Mitä merkitsen

Sinulle ja haluaisitko että jotkin asiat olisivat menneet toisin?
751394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

rikkinäisistä perheistä kasvaa rikkinäisiä ihmisiä onneksi suunta voi vielä muuttua niin kauan kun elämää on toivoa

Äänestä
  • Hyvin sanottu! 🥹

    Äänestä

  • Kaikki ollaan rikkinäisiä, toiset enemmän, toiset vähemmän. Toiset ei sitä edes tajua olevansa rikki.
    Kaikki tilanteet muokkaa ihmistä, vanhemmat, ystävät, ympäristö. Jopa ne ikävät tilanteet. Kaikessa voi miettiä, miten itse toimisi kyseisessä tilanteessa, tekisinkö toiselle noin.
    Miltä se minusta itsestäni tuntuisi.

    Siinä on se kultainen lanka. Jokainen kohtaaminen jättää jäljen.

    1Äänestä

  • Ei taida muuttua, tuollaisilla pitäisi olla leima otsassa nii osaisi varoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Ei taida muuttua, tuollaisilla pitäisi olla leima otsassa nii osaisi varoa.

    Samoin ajattelen!

    Äänestä

Olet/ olit tärkeä ihminen minun elämässä. Jälkikäteen näen, että omat rajat olisi pitänyt pitää ja alusta asti pysyä tiukkana omista tarpeista. Riitoja välttelemättä. Mutta olisko lopputulos ollut kuitenkin sama?

Äänestä
  • Ei varmasti olisi ollut sama.
    Aina pitää muistaa pistäö oma itsensä etusijalle ja sitten tulee muut. Ottajia löytyy kyllä, eikä heitä kiinnosta sinun tarpeet ja siksi rajat on tärkeät. Sen myötä tulee myös tilaa ja mahdollisuuksia.

    2Äänestä

Et merkitse mitään ja en halua mitään sulta.

Äänestä

Kaikki olisi voinut mennä toisin!

Äänestä
  • Tai pitänyt. Olen henkisesti niin pskana ja loppu.

    1Äänestä

Mun kaivatulle: olen huolissani sinusta💔

4Äänestä
  • Miksi olet huolissaan? Etkö voi tehdä hänen oloa paremmaksi jos ok kaivattusi?

    Äänestä

  • Ehkä ihan syystä. Hengissä joutuu kuitenkin pysymään.

    Äänestä

  • Ota häneen yhteyttä jos oikeasti olet huolissasi.

    1Äänestä

Olisin halunnut asioiden menevän toisin siltä osaa, että olisi ollut keinoja käsitellä haasteita paremmin yhdessä. Miehelle.

3Äänestä
  • Tai halua selvittää haasteet yhdessä.

    3Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tai halua selvittää haasteet yhdessä.

    Ajan kuluessa se on yhä hankalampaa kunnes ei löydy enää yhteyttä.

    3Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ajan kuluessa se on yhä hankalampaa kunnes ei löydy enää yhteyttä.

    Niin surullista.

    Äänestä

Meni just niin kun piti.

Äänestä
  • Niin asiat yleensä menee.

    Äänestä

  • Menikö? En ole enää mistään varma 🫣

    1Äänestä

Halaan ja pussaan sua kun nähdään. Varaudu siihen.
😘

3Äänestä
  • Sitä odotellessa

    1Äänestä

  • Nyt olen vielä malttamattomampi... 😳😊

    Äänestä

Menin ihan solmuun kaikesta tapahtuneesta, enkä sitten enää luottanut. Tietenkin olisin halunnut asioiden menevän toisin. Mutta en olisi pystynyt enempään.

2Äänestä
  • Yritä vielä luottaa

    1Äänestä

Aiemmin pidin sinua oppituntina, mutta enää en ole varma. Opin vain, että noin toimii lapsuudessa rikottu nainen, mutta ei minun kannata niitä oppeja muihin soveltaa. Muualla voi nimittäin olla lämpöä, ja jään siitä paitsi, jos tästedes oletan, että naiset ovat tuollaisia.

Luojan kiitos ei tarvitse nähdä. Eli sikäli en muuttaisi paljoa.

Äänestä
  • Tai sitten vain et tutustunut tarpeeksi ja teit oletuksen. Toisen toimintaa voi myös opetella ymmärtämään ja sillä ymmärryksellä luoda luottamusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tai sitten vain et tutustunut tarpeeksi ja teit oletuksen. Toisen toimintaa voi myös opetella ymmärtämään ja sillä ymmärryksellä luoda luottamusta.

    Ei voi ymmärtää, jos ei ole empatiakykyä. Naisten pitäisi olla aina heti tietynlaisia, eikä saisi reagoida toisen pskaan käytökseen mitenkään. Minusta todella rumasti sanottu, etenkin kun tietää että toinen on lapsuudessa rikottu. Ei kaikilla todellakaan ole samoja lähtökohtia ja voi joutua harjoittelemaan asioita, koska mikään ei ole itsestäänselvää satutetuille.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei voi ymmärtää, jos ei ole empatiakykyä. Naisten pitäisi olla aina heti tietynlaisia, eikä saisi reagoida toisen pskaan käytökseen mitenkään. Minusta todella rumasti sanottu, etenkin kun tietää että toinen on lapsuudessa rikottu. Ei kaikilla todellakaan ole samoja lähtökohtia ja voi joutua harjoittelemaan asioita, koska mikään ei ole itsestäänselvää satutetuille.

    Hurt people hurt.
    Tämä ihminen jota kuvaan, on pistämässä pahaa kiertoon. Eivät kaikki niin tee.

    2Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hurt people hurt.
    Tämä ihminen jota kuvaan, on pistämässä pahaa kiertoon. Eivät kaikki niin tee.

    Täh no en osaa kuvitella mitä meinaat

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hurt people hurt.
    Tämä ihminen jota kuvaan, on pistämässä pahaa kiertoon. Eivät kaikki niin tee.

    Niin, mistäpä niistä tietäisin. Tiedän aika monta, joiden kanssa loppunut kaikki kanssakäyminen, kun on tullut jotain sellaista ilmi. Ei pahuutta pysty loputtomiin peittämään, kaikki tulee näkyville. Kaikissa meissä on hyvä ja paha, mutta voi valita kumpaan suuntaa energiaansa. Ja tulee olla tietoinen omista varjoista myös. Silloin niistä tulee ystäviä ja oppaita matkalle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hurt people hurt.
    Tämä ihminen jota kuvaan, on pistämässä pahaa kiertoon. Eivät kaikki niin tee.

    Tarkoitatko "hurt people hurt people?" Minusta huono tekosyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Täh no en osaa kuvitella mitä meinaat

    Pitäisi päästä nyt kuin koira veräjästä. Muut syyllisiä omiin tekoihin. Pahoinpitely päälle ja pokaali narsisteille.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hurt people hurt.
    Tämä ihminen jota kuvaan, on pistämässä pahaa kiertoon. Eivät kaikki niin tee.

    Näin epäilen tapahtuneen myös minun kohdalla. Se selittäisi oikeastaan kaiken.

    1Äänestä

Asiat varmaan menivät niin kuin ne olivat tarkoitettu mutta minun olisi pitänyt kantaa vastuu tapahtuneesta. Mitään ei koskaan tapahtunut, mitään ei olisi koskaan tullut tapahtumaan mutta kaikesta tästä huolimatta, tein väärin ja sitä minun on ollut vaikea hyväksyä. En olisi halunnut jättää itsestäni tälläistä kuvaa koska pohjimmiltani en ole pettäjä, enkä hyväksy millään tavoin pettämistä. Sain mitä ansaitsin koska rikoin luottamuksesi. Jos jotain hyvää pitää tapahtuneesta hakea, olin aidosti ylpeä siitä että katkaisit suhteemme. Tämä kertoi minulle sen, että tiedostit itse, että ansaitsit parempaa.

2Äänestä
  • Minkälainen suhde teillä oli?

    Äänestä

No comments, en ota vastuuta jos en vastausta saa. Ghostaajahorot on oma lajinsa ja ymmärrän salaisen toimintansa.

1Äänestä

Rakastan sua äärettömästi ja jotkin asiat ois voinut mennä toisin ❤️🤗

Äänestä
  • Kenelle?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kenelle?

    Jiille❤️

    3Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Jiille❤️

    ❤️

    Äänestä

Kuka kenelle ja mitkä asiat

Äänestä

Et enää merkkaaa mitään

Äänestä
  • ok, fine!

    Äänestä

Viehätyin sinusta paljon fyysisesti ja luonteesi vuoksi. Minun olisi kuitenkin pitänyt lopettaa kaikki heti ensimmäisen pettämiseen viittaavan jutun kohdalla.

Äänestä
  • Petitkö häntä vai hänen kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Petitkö häntä vai hänen kanssa?

    Hänen epälojaaliudestansa on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hänen epälojaaliudestansa on kyse.

    Miten hän on epälojaali?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Miten hän on epälojaali?

    Muita miehiä kuvioissa ja kiertelyä asiasta kysyttäessä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Muita miehiä kuvioissa ja kiertelyä asiasta kysyttäessä.

    Tällaisia liikkeellä. Sama tilanne itsellä.

    Äänestä

  • "Pettämiseen viittaavan kohdalla". Eli olet jostain tehnyt päätelmän, että hän on sinua pettänyt, mutta et olle tarkistanut asiaa????

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    "Pettämiseen viittaavan kohdalla". Eli olet jostain tehnyt päätelmän, että hän on sinua pettänyt, mutta et olle tarkistanut asiaa????

    Jos ei ole syytä kiertelyyn niin silloin ei kiertele. En ole syntynyt eilen. En kuuntele kaasuvalotusta.

    Äänestä

Oot se tyyppi joka kyselee täällä omituisia kysymyksiä. No välillä rasittavaa lukea. Mutta itsehän näitä luen.

Äänestä

Merkitset paljon ja toivon että asiat olisivat menneet erilailla

2Äänestä
  • Jos asiat on mennyt väärin niin se ei oo merkannu mitään.

    1Äänestä

Tykkäänhän minä vieläkin. Miksi se nyt parissa päivässä muuttuisi. Etkä Sinä sitäpaitsi ole tehnyt mitään väärää.

Äänestä

Edelleenkin olet mittaamattoman tärkeä, ja ei sellaista päivää tässä ole, etten olisi ajatellut ja kaipaillut sinua ❤️

Äänestä
  • Jos näin on, miksette ole yhdessä?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Jos näin on, miksette ole yhdessä?

    Koska hän ei ole tärkeä

    Äänestä

En millään keksi, miten saisin tiivistettyä muutamaan sanaan. Et jaksa lukea pitkää tarinaa ajatuksen kanssa. Ymmärrät väärin kuitenkin.

Äänestä
  • Minä jaksan, laita tulemaan vaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Minä jaksan, laita tulemaan vaan!

    Hmm...🤔 sanoi kesällä, että et jaksa lukea, kun oli pitkä asia. Miksi olis mieli muuttunut?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Hmm...🤔 sanoi kesällä, että et jaksa lukea, kun oli pitkä asia. Miksi olis mieli muuttunut?

    En ole sanonut, olen sivusta ja jaksan lukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    En ole sanonut, olen sivusta ja jaksan lukea.

    No, siihen uskoon jäin itse. Kiitos sulle tarjouksesta antaa aikaasi, vaikka tuskin liityitkään tähän tarinaan.

    1Äänestä

Olet edelleen mittaamattoman tärkeä, ja sitä ei muuta mikään tässä maailmassa. Olet ajatuksissani joka päivä❤️. Aamulla ensimmäisenä kun herää, ja illalla viimeisenä kun käy nukkumaan. Ihastumisen määrää on vaikea mitata, kun on niin palavasti ihastunut, ettei siihen riitä mitkään mitta-asteikot😘. Ja luulen että taidat tietää sen. Olet hän, jonka kanssa tahtoisin jakaa yhteisen tulevaisuuden, herätä vierestä aamuisin, halata, pussata, jakaa ilot ja surut...

Ps. Rakastan sinua❤️
Tämä meni J-mieheltä J-naiselle

Äänestä

Juu tää on mennyt just niin kuin toivoin 🤣

Äänestä

Aaa, sä et kestä totuutta...sä kiinnostat yhtä paljon kuin kilo P**KAA.

Äänestä
  • 😂😂😂👍

    Äänestä

  • No laitatko henkilölle suoraan noin niin varmaan ymmärtää?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    No laitatko henkilölle suoraan noin niin varmaan ymmärtää?

    Kuka tänne suoraan mitää laittaa sikshän tääl ollaan puretaa tunteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kuka tänne suoraan mitää laittaa sikshän tääl ollaan puretaa tunteita.

    Tajunnanvirtaa nimenomaan

    Äänestä

on mulla sitä ikävä

Äänestä
  • k ta.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    k ta.

    No saat seurustella sen kanssa niin paljon kuin haluat. Kun se kerran pistää hormoonit hyrräämään, niin siitä vain. On sulla nyt yks ihailija vähemmän, mutta ei se varmaan haittaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sinulle ja haluaisitko että jotkin asiat olisivat menneet toisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu