Hassua. En ole koskaan elänyt kuten hän. Enkä kiinnostunut ihmisistä joilla on irtosuhteita tai useampia suhteita päällekkäin. Kummallista että joku. Vetosi hänessä. Toki en silloin kaikkea tiennyt. Toki irtosuhteet eivät kiinnosta edelleenkään.
Ehkä se on
Anonyymi-ap
22350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Oikein ajateltu.
Jos on kova lokeroimaan ja tuomitsemaan ihmisiä jonkun tietyn ominaisuuden perusteella, niin noita ”hassuja” kokemuksia saa helposti. Vähän kuin S. Tynkkynen. Ura perustuu rasistisessa puolueessa siihen, että kerätään äänestäjiksi öyhöttäjiä jotka aina poimivat jonkun porukan jota mollata ja josta maalata kuvaa hirviöistä. Sitten tutustuu yhteen maahanmuuttajaan ja kas, sehän onkin ”erilainen” (kuten kaikki ovat), rakastuu jne.
Ihmiset harvoin yhden asian perusteella ovat luokiteltavissa jonkin laisiksi. Se että sinä olet tehnyt päätelmän että irtosuhteissa ollut on tietynlainen ihminen, kertoo sinusta asioita, ei kenestäkään muusta.
Suutuitko tästä päivityksestä
Siis suutuit
En, tuomitsevat ja katkerat ihmiset vain ovat aika raskaita (itselleen ja muille), soisin peiliin katsomista heille hiukan useammin.
On kai tuossa sekin puoli, että jotkut on niin avomielisiä, että aivotkin tippuneet päästä.
Ihmiset, jotka ovat saaneet aina varauksettoman hyväksynnän ja rakkauden perheeltään ja äidiltään (varsinkin esikoispojan ja äidin välinen rakkaus on kaikista suurinta maailmassa) - eivät voi ymmärtää, että on ihmisiä, jotka eivät saa rakkautta ja joutuvat hakemaan sitä pieninä muruina. Miltä se tuntuisi, jos äitisi sanoisi:"Parempi olisi, kun et olisi syntynytkään. En jaksanut, että tulit ja silti sinä päätit tulla. Minä meinasin tehdä abortin."?
En minä ainakaan itseäni jakele vaikka kohdellaan joka puolella todella huonosti, myös äidin taholta.
En halua olla 20 v. selibaatissa.
Kai sitä voi parisuhteessakin olla?
Itselle sopii selibaatti kyllä paremmin kuin irtosuhteet.
Eronneet miehet eivät ole suosittuja parisuhdemarkkinoilla. Kukaan ei jaksa olla loputtomiin toisen tukija ja kannattelija.
Kokemuksesta voin sanoa että ei todellakaan tunnu kivalle kuulla omalta äidiltä noita sanoja.
Toisaalta se selkeytti kyllä paljon ajatuksia ja kysymyksiä omassa mielessä miksi koko elämän aikana äiti ei ole tukenut kun on ollut vaikeeta.
Sulla varmasti poikana on hieman eri tavalla vaikuttanut elämään tuo kun mulla tyttärenä mutta sama tunne varmasti molemmilla.
Aika vaikeeta on ollut osata olla äiti omille lapsille kun ei ole kokenut itse äidin rakkautta.
Eikä ole koskaan tuntenut kuuluvansa siihen perheeseen jossa on elänyt.
Itse en silti ole tuon takia etsinyt irtosuhteilla tms hyväksyntää tai jotain......
Olen nainen. Ihminen voi sanoa pahasti, jos on paljon stressiä ja vaikeuksia. Kaikki asiat puhuimme läpi. Anteeksianto on tärkeää.
Riittää, että itse tiedän, mikä on järkevää. Naiset kilpailevat paremmuudesta ja en ole siinä kilpailussa pärjännyt. Jos haluaa läheisyyttä, mitä se kenellekään kuuluu. Ei ainakaan minulle toisten asiat.
Sinulle sopii sitten selibaatti, jollekulle toiselle ei. Ihmettelen vain, miksi se herättää niin vaikeit ajatuksia muista? Ajatteletko että seksiä harrastava on sinua huonompi, jotta saisit kokemuksen että sinä olet toisia parempi edes joissain asioissa?
Mm äiti varmaan ajatteleekin että olisi abortti ollut paremoi
Kerrotko ketä oikein tarkoitit tossa?
Mimmosia äitejä olette tavanneet?
Kiimassa yksinhuoltajia ! Osa niin puutteessa, kun ulko-ovi saatu kiinni repiivät mieheltä vaatteet päältä!
Juuri näin!
Mikäli haluaa elellä sinkkuna, kannattaa pysytellä irtonumeroissa!
Olin siihen saakka ilman yhtään mitään suhteita kun odotin häntä pitkään ja en seksiäkään harrastanut sinä aikana. Ja kun sitten kuulin että hän seurustelee, ihan itse kertoi, niin rupesin harrastamaan todella paljon irtosuhteita, koska sydämeni tiesi mitä se tahtoi, mutta rakkauden kohde valitsi toisen naisen. Jos olet joskus ihmetellyt asiaa, että mitä ihmettä teen niin tässä on minun puoleni tarinasta ja syy on se että rakastan.
Varatut akat ne vasta kiimaisia ovat. Kun sillä omalla ei enää toimi.