Kiitos maahanmuuttajat ! Maahanmuuttajat maksavat enemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja,

Anonyymi-ap

kertoo tutkimus päinvastoin kuin persujen ns. "tutkimukset" ja ns. "laskelmat". Persujen uutisethan ovat aina tarkoitushakuisesti vääristeltyjä.

Uuden puolueettoman tutkimuksen tutkijat ovat eläkkeellä oleva Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä ja Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkija Sakari Kainulainen.

Raportin julkaisi tiistaina Diakonia-ammattikorkeakoulu. Myyttejä murtava raportti on ensimmäinen kattava tilastollinen tarkastelu maahanmuuttajien vaikutuksesta julkistalouteen ja työmarkkinoihin koko väestön tasolla. Se tekee tyhjäksi
persujen "valetutkimukset", joissa otetaan huomioon vain menot.

Vieraskielisten osuus verokertymästä on merkittävä ja tulonsiirtoihin verrattuna
PLUSSALLA.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Jasmin Adiyaman tekee töitä, että persulle riittää tukirahaa

      "Kilpailu työpaikasta oli kova. Insinööri Jasmin Adiyamania, 28, onnisti ja nyt hän suunnittelee sähkökaapeleita jäänmurtajaan suunnittelutoimistolla Turussa.

      – Kaksi ja puoli tuhatta ihmistä haki tänne Elomaticille, mutta minä olin aktiivinen ja luotin itseeni, Adiyaman kertoo työpöytänsä ääressä.

      Adiyaman tuli harjoittelemaan suunnittelu- ja konsulttitoimistolle viime kevättalvella. Syksyllä suunnitteluinsinöörin työ muuttui vakituiseksi. Yritys suunnittelee parhaillaan kahta jäänmurtajaa ja on palkannut siksi uusia tekijöitä."

      "Jasmin Adiyaman kertoo omien opiskelukavereidensa työllistyneen suhteellisen hyvin.

      – Meriteollisuudessa on aika hyvä tilanne, kun näitä jäänmurtajia on tullut.

      Adiyaman pitää jäänmurtajan suunnittelua kiehtovana työnä. Tuore insinööri kertoo alla olevalla videolla ihastuneensa laskentaan opiskeluaikanaan."

      "Jasmin Adiyaman tietokoneen näytöllä pyörii jäänmurtaja kaikkine yksityiskohtineen.

      Adiyamanin tehtävä on suunnitella, miten sähkökaapelit ja lvi-putket reititetään kulkemaan pitkin laivaa.

      – Minähän olen valmistunut konetekniikan puolelta, joten minulla ei ollut kunnollista ymmärrystä sähkösuunnittelusta, Adiyaman tunnustaa.

      Selän takana, oman työpöytänsä ääressä istuu toinen suunnitteluinsinööri Axel Ala-Heikkilä. Hän on Adiyaman mentori ja aina hänen apunaan.

      – Opin joka päivä jotain uutta, Adiyaman sanoo.

      Kaapeleiden reitittäminen rakenteista toiseen on välillä vaikeaa Adiyamanan mukaan, ja juuri siksi kiinnostavaa.

      Työpöydälle olevan murtajan pitäisi valmistua vuonna 2031."

      https://yle.fi/a/74-20199415

      Miten persun saisi opiskelemaan? Kun ensin pitäisi olla asenne kohdallaan kuten Jasminilla.

    • Anonyymi00002
      UUSI
    • Anonyymi00003
      UUSI

      No sitähän tässä juuri yritetään että tuet pois mamuilta. Mikä aloittajalla on ? Mikä sulla on hätänä? Sunhan pitäisi olla innoissasi jos kerran tuet pois ja tuloksia vaan tulee.
      Oletko kuitenkin piilokommari joka ei ymmärrä taloudesta mitään ?

    • Anonyymi00004
      UUSI

      Tulonsiirtojen lisäksi he nauttivat kaikista muista yhteiskunnan palveluista joiden kustantamiseen heidän tulisi myös osallistua!
      Aloitus on vain pintaraapaisu asiasta!

      • Anonyymi00005
        UUSI

        Maahanmuuttajat tekevät työtä ja maksavat veroja, eläkemaksuja, ym.

        ''Koko 2000-luvun työpaikkojen määrän kasvu on ollut pelkästään maahan­muuttajien ja heidän jälkeläistensä varassa, tilastotieteilijä sanoo.''

        Kannattaa lukea.....

        https://yle.fi/a/74-20022925


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2355
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe