Ei sillä ole

mitään väliä, vaikka verenpaineet nousisivat viinin juomisen takia, koska en ole kokenut elämääni elämisen arvoiseksi sen jälkeen, kun menetin elämäni tärkeimmän asian, saada tehdä töitä kauan itselle äärimmäisen rakkaassa työpaikassa! Se oli niin tärkeä haave, etten ole koskaan haaveillut niin paljon mistään muusta asiasta! Pärjätä omillaan olivat ne sanat, jotka koin todella tärkeiksi. Enää siihen ei ole koskaan mahdollisuutta! Siksi en voi koskaan antaa anteeksi oman lapseni ikäiselle, jonka takia olen menettänyt elämisen haluni! Kunpa olisitte kysyneet minulta mikä oli minulle tärkeintä olisitte ymmärtäneet sen, ettei se koskaan liittynyt uuden ystävän löytämiseen! Koin paljon pelkoa kaikkien niiden vuosien aikana, kun asumistani ja elämääni ja työn tekemistä häirittiin koko projektin ajan! Keitä olivat ne jotka antoivat projektille luvan minulta mitään kysymättä?? He eivät ole hyviä ihmisiä, koska eivät ymmärtäneet edes sitä, että ihan jokaisella on oma mielikuva siitä minkä hän kokee omanlaisekseen elämäksi!! Olette yrittäneet pakottaa minua elämään jonkun toisen näköistä elämää! En usko että kukaan haluaisi niin toimittavan kysymättä mitään siitä, että millainen elämä on juuri hänen näköistään elämää! Minut heitettiin arvoitusten keskelle ja ne vuodet tekivät minusta ihmisraunion, koska en moneen vuoteen ymmärtänyt mistään mitään! Ei sellaisen ole yhdenkään ihmisen näköistä elämää, ei koskaan! Olette kuvottia ihmisiä, kun ette ymmärtäneet edes sitä, että ihan jokaisella ihmisellä on oma tahto ja sitä pitää kunnioittaa aina!! Se on ihan jokaisen yksilön kannalta kaikkein tärkein asia!! En voi koskaan hyväksyä elämääni sellaista ihmistä, jonka takia kaikki se pahuus mitä jouduin kokemaan rikkoi minut todella syvästi!
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapseton luuseti

Äänestä

Luuseri

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mitään väliä, vaikka verenpaineet nousisivat viinin juomisen takia, koska en ole kokenut elämääni elämisen arvoiseksi sen jälkeen, kun menetin elämäni tärkeimmän asian, saada tehdä töitä kauan itselle äärimmäisen rakkaassa työpaikassa! Se oli niin tärkeä haave, etten ole koskaan haaveillut niin paljon mistään muusta asiasta! Pärjätä omillaan olivat ne sanat, jotka koin todella tärkeiksi. Enää siihen ei ole koskaan mahdollisuutta! Siksi en voi koskaan antaa anteeksi oman lapseni ikäiselle, jonka takia olen menettänyt elämisen haluni! Kunpa olisitte kysyneet minulta mikä oli minulle tärkeintä olisitte ymmärtäneet sen, ettei se koskaan liittynyt uuden ystävän löytämiseen! Koin paljon pelkoa kaikkien niiden vuosien aikana, kun asumistani ja elämääni ja työn tekemistä häirittiin koko projektin ajan! Keitä olivat ne jotka antoivat projektille luvan minulta mitään kysymättä?? He eivät ole hyviä ihmisiä, koska eivät ymmärtäneet edes sitä, että ihan jokaisella on oma mielikuva siitä minkä hän kokee omanlaisekseen elämäksi!! Olette yrittäneet pakottaa minua elämään jonkun toisen näköistä elämää! En usko että kukaan haluaisi niin toimittavan kysymättä mitään siitä, että millainen elämä on juuri hänen näköistään elämää! Minut heitettiin arvoitusten keskelle ja ne vuodet tekivät minusta ihmisraunion, koska en moneen vuoteen ymmärtänyt mistään mitään! Ei sellaisen ole yhdenkään ihmisen näköistä elämää, ei koskaan! Olette kuvottia ihmisiä, kun ette ymmärtäneet edes sitä, että ihan jokaisella ihmisellä on oma tahto ja sitä pitää kunnioittaa aina!! Se on ihan jokaisen yksilön kannalta kaikkein tärkein asia!! En voi koskaan hyväksyä elämääni sellaista ihmistä, jonka takia kaikki se pahuus mitä jouduin kokemaan rikkoi minut todella syvästi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu