Vertaistukea

Sain skitsofrenia diagnoosin noin 20 vuotta sitten. Nykyään olen kohtalaisen hyvinvoiva; terapia, lääkkeet, elämäntavat. Välillä on ollut sairaalajaksoja oireiden hallitessa liikaa. Mitä haluan sanoa on, että keskity hyvinvointiin; liiku, ulkoile, mene ihmisten pariin, harrasta. Älä jää kiinni oireisiin. Yritä opetella oireiden ja elämänhallintaa. Diagnoosi ei ole ainoa puoli sinussa, on myös terveitä puolia, yritä vahvistaa niitä. Ryyppääminen ja paneskelu ei tee sinusta sen aikuisempaa. Tätä sairautta ei kyetä täysin ymmärtämään ja selittämään ja sitä on pelätty , demonisoitu ja välillä meidät halutan nähdä lapsen kaltaisina. Joskus tuntuu, että sitä psykoedukaatiota tarvitsisi enemmänkin ympäristö. Riittävän tuen ja turvallisen ympäristön avulla tämän kanssa kykenee elämään. Ja lopuksi, kukaan ihminen ei ole täysin terve ja psykoosiriski on olemassa kaikilla ihmisillä. Toivotan kovasti jaksamista kaikille ja kuntoutumista omaksi , ihanan epätäydelliseksi itseksi.
31707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Et saa täältä vertaistukea lähde vetämään luuset

Äänestä

Siis luuseri piti sanoa

Äänestä

Sinulle on siis tullut skitsofrenia vaikka sulla on ollut hyvä lapsuus ja nuoruus ja sulla on ollut terveelliset elämäntavat ja silti sulle tuli skitsofrenia?

Äänestä
  • Siinä esimerkkiä muille lifestyle mänteille

    Äänestä

Typerä aloitus ilmiannettu

Äänestä
  • Mitähön typerää tuossa oli?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitähön typerää tuossa oli?

    Se että hän ei kannusta syömään lääkkeitä

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se että hän ei kannusta syömään lääkkeitä

    Lukeehan siinä lääkkeet!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Lukeehan siinä lääkkeet!

    Elämäntavat on turhia

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Elämäntavat on turhia

    No ei todellakaan ole turhia. Itse ainakin puhun hoitajan kanssa aina terveellisistä elämäntavoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No ei todellakaan ole turhia. Itse ainakin puhun hoitajan kanssa aina terveellisistä elämäntavoista.

    Hoitajasi on väärässä

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Hoitajasi on väärässä

    Miten terveelliset elämäntavat voi olla pahasta kenellekään? Oli sitten mikä sairaus tahansa? Pitäisikö vain maata, syödä roskaa, ryypätä ja polttaa? Sillähän sitä tulee terveeksi....

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Miten terveelliset elämäntavat voi olla pahasta kenellekään? Oli sitten mikä sairaus tahansa? Pitäisikö vain maata, syödä roskaa, ryypätä ja polttaa? Sillähän sitä tulee terveeksi....

    Mä en saa liikuntaa! Teidän syytä

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mä en saa liikuntaa! Teidän syytä

    Minä lääke lisää jaksamista että jaksaa lähteä ulos?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Minä lääke lisää jaksamista että jaksaa lähteä ulos?

    Voxra

    Äänestä

Liikunta ei auta kun et pääse ulkoilemaan. Nukkuminen ei auta kun ei nukahda

Äänestä

Aloittaja on mongoloidi

Äänestä

Mene mielisairaalaan aloittaja

Äänestä
  • Korkea kuume

    Äänestä

Ap on roskaa

Äänestä
  • Onko sulla paha olla?

    Äänestä

Vaikka mä miten pakotan itseni en pääse ylös sängystä!

Äänestä

Lisää kommentteja!

Äänestä

Mä kostan tänne kaiken pahan mitä olen kokenut tänä vuonna.

Äänestä

Aikalailla joo pätee muuhunkin

Äänestä

Diagnoosi kyll leimaa aika vahvasti

Äänestä
  • Jonkunhan se täytyy sekin rooli kantaa, muut voivat epätietoisuudessaan luulla olevansa normaaleja. Helpottaa heidän elämäänsä.

    1Äänestä

Aivot, jolla oletettu sairaus siis esiintyy, koordinoivat liikkumista ja motoriikkaa. Niinpä vaikutus voi olla myös päinvastainen. Treenaamalla ja liikkumalla parannat aivojen toimintakykyä.

Äänestä
  • aloittaja sanoi että kaikilla on psykoosin riski, kun on terveelliset elämäntavat niin voi tulla psykoosi ja siitä voi parantua syömällä vieläkin terveellisemmin ja liikkumalla vielä enemmän.

    Äänestä

Ilmaisin itseäni huonosti. Mitä yritin sanoa, että terveellisillä elämäntavoilla mm. Voi saada parempaa elämänlaatua. Ei se alttius psykoosiin niin harvinaista ole. Esim. Sotapsykoosit, päihteet. Mutta nyt menee jaaritteluksi. Psykoosi on oire. Vakavasta sairaudestahan on kyse ja Jokaisella yksilöllinen.

Äänestä

Mulle diagnoosi tuli 2015 kesällä. Lisäksi minulla on bipo. Elämä on nykyään helpohkoa ja tykkään keskustella ihmisten kanssa esim. mitkä ovat omat arvoni ja kuulla vastavuoroisesti muiden juttuja. Elämäni vaikeimmat ajat yritän nykyään unohtaa, mutta jotain isoa kun sattuu saa sairaus välillä hieman hallintaansa minut. Viimeeksi eilen. Olin lapsena jo erilainen kuin muut ja pitkäperjantai oli minulle kauheaa aikaa, koska en käsittänyt Jeesuksen kärsimystä ja mielestäni olisi ollut helpompi hyväksyä, että Jeesus olisi vain kuollut ilman kärsimystä. Tänään on kiitollisuuden tunne, Hän ei kärsinyt enää vaan lepäsi.Älkää dissatko tätä uskontoni tähden.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sain skitsofrenia diagnoosin noin 20 vuotta sitten. Nykyään olen kohtalaisen hyvinvoiva; terapia, lääkkeet, elämäntavat. Välillä on ollut sairaalajaksoja oireiden hallitessa liikaa. Mitä haluan sanoa on, että keskity hyvinvointiin; liiku, ulkoile, mene ihmisten pariin, harrasta. Älä jää kiinni oireisiin. Yritä opetella oireiden ja elämänhallintaa. Diagnoosi ei ole ainoa puoli sinussa, on myös terveitä puolia, yritä vahvistaa niitä. Ryyppääminen ja paneskelu ei tee sinusta sen aikuisempaa. Tätä sairautta ei kyetä täysin ymmärtämään ja selittämään ja sitä on pelätty , demonisoitu ja välillä meidät halutan nähdä lapsen kaltaisina. Joskus tuntuu, että sitä psykoedukaatiota tarvitsisi enemmänkin ympäristö. Riittävän tuen ja turvallisen ympäristön avulla tämän kanssa kykenee elämään. Ja lopuksi, kukaan ihminen ei ole täysin terve ja psykoosiriski on olemassa kaikilla ihmisillä. Toivotan kovasti jaksamista kaikille ja kuntoutumista omaksi , ihanan epätäydelliseksi itseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu