Monen taloudellinen tilanne kiristyy ensi vuonna mm. siksi, että työmarkkinamaksut eivät enää ole vähennyskelpoisia verotuksessa.
Tämä sataa salakavalasti kirkon kassaan, koska veropohjan kasvun takia, sille sataa jokaiselta kirkollisverovelvolliselta automaattisesti enemmän rahaa, vaikka tulot ja kirkollisveroprosentti pysyisivät entisellään.
Veropohjan kasvun ansiosta kirkko sai vuonna 2024 n. 20 miljoonaa 'ylimääräistä' ja kirkon verotulot olivat peräti 1 054 miljoonaa euroa. Ja nyt on siis tulossa uusi Jackpot kirkolle.
Nyt voi kuitenkin helposti vapautua tuosta kummallisesta ja alati kasvavasta kirkollisverosta, jota joutuu maksamaan, taas, jos ei ymmärrä erota kirkosta viimeistään 31.12.2025.
Keskimääräinen kirkollisvero vuodelle 2026 oli ennakkoarvailujen mukaan n. 500€:n luokkaa, mikä on kyllä melkoinen jäsenmaksu sekin. Mutta nyt tämän uusimman kirkon Jackpotin takia, saattaa maksajalta mennä useampi kymppi lisää, samalla kun ihmiset joutuvat itse maksamaan työmarkkinamaksunsa – kaikkien muitten kohonneiden kustannusten lisäksi.
Ei tarvitse olla erityisen hyvin ansaitseva pariskunta, niin joutuu maksamaan yli 2 000€!
Ei pitäisi olla kauhean vaikea tehdä kannattava päätös!
Kirkollisvero nousee - taas!
Anonyymi-ap
1
211
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133948- 54843
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22673- 40668
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625