Kukaan ei ole

tuntunut ymmärtävän sitä, että minä erityispiirteisenä en koe tarvitsevani edes yhtä uutta ystävää ja uusi parisuhde ei ole minun juttuni ollenkaan! Ainoa tärkeä asia oli saada tehdä töitä itselle hyvin mieluisassa vakituisessa työpaikassa! Muut luulivat tietävänsä paremmin kuin minä itse, mikä on juuri minun näköistä elämää! Sellaiset ihmiset eivät ole hyviä ihmisiä, koska heiltä puuttuu ymmärrys siihen, että kaikki ihmiset eivät todellakaan ole samanlaisia! Erityispiirteisen ihmisen häirintä ja yrittää pakottaa hänet samanlaiseksi kuin muut ovat, on mitä suurinta henkistä pahoinpitelyä! Teitte todella valtavan virheen, kun ette kysynee, mikä on minun suurin haaveeni ja siksi aloititte kampanjan, joka on saanut minut voimaan todella huonosti sen alusta lähtien tähän päivään saakka! Joka aamu herään tietoisena siitä, että projekti pilasi elämäni totaalisesti ja kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä! Ainoa tärkeä asia on minulle yhä sama, saada tehdä töitä tutuissa ryhmissä! Minulla ei todellakaan ole ollut, eikä tule olemaan mitään tarvetta löytää minkään ikäistä uutta ystävää! Se ei ole minun näköistä elämää, eikä tule koskaan olemaan! Monien on sitä vaikea ymmärtää, mutta niin se vain on, eikä ketään saa pakottaa muuttumaan toisenlaiseksi väkisin!
0121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tuntunut ymmärtävän sitä, että minä erityispiirteisenä en koe tarvitsevani edes yhtä uutta ystävää ja uusi parisuhde ei ole minun juttuni ollenkaan! Ainoa tärkeä asia oli saada tehdä töitä itselle hyvin mieluisassa vakituisessa työpaikassa! Muut luulivat tietävänsä paremmin kuin minä itse, mikä on juuri minun näköistä elämää! Sellaiset ihmiset eivät ole hyviä ihmisiä, koska heiltä puuttuu ymmärrys siihen, että kaikki ihmiset eivät todellakaan ole samanlaisia! Erityispiirteisen ihmisen häirintä ja yrittää pakottaa hänet samanlaiseksi kuin muut ovat, on mitä suurinta henkistä pahoinpitelyä! Teitte todella valtavan virheen, kun ette kysynee, mikä on minun suurin haaveeni ja siksi aloititte kampanjan, joka on saanut minut voimaan todella huonosti sen alusta lähtien tähän päivään saakka! Joka aamu herään tietoisena siitä, että projekti pilasi elämäni totaalisesti ja kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä! Ainoa tärkeä asia on minulle yhä sama, saada tehdä töitä tutuissa ryhmissä! Minulla ei todellakaan ole ollut, eikä tule olemaan mitään tarvetta löytää minkään ikäistä uutta ystävää! Se ei ole minun näköistä elämää, eikä tule koskaan olemaan! Monien on sitä vaikea ymmärtää, mutta niin se vain on, eikä ketään saa pakottaa muuttumaan toisenlaiseksi väkisin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu