Paperiliiton vuosisadan moka neljä vuotta sitten

Neljä vuotta sitten, 1.1.2022 aloitti Paperiliitto 112 päivän lakon UPM:n tehtailla. Lakko oli vuosisadan munaus, koska lakolla ei saavutettu mitään.

Joukkovoimalla ei nykyään saavuteta mitään. Se on vain Hakaniemen herrojen tykö tulemista, yritys osoittaa tarpeellisuutensa, mutta samalla osoittaa kykenemättömyytensä neuvottelemaan.

Haitanteko työnantajalle ei ole viisasta. Vai mitä luulet? Yksi vanha viisaus on, että ei pidä purra isäntäntä kättä. No, mitä hyötyä lakosta oli, kun lopputulos oli sama kuin ennen lakkoa?

UPM:lle lasketaan tulleen vahinkoa 2-3 miljoonaa päivältä eli koko lakon osalta noin 200-300 miljoonaa euroa.

Paperiliiton kulut olivat noin 200 000 euroa päivältä eli koko lakon osalta 22,4 miljoonaa.

Entäs tappiot lakkolaisille? Ansionmenetys, lomarahoja ja eläkettä ei kertynyt.

112 päivän lakolla ei saavutettu mitään. Työyhteisöjen luottamus romahti. Luottamuspula työntekijöihin Suomessa on johtanut tehtaiden lakkauttamisiin Suomessa. Tuotanto jatkuu ulkomaisilla yksiköillä.

Teollisuusliitto oli päällepäsmärinä 112 päivän lakossa. Samat kaksi "sankaria", paperi ja metalli ajoivat Suomen syvään lamaan 1990-luvun alussa. Teollisuusliiton mainos, että liittyminen kannattaa on vajaa. Mitä hyötyä, kun joukkovoimalla ei enää saavuteta mitään ja sama palkka on liiton jäsen tai ei? Miksi maksaa liitolle 400-500 euroa vuodessa? Aniosidonnainen maksetaan kassasta. Loimaan jäsenmaksu on noin 100 euroa vuodessa ja siitä saa verovähennyksen, koska se on tulonhankkimiskulu. Liiton jäsenmaksu ei ole tulonhankkimiskulu.
8417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paperimiesten tulevaisuus on heikko. Vihervasemmisto ajaa metsäteollisuutta koko ajan kaksin käsin maasta.

Uusia paperikoneita ei Suomeen enää rakenneta. Vanhimmasta päästä olevat lakkautetaan. Paperin ja sellun tuotanto siirtyy Etelä-Amerikkaan kiihtyvää tahtia.

Äänestä

Työpäivä, kun tuulee. Vapaapäivä kun tyyntä.

Näin se Suomen kilpailukyky paranee.

Äänestä
  • Mietin paperinvalmistusta tuntemattomana, että kuinka nopeasti tuollainen iso paperikone joustaa, jos sähkön hinta nousee pilviin? onko kyse tunneista vai päivistä, kun mylly pysähtyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mietin paperinvalmistusta tuntemattomana, että kuinka nopeasti tuollainen iso paperikone joustaa, jos sähkön hinta nousee pilviin? onko kyse tunneista vai päivistä, kun mylly pysähtyy?

    Ei sitä konetta voi pysäyttää kevyin perustein. Ensinnäkin tuotto vaatii että se käy jatkuvasti ja siltikin on siinä ja siinä kannattavuus.

    Hetkessä sen alas saa, mutta jokainen ajamaton tunti on valtavan kallista ja startti maksaa hylyn muodossa.

    Äänestä

Palkkamaltti kyllä. Julkiset palkat on maksettu 20 vuotta lainalla, koska palkankorotukset ovat ylittäneet tuottavuuden kasvun. Julkinen talous vie BKT:stä 60%. Liikaa. Hyvinvointialueiden irtisanomiset tervehdyttävät kahtaalta: sopeuttamalla ylimitoitettu toiminta rahoitusta vastaavaksi ja siirtämällä työvoimaa julkiselta yksityiselle tuottavaan toimintaan Se on hyvä asia.

Ihmisillä on rahaa sukanvarressa 115 miljardia. Kulutus puuttuu. Sitä Lindtmankin ihmettelee. Tuppuraisen maailmanloppua ja muita valheita huutava kuoro saisi lopettaa, niin ihmisillä viriäisi toivo ja uskaltaisivat kuluttaa.

Äänestä
  • Viisas investoi nyt, kun kaikki on halpaa.

    Äänestä

Liitot ovatkin pukupellejen kampaviineri kerhoja. Aika kovia liksoja tienaa nuo liittojen pamput.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Neljä vuotta sitten, 1.1.2022 aloitti Paperiliitto 112 päivän lakon UPM:n tehtailla. Lakko oli vuosisadan munaus, koska lakolla ei saavutettu mitään.

Joukkovoimalla ei nykyään saavuteta mitään. Se on vain Hakaniemen herrojen tykö tulemista, yritys osoittaa tarpeellisuutensa, mutta samalla osoittaa kykenemättömyytensä neuvottelemaan.

Haitanteko työnantajalle ei ole viisasta. Vai mitä luulet? Yksi vanha viisaus on, että ei pidä purra isäntäntä kättä. No, mitä hyötyä lakosta oli, kun lopputulos oli sama kuin ennen lakkoa?

UPM:lle lasketaan tulleen vahinkoa 2-3 miljoonaa päivältä eli koko lakon osalta noin 200-300 miljoonaa euroa.

Paperiliiton kulut olivat noin 200 000 euroa päivältä eli koko lakon osalta 22,4 miljoonaa.

Entäs tappiot lakkolaisille? Ansionmenetys, lomarahoja ja eläkettä ei kertynyt.

112 päivän lakolla ei saavutettu mitään. Työyhteisöjen luottamus romahti. Luottamuspula työntekijöihin Suomessa on johtanut tehtaiden lakkauttamisiin Suomessa. Tuotanto jatkuu ulkomaisilla yksiköillä.

Teollisuusliitto oli päällepäsmärinä 112 päivän lakossa. Samat kaksi "sankaria", paperi ja metalli ajoivat Suomen syvään lamaan 1990-luvun alussa. Teollisuusliiton mainos, että liittyminen kannattaa on vajaa. Mitä hyötyä, kun joukkovoimalla ei enää saavuteta mitään ja sama palkka on liiton jäsen tai ei? Miksi maksaa liitolle 400-500 euroa vuodessa? Aniosidonnainen maksetaan kassasta. Loimaan jäsenmaksu on noin 100 euroa vuodessa ja siitä saa verovähennyksen, koska se on tulonhankkimiskulu. Liiton jäsenmaksu ei ole tulonhankkimiskulu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu