Kun olen lukenut näitä juttuja, niin olen tullut siihen tulokseen, että Tapani Kansa on kaikkien maskotti. Jos et silitä niin sitten " heität seinään".
T.Kansa
että näin
32872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
olipa muuten aivan loistava konsertti taas Tapsalta eilen soinissa. Todella mahtava ääni miehellä, eikä tarvinnut edes mikrofonia yms.
Laulutkin oli upeita, Rautavaaraa, Malmstenia, Merikantoa yms. Tupa oli täynnä ja yleisö haltioissaan ,eikä syyttä. Kansa osaa todella ottaa yleisönsä, sekä upealla äänellään, että mainioilla jutuillaan. Upeeta lavasäteilyä ja karismaa miehellä.
Olin myös Soinin Wanhan ajan Päiwillä aikaisemmin päivällä, mutta harmikseni en nähnyt Tapsaa siellä kovin kauaa, koska tulin paikalle vasta joskus vähän ennen klo. 14.00 ja Tapsa lähti sitten aika pian valmistautumaan konserttiin. Tosi komea ja charmikas renki hän oli pussihousuissa ( roikkui oikein puukkokin vyötäröltä ), hattupäässä ja sellaiset musta hihaton miesten liivi yllään. Keräsi porukkaa ympärilleen koko ajan suuren määrän. Oli leppoisalla ja lupsakalla tuulella. Ihmiset saivat todella nauraa hänen hauskoja juttujaan.
Kyllä kannatti mennä !
Tapsa rulaa !
laulaa mutta on mukavanpaa kuunnella cdltä sen musiikkia kun nähdä sitä livenä kun sen itteensä täynnä oleva paska.
Joo no pakkohan ei ole tykätä. Oletko ollut Tapsan keikalal joskus ?
Kirjoitat totta . Ei Kansaa kukaan jaksa kuunnella
Totta kirjoitit Kansa itseensä täynnä oleva paska.
" Ei ihmisen pituutta huomata, nähdään van lyhyet vaatteet " Kyseinen sanonta pitää Kansan kohdalla hyvin paikkansa. Hänessä on omat puutteensa ja vikansa, mutta kaikesta huolimatta hän on mies jolla on sydän paikallaan, siksipä tuo luonnehdinta "Itseään täynnä oleva paska" on satuttavaa lukea. Kuinka hyvin te arvostelijat pohjimmiltaan tunnette Kansan ???
Selität mitä selität.Itseään täynnä oleva paska se on. On se huomattu.
Sen lisäksi että on itseään täynnä niin en ymmärrä enkä ikinä tuu ymmärtämään miten joku voi pitää sen äänestä.
Ju paska on. Nähty on. Itsekeskeinen ja hölmö lavalla. Huonona päivänä tekee mieli itse mennä lavalle ja lopettaa miehen sönkötys...
Kylläpä on "Asiantuntijalla" suuret puheet.
Eikä Tapsa ole itsekeskeinen ! Hän huomioi kuulijansa hyvin, eikä petä yleisöään( esim. jättämällä saapumatta sovitulle keikalle), vaan on luotettava esiintyjä.Tapsa is best!
KOKOELMAT ON HYVIÄ,VARSINKIN TÄSSÄ JA NYT ON TODELLA IHANA BIISI.TAPSA KANSA ON HYVÄ TYYPPI.PERSOONALLINEN..
ON TEHNYT HYVIÄ BIISEJÄ JA 20 SUOSIKKIA KOKOELMILLA LAULAA AIDOSTI
KUKA JAKSAA KUUNNELLA MOKOMAA SONT..
MÄ EN KANSAA KUUNTELE
PAREMPAAKIN MUSIIKKIA ONNEKSI ON TARJOLLA!
Onko sulta joku kysynyt jotain ???
Etpä ole Tapsaa varmaan montaa kertaa livenä nähny/kuullut, vaikka nim. merkkisi onkin "asiantuntija".
Kyllä Tapsa heittäis sut alas sieltä lavalta jos sinne tuppaisit.
Hyvä vai,no riippuu mihin käyttää.Löysin tuossa vintiltä Kansan vanhan vinyylilevyn,sain siitä kelvollisen fribeen.Kyllähan se lentää...
Ja ei ole sultakaan kukaan kysynyt mitään mutta aina sä tunget nokkas joka paikkaan.
HAH! Kyllä kai niille Jari Sillanpään CD-levyillekkin jotain käyttöä löytyis jos sellaisen omistais.Vois sillä ainakin putsata koiranpaskaa kengänpohjista.
rita laitoit aika pahan, mut tosiaan frisbeen siitä varmasti saa hyvän tai voithan sä antaa sen Kansan vinyylin Justiinalle niin se voi sillä siivota koiranpaskoja pois kengänpohjista ja kuunnella Jari Sillanpään cd:tä hahhah......
Ei noiden paukapäiden kanssa kannata tapella Justiinax.
Sori jos oli rumasti sanottu.Tarjosin sitä kyllä koiralle ensin puruleluksi mutta se juoksi vinkuen karkuun joten näin kävi ;)
Haista P...A !
Todella,pyydän anteeksi :)mutta kun ottaa päähän välillä että oot aina solvaamassa mun suosikkeja.
No, saat anteeksi, mutta aika ilkeesti kyllä kirjoitit.
Mä pyydän nyt sitten kans anteeksi jos olen loukannut sun ja joidenkin toisten mieltä solvaamalla heidän suosikkejaan.
Justiinaxille lohduksi kiva kuva Tapsasta :)
http://www.gfoto.com/GetUserPic.asp?uid=A81C396803544177A8C08E550E2B424B&alid=74598&pid=1529781&size=3
Kuin mun tulee tosta T.Rautavaara mieleen ???
T.Kansa on ihan charmikas sälli näemmä.
Aivan ihana! Suorastaan lutunen !!!
Saat anteeks myös tuon haistattelun.Itse en ole vielä koskaan haistatellut kellekkään,jotenkin vaan minusta raja menee siinä.
Onkohan fanit käytökseltään vähän niinkuin idolinsakin ???
Jokatapauksessa pointsit Ritalle siitä ,ettet ole lähtenyt haistattelu- linjalle ! :)
Tuo oli kyllä aika mauton ! Häpeä Justiinax...jos osaat !
Komee kuva ! Tapsa on hyvän näköinen jäbä.
Näkyy olevan sätkä suupielessä. En tiennytkään ,että hän polttaa.
Ihan oikein Rita teit, kun annoit Justiinan maistaa omaa lääkettään.