Kuusamon alueelta löytyi tuntemattoman lajin jäänteitä joista löytyi dna:ta. Tutkijat onnistuivat kasvattamaan lajin geenitekniikalla. Kun otus kasvoi niin huomattiin että se on lentävä tultasyöksevä lohikäärme joka on kameleontti eli pystyy vaihtamaan värejä ja kuviointeja ympäristön näköiseksi, lisäksi pystyy säätelemään lämpöänsä ympäristön mukaan joten näkyy heikosti lämpökamerassa. Oudointa on sen kyky nopeasti korjata kudosvaurioita ja aivotoiminnan hajautuminen koko kehoon. Jos käytät räjähdettä niin kappaleet jonkin ajan päästä voivat regeneroitua pieniksi lohikäärmeiksi jotka ovat kuin pieniä drooneja. Otus kykenee myös puremaan myrkyllisesti ja voi suihkuttaa polttavaa nestettä. Pinta on myös myrkyllinen eli koskettaminen on vaarallista koska hermomyrkky menee ihon läpi. Otus kuulee laajalla alueella infraäänistä ultraääni alueelle ja näkee hämärässä paremmin kuin pöllö sekä voi käyttää ultraääni tutkaa pimeässä. Olion pinnalla on valoreseptoreita jotka havaitsevat heikkoja valonlähteitä.
puolustusvoimat kehittyy ja kehittää
Anonyymi-ap
5
370
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ai että taidanpa hakea salesta coop olutta ja aloittaa viikonlopun
- Anonyymi00002
Ei tollasta otusta halua tavata omassa pihassa ainakaan selvinpäin
- Anonyymi00003
Jos näen annan sille sahtia
- Anonyymi00004
Karvia on niin kaukana ettei lohikäärme sinne liidä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861759Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171101Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981076Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79962- 92829
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot150799Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs52726- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671