Monen taloudellinen tilanne kiristyy ensi vuonna mm. siksi, että työmarkkinamaksut eivät enää ole vähennyskelpoisia verotuksessa.
Tämä sataa salakavalasti kirkon kassaan, koska veropohjan kasvun takia, sille sataa jokaiselta kirkollisverovelvolliselta automaattisesti enemmän rahaa, vaikka tulot ja kirkollisveroprosentti pysyisivät entisellään.
Veropohjan kasvun ansiosta kirkko sai vuonna 2024 n. 20 miljoonaa 'ylimääräistä' ja kirkon verotulot olivat peräti 1 054 miljoonaa euroa. Ja nyt on siis tulossa uusi Jackpot kirkolle.
Nyt voi kuitenkin helposti vapautua tuosta kummallisesta ja alati kasvavasta kirkollisverosta, jota joutuu maksamaan, taas, jos ei ymmärrä erota kirkosta viimeistään 31.12.2025.
Keskimääräinen kirkollisvero vuodelle 2026 oli ennakkoarvailujen mukaan n. 500€:n luokkaa, mikä on kyllä melkoinen jäsenmaksu sekin. Mutta nyt tämän uusimman kirkon Jackpotin takia, saattaa maksajalta mennä useampi kymppi lisää, samalla kun ihmiset joutuvat itse maksamaan työmarkkinamaksunsa – kaikkien muitten kohonneiden kustannusten lisäksi.
Ei tarvitse olla erityisen hyvin ansaitseva pariskunta, niin joutuu maksamaan yli 2 000€!
Ei pitäisi olla kauhean vaikea tehdä kannattava päätös!
Kirkollisvero nousee - taas!
7
332
Vastaukset
- Anonyymi00002
Kiuruvetisillä on joitakin keinoja hyvittää poistunut jäsenmaksun vähennysoikeus. Yksi on juurikin tuo kirkosta eroamien ja toinen on muutto Iisalmeen. Siellä kunnallisveroprosentti on 2 prosenttiyksikköä pienempi.
- Anonyymi00003
Ja kun kaljakin vielä maksaa, nii... sitä saa nyt vähemmä, nii...
- Anonyymi00004
Kyllä seurakunta maksaa näille kaljana rahansa juoneillekin avustuksia vaikka jaksavat vielä ilmaisesta rahasta valittaa ettei sitä saa tarpeeksi.
- Anonyymi00005
Seurakunta ei maksa yhtään mitään.
Jos joku sieltä sattuu muutaman kympin saamaan, se vaatiin tiliotteet 10 vuodelta ja kirjanpidon.
Luuletko, että alkoholisti osaa hoitaa asiansa siihen malliin et näin tapahtuu? - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Seurakunta ei maksa yhtään mitään.
Jos joku sieltä sattuu muutaman kympin saamaan, se vaatiin tiliotteet 10 vuodelta ja kirjanpidon.
Luuletko, että alkoholisti osaa hoitaa asiansa siihen malliin et näin tapahtuu?Ite ne on kaljat maksettava, nii... Sellainen on köyhän osa, nii... Ee ies kaljoo sua kunnalta, valtiolta, eekä kirkolta, nii...
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ite ne on kaljat maksettava, nii... Sellainen on köyhän osa, nii... Ee ies kaljoo sua kunnalta, valtiolta, eekä kirkolta, nii...
Rikas varastaakin köyhältä vaikka viimesen leivän suusta näin on aina tehty.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052633Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1021755- 671525
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje161242Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221048- 81973
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe45949- 91924
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta120921Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta338836