Kaikille on jonkunlainen

Anonyymi-ap

Uskon vielä vahvasti että kohtaan sellaisen ihmisen joka on mulle oikea ja jonka kanssa on hyvä ja onnellinen olla. Olisi kiva ottaa aluksi uusivuosi vastaan sellaisen kanssa yhdessä vaikka ensin kaverillisesti, mutta tuo tulee kyllä liian äkkiä joten katselen päivä kerrallaan. Mukavaa ja antoisaa uutta vuotta rakkautta etsiville ja tavoitteleville❤️

10

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Riippuu miten hyvin sut on mustamaalattu. Silloin on vaikea ketään löytää.
      -kokemus-

      • Anonyymi00003

        Tietysti tuo vaikeuttaa, jos noin on tapahtunut. Mutta syytöntä ei voi koskaan voittaa, vaan aina pahat puheet palaavat niitä puhuvien itsensä päälle ja vastuulle. Tietyissä tapauksissa on myös rikos, jos joku väittää jotakin väärää toisesta. Syyttömän ei kannata koskaan peljätä mitään. On itse vain kunnollinen ja muita arvostava, niin sitten kyllä kaikki aikanaan järjestyy parhain päin. Tietysti sekin on väärä syytös, jos aiheetta syyttää, että joku syyttää aihetta, vaikka niin ei olisi tapahtunutkaan. Siis olkaamme varovaisia sanoissamme. Toki aina voi kääntyä ja katua pahoja puheita. Se on ensiaskel, että voi joskus päästä irti näistä pahoista puheistaan ja niiden seurauksista. Kaikkea hyvää!


    • Anonyymi00002

      Varmasti kohtaat oikean vielä. Voimia!

      • Anonyymi00004

        En mä tarvitse mitään voimia sellaiseen, mutta kiitos kuitenkin toivotuksesta. Parasta kun on vaan oma itsensä ja kohtaa toisen ihmisenä silloin kun kohtaa ihmisen.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        En mä tarvitse mitään voimia sellaiseen, mutta kiitos kuitenkin toivotuksesta. Parasta kun on vaan oma itsensä ja kohtaa toisen ihmisenä silloin kun kohtaa ihmisen.

        Ok. Varmasti juuri noin. Voi hyvin!


    • Anonyymi00005

      Minä myös.

    • Anonyymi00007
    • Anonyymi00008

      Mistä etsiä kumppania? Ujous haittaa. Treffipalstoja en haöua koittaa.

      • Anonyymi00010

        Treffipalstoilta jotkut on löytäneet kumppanin. Baarissa olen yrittänyt jo käydä, mutta enpä tiedä, jää helposti yhden illan jutuksi.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      266
      3338
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      79
      1435
    3. 66
      1213
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1039
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      48
      943
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      941
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      49
      855
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      787
    9. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      772
    10. Olet hirviö

      Eikä kukaan saa mua muuttamaan mieltäni.
      Ikävä
      113
      716
    Aihe