olen ollut naimisissa 25 vuotta.
Rakkaus kuoli mieheeni 3 vuotta sitten.Tunnen häneen vain ystävyyttä,jos sitäkään.
Nyt olen rakastunut toiseen mieheen, jotenkin tuntuu ihan hullulta vaihtaa tässä iässä.
olen viisikymppinen nainen.
Kaikkiko särkeä? Ottaa onni ja hyvä olo vastaan ja nauttia siitä elämästä josta on haaveillut.
vAI KUMMENEEKO SE VAIHTAMALLA?
vai jäänkö tähän ja jatkan kaksin mutta niin yksin.
ottakaapa kantaa.
Rakkaus kuoli mieheeni 3 vuotta sitten.Tunnen häneen vain ystävyyttä,jos sitäkään.
Nyt olen rakastunut toiseen mieheen, jotenkin tuntuu ihan hullulta vaihtaa tässä iässä.
olen viisikymppinen nainen.
Kaikkiko särkeä? Ottaa onni ja hyvä olo vastaan ja nauttia siitä elämästä josta on haaveillut.
vAI KUMMENEEKO SE VAIHTAMALLA?
vai jäänkö tähän ja jatkan kaksin mutta niin yksin.
ottakaapa kantaa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
sen uuvven kanssa, jos se tuntuu hyvältä...elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
Oletko valmis luopumaan joistain omista elämäntavoistasi?Oletko valmis luopumaan joistain ystävistäsi?Oletko valmis kestämään oman syyllisyytesi?Oletko varma,ettet kadu,jos vaihdat?Mitä lapsesi sanovat?Oletko varma,että haluat opetella sietämään uusia,negatiivisiakin piirteitä uudessa kumppanissasi?Mieti tarkkaan,mitä haluat!
Kyllä viisikymppinen voi rakastua. Viisikymppinen voi rakastua tosi kiihkeästi, ihan totaalisesti. Mistäkö tiedän? Olen itse kokenut.
Minä vaihdoin miestä, kun lapset olivat lentäneet pesästä siivilleen. Olin elänyt heille ja miehelleni.
Tuntui vain sitten, että ei siinä liitossa ollut enää rakennusaineita puolin ja toisin.
Olen tosi onnellinen nyt. Elän ihanan kumppanin kanssa. Eihän sitä koskaan tiedä mitä huominen tuo, mutta elänkin tätä päivää. En ole katunut.
sepäs sattu..viärrään välliin...kai...
Kuule ######. Kun lapset ovat aikuisia, tai lähes aikuisia niin kuin viisikymppisillä yleensä on, ei heidän sanomisensa saa vaikuttaa vanhempien asioihin. Ei lapsilta kysytä neuvoa...
Minun lapseni olivat ensin ihmeissään, vähän suuttuneitakin, mutta he hyväksyivät tilanteen.
He käyvät mieheni luona ja minun luonani yhtä lailla. Varsinkin tyttäreni ymmärtää valintojani hyvin.
sitten jo mukavuuden halua, laiskuutta ja muutoksen pelkoa, jos vain noiden luettelemiesi syiden takia jää entiseen suhteeseen.
Mutta jos jää, niin kitinät pois..sitten.
oli tarkoitettu henkilökohtaisesti minulle, niin pittääpä hieman selventää asiaa... että jos MINÄ lähen parisuhteestani, mie en lähe uuden miehen- tai minkään rakastumisten takia....
Enkä myöskään käyttäisi sitä edes tekosyynä lähtemiseeni, en viitsisi enää tällä iällä narrata ihteäni, enkä yleensä tee mitään vahingossa, olen silläkin tavalla laskelmoivakin... tai, jos mittani tulee tarpeeksi yli niin silloin voin tehä äkkipäätöksen..., 37 avioliittovuoden jäläkkeen..:DD
Siis teoria *mielipiteeni* ja käytäntö *oma elämäni* eivät kohtaa...
Vaikka tiijjä häntä, minkälainen, ihteesä suuttunu miehenpuoli se vielä sattus, joka tämmösennii kylymän ämmän rupukan suapi ihan höpertymmään ...:)
erkkikkää:DD onko ne sivupersoonat piässy
valtoimilleen:DDD Mie en mielellää sekkaannu
näihe naisten asijoihen,mutta työ outta nyt
pyörittänä tään asijan nii solommuun,jotta
suattakoha itekkää ennee seleväks:DDDDDDD
Alottajalta pyyvän nöyrimmästi anteeks,män
jo ohi aihheen,vuan suahan tään poistookki,
ei vuan malttana pittee näppijjää kurissa,
tuaskaan:))
ollu selevvee suommee..:DD ja loogistakkii (siis nais semmosta)jotta oikkeen ihmettelen ihekkii..:))
Pitäskö suomenttoo savoks, siis ensimmäinen t u n n e avvauksen luevettuuni oli, että ei kannata jatkkoo entistä epätyyvyttävvöö elämmeesä, alleviivvoon sen vielläkkii...
Mutta se iso m u t t a omalla kohallan ehottomasti on, etten lähtis misttää ulukopuolelta ihteeni ja avioliittooni tulevasta syystä parisuhteestani kävelemmään; eli sen verran pittää olla sivviilirohkeutta että lähtöö sillon kun tuntuu tosissaan itestä siltä, että nyt tätä onnee on suatu tarppeeks....eli en käyttäs mittää tekosyitä avioliitosta lähön- sen enemppee kun siihen jiämisenkkää syyksi..ymmärskö hiän, mitä mie yritin sannoo..:)?
... tarkoitatko jotakin semmoista, että vaikka kuinka pikkuhousut pyörisivät jaloissa joikhua kuunnellessa, niin pelkän romantiikan perään ei lähdetä. Naimisiin-kukkuulle sanotaan hyvästit ainoastaan sisäsyntyisistä syistä. Eli sitten, jos (tai kun) varmasti tiedetään asioiden olevan paremmin yksin ollessa.
selekokielisesti sanottu, kiitos avusta Ankiina..:)
kyllä mie silti sitä lappista rakastan..:DD
Rakastua voi milloin vain ja missä iässä tahansa .
Mutta erotatko onko se rakkautta vai jotain aivan muuta .
Joka tapauksessa rakastuminen on ihana asia mutta jos pitää rikkoa kaikki tähän asti saavutettu hyvä ja särkeä mitä on olemassa ajattelematta sen enempää asioita niin suuren hinnan maksat kyllä rakastumisen seurauksena.
Onko se vain omaa itsekkyyttä se ns rakastuminen ,
kukaan muu ei kuitenkaan tiedä sinun elämästä eikä sitä elä muut, kuin sinä ja myös sinä teet elämäsi päätökset siltä pohjalta mikä on kokemus ja tuntemus ja tämänhetkinen tilanteessi elämänvaiheesi .
Kaikesta sä itse vastaat teet niin tai näin ,puntaroi asioita useammankin kerran .
Mutta ratkaise se ongelma jotenkin sillä niinkauan kuin se on epäselvää asiat vain lilluu eikä voi oikein kukaan hyvin .
Oletko selvittänyt itsellesi - ja kumppanisi kanssa yhdessä, mikä on saanut rakkautesi loppumaan 22:n rakkaudellisen vuoden jälkeen??
Selvitä tämä puoli ensin ja keskitä ajatuksesi vasta sen jälkeen uuteen rakkaudentunteeseesi = intohimoosi - jos sen kokeminen on selvittelyjesi jälkeen enää edes tarpeellista.
sillä eihän meillä ole kuin yksi elämä elettävänä.
jos oikea osuu kohdalle!.
Mikä siinä entisessä särkyy?.
Tunteiden kuoltua menetettävänä on ainoastaan
materia, mikä ei koskaan korvaa henkistä ja
fyysistä hyvinvointia.
Kuuntele sydäntäsi ja valitse sen mukaisesti.
Elämä on liian lyhyt, haaskattavaksi pelkkään platoniaan!.
Nauti itsestäsi ja uudesta rakkaudestasi.
Onnea uuteen elämääsi!.
Yleisin rakkauden tunteen kuolinsyy on tukehtuminen. Tosin vuosikymmeniä kestäneessä liitossa rakkaus ei kuole niinkään siihen, mitä tehdään kuin siihen, mitä jätetään tekemättä. Mikäli menee pitkiä aikoja, ettei enää jaeta omaa sisintä toisen kanssa; sitä kaikkein olennaisinta minää ja uskalleta olla paljaita ja haavoittuvia - rakkauden kokemus ei voi säilyä elävänä.
Usein puhutaan siitä, kuinka pitkissä liitoissa rakkaus kuolee. Harvoin kuulee puhuttavan siitä, että mikäli pitkässä liitossa jaksetaan puhua: kertoa toiselle, kuka minusta on tullut, kuunnella mitä toisella on sanottavana - rakkaus syvenee. Olen itse ollut naimisissa pidempään kuin sinä nyt. Näppituntumani on, että juuri noihin aikoihin joutuu päättämään, selvitäänkö me tämän parisuhteen sisällä ikään kuin toiselle - sinne syvemmälle tasolle - vai lähdenkö, ja aloitan kaiken alusta.
Minäkin olen rakastunut 50:senä ja olo on kuin 20:lla,mulla lapset oli ensin vastaan,mut kun ne on nähneet,että olen onnellinen ovat sen hyväksyneet.
Eihän rakastuminen katso ikää.
vaihtamaan paria, mutta onko se rakastumista on toinen juttu.
olen myös sitä mieltä ettei lapsia,varsinkin jos ovat aikuisia,tarvi enään ajatella!
ajattele omaa onneasi ja elä täysillä!
Mielipiteeni on, että se ei vaihtamalla parane. Jokaisessa suhteessa on omat ongelmansa. Itse ratkaisin asian jäämällä liittooni puutteista huolimatta. Laskin kustannuksia, asioita ei voi noin vain jättää taakseen ja arki artuu uuteenkin suhteeseen. Mieti rakas ystäväni tarkkaan.
etukäteen sanoa ettei se parane?
saattaa olla että sen uuden kanssa voikin olla
ihanaa,täysipainoista elämää.miksi kärsiä
ja kitua jos tuntuu ettei siitä mitään tule?
itseänsä sitä vaan kiusaa,
jos kärsit!ei tarvi marttyyria leikkiä!!
Ei etukäteen voi tietystikään sanoa.
Mutta osaatko sinäkään sanoa mitä on edes 5 vuoden kuluttua vielä rakastunut.
Alla olevan kirjoituksen lisäksi voin kertoa että moni 70-80 vuoden ikäinen on avautunut minulle ja kertonut että ovat katuneet jälkimmäisiä avioliittojaan.
Niistä ei vain voi kenellekään puhua.
Ero on kuin leima otsassa, sitä pitää aina mainostaa, kohottaa itsetuntoa.
Mutta aviopuolison kuoleman jälkeen kyllä kannatan läheistä ystävyyttä, niin että molemmilla on täysin oma asunto ja rahat.
Tietysti hyökyyn ja kannatankin eroa jos puoliso on epäluotettava, ilman syytä väkivaltainen tai tuhlaavainen yms.
Muuten ei oikein sen parempaa ikuista yleensä löydä.
Kannatta vaan miettiä mikä on yhteistä ja molemmat elää osan omaa elämäänsä.
No, voihan nenä. Jollekin muulle on käynyt samalla tavalla kuin minulle.
Hitto, on tämä raastava asia.
Tosin olen sinua kymmenen vuotta nuorempi (tulin vain lukeneeksi tätäkin palstaa).
Suhdetta takana jo 17 vuotta, lapsia kaksi. Tosin jo aika isoja.
Kaiken piti olla ja mennä kuten oli suunniteltu, kunnes mies alkoi homehtua tietokoneensa äärellä, eikä puhu, liiku eikä pukahda. Mistään seksistä puhumattakaan.
Tätä on kestänyt n. 5-6 vuotta.
Sitten vain käveli kuluneena kevääna eräs mies elämääni. Miellyttävä, jotenkin niin samalla aaltopituudella ja häneen sitten rakastuin.
Vaikka tosissani tappelen sitä vastaan. Me olemme mol. naismissa, välimatkaakin on 350 km, mutta sen ajaa hurauttaa, jos mieletön kaipuu iskee.
Mitä ihmettä, eihän tällaista VOI minulle tapahtua. Pitkiä parisuhteita ei niin vain pureta (vai ollaanko niin mameloita, etti edes uskalleta).
Entäs, jos tekeekin niin, että ottaa reppunsa ja sydämensä - ja lähtee.
Siinäpä niitä miettimisiä.
Toki, nauti siitä rakastumisen tunteesta. Minulle tällainen TUNNE on aivan ihmeellisen ihanaa.
Jotenkin ihanaa, pelottavaa, kiehtovaa ja niin raastavaa.
Ihan kuin joku teini.
Uups.
Toiselle suosittelisin, että nauti ja anna mennä vaan, jos en olis samassa jamassa. Ja tietäis, kunka vaikeeta voi päätöksenteko olla.
Voi voi, siis rakastua! Täällä yksi sellainen.
Asia on vaikea, suosittelisin vaan, että anna ajan näyttää; eli älä tee mitään väkisin tai hosumalla. Itselläni kylläkin on juuri sellainen olo, että "heti mulle kaikki tänne nyt". Pakko vaan antaa ajan kulua.
Meikäläinen ei oo mikään neuvonantaja, itse olen sellaisessa tilanteessa, että tämä mies, johon olen mielettämän ihastunut (käytän nyt tätä sanaa, koska se tuntuu helpommalta kirjoittaa jotenkin..) vain "tuli" pikkuhiljaa elämääni,,, ja nyt olen ihan sekaisin, enkä uskalla näyttää hänelle tunteitani kunnolla, koska jotenkin pelkään. Nimittäin hänen tunteitaan. Jos tunnustaisin jotain hänelle, olisi se menoa....kenties...ÄSH.Vai onkohan tässä vaan kyse siitä, että olen jotenkin imarreltu siitä, että hän on huomannut minut, muiden joukosta? on jotenkin niin vaikeaa kirjoittaa tällaista..
En tiedä auttoiko tämä Sinua yhtään, mutta huomaatko; - on meitä muitakin! Toivottavasti asiasi selviävät!
toivoa, mutta kun on niin, ettei tahdo peffa penkillä pysyä.
Ihan bimbo, ruoka ei oikein maistu (tosin ei suuri vahinko ole), tupakanpolttokin lopahti (toinen hyvä asia) , vanhat liikuntaharrastukset alkavat maistumaan (motivaatio pitää kroppa kunnossa) ja nukun hemmetin huonosti (se onkin ainoa, joka oikeasti voi olla pahaksi).
Kyllä tuossa rakastumisessa aika monta mukavaa lieveilmiötä on kuvaan tullut.
Tottapuhuen pahinta onse, ettei osaa yhtään ajatella, mihin suuntaan tämä juttu menee.
Tänään järkevä, huomenna hullaantunut.
Mutta kuitenkaan ei vaihtaisi näitä teinituntemuksia pois mistään hinnasta.
Voihan se olla, että syyssateet ja talvi jäädyttävät tulisimmatkin tuntemukset.
Kaikki-mulle-heti-nyt, mieluummin jo eilen kuin tänään.
Mutta pitää oppia nautiskelemaan harvahkoista tapaamisista.
Ylihuomista odotellen, ajanpyörää eteenpäin tuuppien....
kiitos teille kaikille. Kiva kun otitte kantaa.
Minulle on vain sattunut tämänlaisiakin lausuntoja kun olen keskustellut.
Kun ovat toista tai varsinkin kolmatta kertaa naimisissa ovat jo oppineet että ei se vaihtamalla parane.
Eli vaikka näet seuraavan avioliiton onnistuvan, se ei tarkoita että he ovat onnellisia,
asuvat vaan yhdessä kun ovat todenneet että ei sitä parempaa löydy.
Lapsille se on tietysti hyvin huono esimerkki ja hyvin huono perintö.
Kyllä minä ja moni muu toivoisi että meidän/heidän lapset lyöttäisivät ensimmäisen aviokumppanin ehjässä perheen lapsesta.
voi rakastua:))))
Itse olen siinä tilanteessa ja annan mennä lujaa,kerranhan täällä ollaan vaan:))))))
Joskus vaihtamalla parenee ja joskus ei.
Mulla vaihtamalla parani.....
Ja höpö höpö. Kyllä 50-vuotiaalla on jo toinen jalka haudassa. Ei muuta kun kiikkustuolin ostoon ja muistelemaan menneitä. Siinä on tarpeeks näin vanhoille rakkautta :=))))
helpottiko?
helpotti toki.
uudelleen,vanha rakkaus ei ruostu,ihana tunne!
Siis vanha rakkaus ei ruostu mielestäsi.No piristätkö sitä jollain "mausteella" aina välillä, että jaksat rakastaa?
olen ajatellut, että jos jatkaa miehen kanssa jota ei rakasta ja elää sitä omaa elämää.
Asuu yhdessä vaikka olisi rakkaus ihan muualla.
Onko siinäkään järkeä?
Kyllä rakkaus ja tunne on ihana tunne ja sydämmen ihanuus, että kyllä valitsen ihmisen rinnalleni jota oikeesti rakastan.
ONNEA sinulle rohkea ihminen!!!! :)))