väsyttää minuakin. Niin siis, itselläni pitäisi kaikki olla hyvin. On työtä, asunto ja terveyttäkin riittävissä määrin.
Nyt on vaan alkanut oma jaksaminen arveluttamaan. Syynä lienee tyttöystävän masentuneisuus. Hänellä on takana pitkä työttömyys ja jatkuvan opiskelun tuomat paineet, sekä yksinäisyys. Näen päivittäin kuinka hän menee ylös-alas kuin vuoristoradalla. Aamulla saattaa olla iloisiakin hetkiä ja läheisyys on mukavaa, mutta kaikki muuttuu kuin silmänräpäyksessä. Tavarat lentelevät ja kaikki on pelkkää riitelyä ja kiukuttelua. Ymmärrän kyllä ongelmat, mutta en saa häneen huonoina hetkinä minkäänlaista kontaktia. Olen vuoronperään rakastettu ja vihattu. Ja kuitenkin haluaisin auttaa niissä asioissa, missä vain suinkin voin, mutten oikein enään jaksaisi. Koska en osaa kohta hallita omianikaan tuntemuksia, en vain pysy vuoristoradassa mukana. Ja miten tukea ihmistä, joka ei salli huonoina hetkinä läsnäoloa samassa huoneessa, ei puhetta ei mitään. jälkeenpäin saan kuitenkin syytökset tukemattomuudestani. Toisinaan olen väkisin "raivannut itseni lähelle", mutten koe hänen saavan siitä mitään. Haluaisinpa löytää niin viisaan, joka kertoisi mitä tehdä. Lääkärit tai lääkkeet eivät tule kysymykseenkään. Asioiden ja ongelmien paraneminen tietysti auttaisi, mutta mitenpä ne nyt yht' äkkiä korjaantuisi. Jättämisellä pääsisin kuitenkin jollain lailla pakoon, mutta miksi jättää ihminen jota rakastan. En vain keksi ongelmaan ratkaisua, en ole lääkäri, mutta sekoan varmaan kohta itse, kun en saa häntä ymmärtämään, että haluan auttaa. Siis mitä helvettiä teen, alan olla epätoivoinen?
Nyt on vaan alkanut oma jaksaminen arveluttamaan. Syynä lienee tyttöystävän masentuneisuus. Hänellä on takana pitkä työttömyys ja jatkuvan opiskelun tuomat paineet, sekä yksinäisyys. Näen päivittäin kuinka hän menee ylös-alas kuin vuoristoradalla. Aamulla saattaa olla iloisiakin hetkiä ja läheisyys on mukavaa, mutta kaikki muuttuu kuin silmänräpäyksessä. Tavarat lentelevät ja kaikki on pelkkää riitelyä ja kiukuttelua. Ymmärrän kyllä ongelmat, mutta en saa häneen huonoina hetkinä minkäänlaista kontaktia. Olen vuoronperään rakastettu ja vihattu. Ja kuitenkin haluaisin auttaa niissä asioissa, missä vain suinkin voin, mutten oikein enään jaksaisi. Koska en osaa kohta hallita omianikaan tuntemuksia, en vain pysy vuoristoradassa mukana. Ja miten tukea ihmistä, joka ei salli huonoina hetkinä läsnäoloa samassa huoneessa, ei puhetta ei mitään. jälkeenpäin saan kuitenkin syytökset tukemattomuudestani. Toisinaan olen väkisin "raivannut itseni lähelle", mutten koe hänen saavan siitä mitään. Haluaisinpa löytää niin viisaan, joka kertoisi mitä tehdä. Lääkärit tai lääkkeet eivät tule kysymykseenkään. Asioiden ja ongelmien paraneminen tietysti auttaisi, mutta mitenpä ne nyt yht' äkkiä korjaantuisi. Jättämisellä pääsisin kuitenkin jollain lailla pakoon, mutta miksi jättää ihminen jota rakastan. En vain keksi ongelmaan ratkaisua, en ole lääkäri, mutta sekoan varmaan kohta itse, kun en saa häntä ymmärtämään, että haluan auttaa. Siis mitä helvettiä teen, alan olla epätoivoinen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tälläisissä tilanteissa kannattaisi sopia pelisäännöt silloin kun parempi aika on päällänsä. Jos kumppanisi ei pysty asiaa ottamaan esille, niin on se merkki ettei hän halua suhdettanne hoitaa ja parantaa. Ero voisi silloin olla järkevää.
Jostainhan se on alettava purkamaan tuota vyyhtiä. Ei kukaan jaksa, jos läheinen "hajoaa" käsiin. Yhtä lailla masennus kuin muutkin sairaudet syövät myös läheisten voimavaroja.