Eräretkeily elitistä!

Parrakas mies istui illan hämärtyessä kotinsa nojatuolissa, katsellen jälleen kerran suosikkikanavansa erävideoita. Hän seurasi tarkasti, kuinka retkeilijät kulkivat Lapin erämaissa, pystyttivät telttojaan ja nauttivat luonnon rauhasta. Videoiden maisemat olivat upeita, ja retkeilijöiden tarinat kiehtoivat. Silti hänen mielessään kyti katkera tunne.

Hän oli katkera, koska hänen mielestään eräretkeily oli kallista ja elitististä. "Tarvitaan hyvät ansiot, jotta voi edes käydä Lapissa muutaman kerran vuodessa retkeilemässä," hän mutisi itsekseen. Matkat pohjoiseen eivät olleet halpoja, ja varusteiden hankkiminen vaati suuria investointeja. Hän tunsi, että tämä harrastus oli vain varakkaiden etuoikeus.

Lisäksi hän epäili, onko Lapissa enää oikeaa erämaata. "Joka paikkaan vie vähintään mönkijäura," hän sanoi. Hän ei voinut uskoa, että luonnonrauhaa olisi jäljellä, kun autiotupien läheisyyteen pääsi helposti autolla. Tämä teki hänestä entistä katkeramman, sillä hän kaipasi aitoa eräkokemusta, jossa olisi oikeasti oltava omillaan.

Hän myös pohti eräretkien ympäristövaikutuksia. "Mikä on eräretken aiheuttama päästöjen määrä?" hän kysyi itseltään. Hän oli huolissaan siitä, että retkeily ei aina ollut niin ekologista kuin annettiin ymmärtää. Hän näki eräretkeilyn yliarvostettuna toimintana, jossa ei tarvinnut edes osata suunnistaa, kunhan vain seurasi viittoja.

Parrakas nillittäjä ei voinut ymmärtää, miksi kukaan haluaisi kävellä metalliromujen ja muiden jätteiden seassa. Hän oli nähnyt videoita, joissa retkeilijät jättivät jälkeensä tölkkejä ja muuta roskaa, ja se sai hänet raivostumaan. "Se on ihme, että sinne pitää jättää kaikki einestölkit ja muu roska pilaamaan luontoa," hän puhisi.

Vaikka hän seurasi videoita ja tiesi, että eräretkeily voi olla upea kokemus, hänen katkeruutensa ja epäilyksensä varjostivat hänen ajatuksiaan. Hän oli nillittäjä, joka ei voinut täysin nauttia siitä, mitä hän näki, koska hänen mielessään pyöri liikaa epäkohtia ja huolia.

Eräänä iltana, kun parrakas nillittäjä oli jälleen kerran purkamassa mielessään eräretkeilyn epäkohtia, hän päätti käydä lähiöpubissa rentoutumassa. Pubi oli pieni ja kodikas, ja siellä oli lämmin tunnelma, joka erosi täysin hänen kotinsa yksinäisyydestä.

Siellä hän tapasi toisen parrakkaan miehen, joka kertoi olevansa eläköitynyt metsänvartija. Mies oli viettänyt vuosikymmeniä Lapin erämaissa, suojellen metsiä ja seuraten luonnon kiertokulkua. Hänen silmissään oli rauhaa ja viisautta, ja hänen tarinansa herättivät nillittäjän mielenkiinnon.

He juttelivat pitkään, ja yön myötä heidän välilleen syttyi tulinen rakkaus. He löysivät toisistaan samanlaisen kaipuun luonnon rauhaan ja aitouteen, mutta myös halun muuttaa elämänsä suuntaa.

Päätös syntyi nopeasti: he muuttavat yhdessä Lappiin. Siellä he perustivat pienen tilan, jossa viljelivät osterivinokkaita, herkullisia ja ravinteikkaita sieniä, jotka sopivat hyvin pohjoisen olosuhteisiin. Heidän tilansa sai nopeasti mainetta laadukkaista tuotteistaan.

Mutta heidän unelmansa ei rajoittunut pelkkään viljelyyn. He alkoivat järjestää tantrajoogakursseja parrakkaille turisteille, jotka halusivat yhdistää ruumiillisen nautinnon ja henkisen hyvinvoinnin. Kurssit vetivät puoleensa ihmisiä ympäri maailmaa, ja heidän yhteinen elämänsä täyttyi merkityksellisestä työstä ja rakkaudesta.

Yhä enemmän on ollut mediassa huolta luonnon tilasta, kestääkö se lisääntyneen ihmisen toiminnan luonnossa. Onneksi vastuullisia retkeilijöitä on vielä.
Matkailussa hyvin herkästi moititaan ihmisiä välimeren lomista syystä että niiden hiilijalanjälki on iso. Kyllä eräretkeilyssäkin pitää huomioida sen aiheuttamat päästöt. Eikä pidä unohtaa metsän asukkaitakaan, kyllä se häiritsee heidän " kotirauhaa".
Erämaassa tallaaminen ei muuten ole luonnonsuojelua!

Retkeily helppoa jokamiehenoikruksien perusteella.
Kyllä retkeilijöiden täytyy kunnioittaa luontoa viemällä roskansa pois. Koskee ihan kaikkia.