehdä aborttia kun olet kauhukuvia näyttänyt ja sen kieltänyt.Kiva tulla äidiksi vaikkapa 14-17 vuotiaana.Elämä pilalla takuuvarmasti.
Opeta mielummin tyttärillesi että seksielämää ei ole tarpeen aloittaa nuorena.Opeta vastuuta,älä tyrkytä omia typeriä mielipiteitäsi.

Äänestä

ainakaan kuvilla. No, lapsesi on vauva vielä, aikaa on harkita, mitä ja miten lapsellesi kerrot. On aivan luonnollista, että omat kokemukset vyöryvät yli, kun saa oman tyttären. Sinulla on onneksi aikaa löytää kultainen keskitie asioissa.
Ohjausta ja opastusta asioissa tarvitsevat niin pojat kuin tytötkin aikanaan. Mukavaa kesää pesueesi kanssa!

Äänestä

Älkää nyt hyvät ihmiset takertuko liikaa siihen kuvien näyttämiseen... se oli vain heitto ja kuvainnollisti sitä ajatusta, että pieni järkyttäminen on tehokkain keino. Ja hyvä kommentti se kuvien näyttäminen sukupuolitaudeista!
(Sama kuin järkyttävistä kolareista kuvien näyttäminen voisi monella höllätä sitä kaasujalkaa.)
Siis toistan vielä että miten ja missä iässä olet saanut valistusta tai sitä omalle jälkikasvulle antanut?

Äänestä
  • elämän kamaluuksilla (keskimmäinen lapsi), kun karkaili joka paikassa. Kamalin tapaus oli Ruotsissa lomamatkalla ja eläinpuistossa laitoin lainarattaat kädenojennuksella paikoilleen ja poika katosi sen kolmen sekunnin aikana. Onneksi järkytykseltäni onnistuin jotenkin sönköttämään på svenska henkilökunnalle, etteivät päästä kuvailemaani poikaa porteista ulos. Poika löytyi lahjatavarakaupasta käsi kumikäärmekipossa... Paluumatkan alussa pelottelin poikaa siitä, mitä voi sattua, kun lähtee omin nokkineen... ja että kaikki ihmiset eivät ole kivoja. Itku pääsi pojalta ja minulta, mutta ei auttanut muu.
    Seksuaalikasvatus on mennyt iän ja sukupuolen mukaan. Yksinhuoltajana olen joutunut kertomaan pojalle yöllisistä siemensyöksyistä lähtien kaikenmoista, kun ei ole isää kertomassa näistä asioista.
    Tyttären ensimmäisen gynekologikäynnin ajan varasin minä ja aikanaan puhuttelin sekä tyttöä että hänen poikaystäväänsä ehkäisystä yms. asioista.
    Tyttären ensimmäisten kuukautisten tultua ostin minipullon shampanjaa ja kilisteltiin tytön kanssa aikuistumista.

    Äänestä

  • äippä3 kirjoitti:

    elämän kamaluuksilla (keskimmäinen lapsi), kun karkaili joka paikassa. Kamalin tapaus oli Ruotsissa lomamatkalla ja eläinpuistossa laitoin lainarattaat kädenojennuksella paikoilleen ja poika katosi sen kolmen sekunnin aikana. Onneksi järkytykseltäni onnistuin jotenkin sönköttämään på svenska henkilökunnalle, etteivät päästä kuvailemaani poikaa porteista ulos. Poika löytyi lahjatavarakaupasta käsi kumikäärmekipossa... Paluumatkan alussa pelottelin poikaa siitä, mitä voi sattua, kun lähtee omin nokkineen... ja että kaikki ihmiset eivät ole kivoja. Itku pääsi pojalta ja minulta, mutta ei auttanut muu.
    Seksuaalikasvatus on mennyt iän ja sukupuolen mukaan. Yksinhuoltajana olen joutunut kertomaan pojalle yöllisistä siemensyöksyistä lähtien kaikenmoista, kun ei ole isää kertomassa näistä asioista.
    Tyttären ensimmäisen gynekologikäynnin ajan varasin minä ja aikanaan puhuttelin sekä tyttöä että hänen poikaystäväänsä ehkäisystä yms. asioista.
    Tyttären ensimmäisten kuukautisten tultua ostin minipullon shampanjaa ja kilisteltiin tytön kanssa aikuistumista.

    Minä olen aina voinut puhua vanhemmilleni mistä vain, kysyä ja aina olen saanut vastauksen. Siten se parhaiten toimii; opetat lapsillesi että sinuun voi luottaa ja sinulla on aina korvat ja syli vapaana kuuntelulle ja neuvoilla, kuitenkin niin että sinä ohjaat, et käske.

    Ehkäisyn tärkeyttä kannattaa painottaa, kyllä nuorikin sen sanomalla oppii, kunhan tajuaa sen tositilanteessa.
    Jos ei halua vauvaa tai tauteja, käyttää ehkäsyä. Se on kasvatuksesta ja vanhemmista kiinni.

    Kyllä musta pelotella voi kunhan se pysyy järjen rajoissa. Mitään järkyttävää materiaalia ei kuitenkaan varmaankaan kannata näytellä, se vaikuttaa ihan hirveen pahasti, ainakin itseeni, vaikka mulle ei mitään sellasia näytelty, mutta olen itse katsellut koska halusin tietää totuuden asioista.

    Mutta juuri sellainen kuten "kaikki ihmiset ei ole kilttejä, jotkut haluaa lapsille pahaa, siksi ei saa lähteä koskaan ilman tuttua aikuista mihinkään" on hyvä, ja ihan asiallista pelottelua, mitä ainakin minä olen jo omalleni hokenut, aina pitää pysyä äitin, mummin tai ukin vieressä, aina.

    Äänestä

Mielestäni ajoissa kertominen ja kamaluuksien ennaltaehkäisy keskustelemalla on paras tapa opettaa nuoria.

Kun aloin seurustelemaan, äitini kysyi, tarvitsenko pilleriehkäisyä. Kielsin, koska minulla ei ollut mitään kiirettä poikaystäväni kanssa. Myöhemmin äiti kysyi tätä samaa ja vastasin, että kai se tulisi pian tarpeeseen. Äitini varasi gynekologin aikani ja tekisi sen varmaan edelleenkin, mikäli en itse haluaisi hoitaa omia asioitani :)

Äiti se oli, joka varoitteli sukupuolitaudeista ja siitä, mitä voi tapahtua, jos jättää ehkäisyn pois. Minulle meni ne puheet varsin hyvin perille, samoin kuin koulussa saamani seksuaalikasvatus. Kyseisen kasvatuksen varaan ei kuitenkaan kannata jättää mitään, vaan kertoa itse asioista niiden oikeilla nimillä, ettei mikään jää epäselväksi. Koulussa harva tyttö koskaan tosissaan jaksaa tosissaan kuunnella kaikkea, mieluumminhan sitä kikattelee kaverin kanssa.

Olen aina pystynyt puhumaan äitini kanssa kaikesta seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, ja tämä onkin kokonaan äidin ansiota. Ei se nuori puhu, jos sille ei puhuta.

Minulle kävikin näin onnellisesti, mutta silloiselle luokkatoverilleni ei. Tyttö pelehti puolituntemattoman pojan kanssa kännissä, kortsu kuulemma oli, muttei välttämättä koko ajan paikallaan. Menkat myöhästyivät, mutta tulivat silti. Puoli vuotta myöhemmin tyttö alkoi onnellisesti seurustelemaan ja olikin sukupuoliyhteydessä pojan kanssa ilman ehkäisyä monet kerrat. Menkat olivat jälleen myöhässä, mutta tulivat lopulta. Tyttö tuskin sai vieläkään opikseen, vaikka oli useamman kerran saanut pelätä tulevaa. Tiedän, ettei tytön äiti koskaan puhunut tyttärelleen mitään seksistä. Varoitteli vaan, että jos tytär tekee jotain typerää ja tulee raskaaksi, niin tämä lentää kotoaan ja synnyttää sen lapsen. Mitään muuta puhetta siis ei ollut. Senkin tiedän, että tytön äiti on kieltänyt tytöltä pilleriehkäisyn.

Äidit, puhukaa siis niille tyttärillenne, ja jos ei mene perille, niin pieni järkyttäminenkin on varmasti sallittua. Mitään aborttikuvien näyttämistä en silti suosittele; entä jos tyttö tulee raskaaksi eikä uskaltaisikaan enää tehdä aborttia? Kertokaa myös ajoissa jälkiehkäisypillereistä ja kehoittakaa nuorianne pyytämään teiltä rahaa, jos jälkiehkäisyn tarve tulee. Eipähän ainakaan rahan puutteen takia tarvitse nuoren aborttia/lasta tehdä.

Äänestä
  • En pitäisi pientä "pelottelua" kovin pahana, mutta toivoisin, että nuorille annettaisiin myös toisenlaista, positiivista seksuaalikasvatusta. Erityisesti tytöt olisi hyvä opettaa "vaatimaan" jo nuorina, eikä vain "tyytymään". Seksin tulisi olla tyydyttävä kokemus molemmille ja toisen nautinnosta pitäisi oppia nauttimaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti kolmelle kirjoitti:

Minulla on itsellä tyttö, vauva vasta. Silti jo nyt ajattelen tulevaisuutta... mitä hän joutuu naisena kokemaan ja kestämään. (Toivottavasti ei mitään pahaa ja järkyttävää.)
Aion hänelle jo ajoissa kertoa ehkäisystä ja aborteista. Tarpeen mukaan ohjaan vaikka lääkärille pillerireseptiä hankkimaan. Onhan se kuitenkin yhä edelleen naisen (tytön) vastuulla enimmäkseen tuleeko raskaaksi vai ei. Aion kyllä myös poikien kanssa jutella asioista vakavasti ja ostaa vaikka ekan kondomipaketin hyvissä ajoin. Itse aikoinaan menetin neitsyyteni 14 vuotiaana, ja nyt ajateltuna se olisi voinut tapahtua vasta muutamaa vuotta myöhemmin.
Olen sitä mieltä, että tehokkain tapa kertoa on hieman järkyttää, koska se parhaiten jää mieleen. Ehkä aion näyttää kuvia abortoiduista sikiöistä...
Mitä mieltä muut olette? Miten olette kertoneet ja opastaneet jälkikasvua näissä asioissa, vai oletteko ollenkaan, entä missä iässä?
Oman äitini ainut kommentti oli, "kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa". Ei kertonut edes kuukautisista, eikä mistään muustakaan mitään. Onneksi oli isoja siskoja, jotka valaisi asioita ja kertoi elämän totuuksia!
En edes kehdannut äidilleni kertoa kuukautisten alkamisesta. Aion pitää huolen ettei oman kanssa käy samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu