tulkintaa?

Jäi ihmetyttämään uni,
jonka näin äsken.
Koska se oli siitä erikoinen,
että heräsin välissä
mutta se jatkui taas yhtä ahdistavana, ei ennen ole käynyt näin.

Uni tuntui todella pitkältä
ja ahdistavalta.
Aluksi, pakoilimme kavereiden kanssa jossain poliiseja (en tiedä mistä syystä,
enkä ole varma liittyykö uneen)
ja sitten löysimme varman piilon,
mutta he kuitenkin löysivät meidät ja veivät. (tämän kohdan jälkeen muisti pätii mutta seuraavan kohdan muistan tästä.)

olin pienessä suljetussa huoneessa
jonka seinät olivat lasia,
minut oli vangittu ja
alitajunnassa tiesin että minulla on syömishäiriö.
Siellä oli myös paljon kavereita,
ei laitoksessa mutta välillä
sain käydä ulkona kaupassa sun muualla.
sitten minut taas suljettiin
siihen huoneeseen,
tuntui kuin olisin ollut
siellä jo ainakin puolivuotta
ja tiesin jostain että minulla oli bulimia.

Oli kauhean ahdistunut olo,
halusin kotiin.
Ensin uusi poikaystäväni
pääsi samaan huoneeseen kanssani hetkeksi,
mutta tein jotain väärin ja minut suljettiin taas yksin, lasi meidän välillemme.
Kyselin hoitajalta milloin pääsen kotiin,
hän sanoi että silloin kun olen parantunut. Muistin etten ollut edes pitkään aikaan oksennellut ja mainitsin siitä,
hän muistutti minua yhdestä tapauksesta jossa oli saanut minut kiinni,
vaikka siitä oli varmaan puoli vuotta.
Sitten unessa itkin koko ajan,
en saanut nähdä ketään muuta kun lasin läpi
ja paikka ahdisti,
tahdoin vain kotiin mutta nainen oli ilkeä.

.......En tajua mistä uni tuli, minulla on kyllä aina ollut huono suhde ruokaan, mutta ei nyt ihan mitään syäömishäiriötä.
Oksentelin joskus, mutta kun kaveri toden teolla sairastui bulimiaan,se sai minut lopettamaan.
Ja ruoka ei ole enää niin hallitseva osa elämässa, osaan suhtautua siihen paremmin.

Anteeksi teksti oli sekava, kiva jos joku jaksaisi lukea ja tulkita.
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uni liittyy ehkä kuitenkin juuri syömishäiriöösi. Se on sisäinen vankilasi. Et ole kotonasi, sydämessäsi, ulkoiset asiat määräävät elämääsi ja se on vankilasi. Olet tehnyt itsellesi ulkoisen vankilan, pakenet ulkoisiin asioihin ja olet niissä kiinni. Vaikka sanot, että sinulla ei ole syömishäiriötä, ajattelet syömistä. Luonnollinen suhde, vapaa suhde syömiseen on sellainen, että syömistä ei tarvitse sen kummemmin "ajatella", silloin vain syödään, silloin kun on nälkä. Syödään sen verran, että taas jaksetaan ja on hyvä olla.
Sinun tulisi opetella arvostamaan ja rakastamaan itseäsi, nähdä se pieni tyttönen, joka sisimmässäsi on ja olla sille armollinen, hyväksyä se osaksi itseäsi kaikkine puolineen, näin voi vapautua sisäisestä vankilastasi. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, älä vain sellaisena kuin sinun pitäisi olla (tämä ajatusrakennelma on juuri se ulkoinen vankilasi jonka teet sisällesi.

Äänestä
  • kiitos paljon.

    Kuulosti aika järkeen käyvältä, sillä en tunne olevani sinut ulkokuoreni kanssa,
    on vaikeita tilanteita joskus sen vuoksi.

    Yritän hyväksyä itseäni, mutta se on niin kovin vaikeaa, ehkä helpottuu kun vartun vielä.

    Kiitos todella tästä tulkinnasta,
    sinulla on todella tuo lahja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huuhaa kirjoitti:

Jäi ihmetyttämään uni,
jonka näin äsken.
Koska se oli siitä erikoinen,
että heräsin välissä
mutta se jatkui taas yhtä ahdistavana, ei ennen ole käynyt näin.

Uni tuntui todella pitkältä
ja ahdistavalta.
Aluksi, pakoilimme kavereiden kanssa jossain poliiseja (en tiedä mistä syystä,
enkä ole varma liittyykö uneen)
ja sitten löysimme varman piilon,
mutta he kuitenkin löysivät meidät ja veivät. (tämän kohdan jälkeen muisti pätii mutta seuraavan kohdan muistan tästä.)

olin pienessä suljetussa huoneessa
jonka seinät olivat lasia,
minut oli vangittu ja
alitajunnassa tiesin että minulla on syömishäiriö.
Siellä oli myös paljon kavereita,
ei laitoksessa mutta välillä
sain käydä ulkona kaupassa sun muualla.
sitten minut taas suljettiin
siihen huoneeseen,
tuntui kuin olisin ollut
siellä jo ainakin puolivuotta
ja tiesin jostain että minulla oli bulimia.

Oli kauhean ahdistunut olo,
halusin kotiin.
Ensin uusi poikaystäväni
pääsi samaan huoneeseen kanssani hetkeksi,
mutta tein jotain väärin ja minut suljettiin taas yksin, lasi meidän välillemme.
Kyselin hoitajalta milloin pääsen kotiin,
hän sanoi että silloin kun olen parantunut. Muistin etten ollut edes pitkään aikaan oksennellut ja mainitsin siitä,
hän muistutti minua yhdestä tapauksesta jossa oli saanut minut kiinni,
vaikka siitä oli varmaan puoli vuotta.
Sitten unessa itkin koko ajan,
en saanut nähdä ketään muuta kun lasin läpi
ja paikka ahdisti,
tahdoin vain kotiin mutta nainen oli ilkeä.

.......En tajua mistä uni tuli, minulla on kyllä aina ollut huono suhde ruokaan, mutta ei nyt ihan mitään syäömishäiriötä.
Oksentelin joskus, mutta kun kaveri toden teolla sairastui bulimiaan,se sai minut lopettamaan.
Ja ruoka ei ole enää niin hallitseva osa elämässa, osaan suhtautua siihen paremmin.

Anteeksi teksti oli sekava, kiva jos joku jaksaisi lukea ja tulkita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu